Vaajakoskelle saadaan sunnuntaina savolaisvieraita – pelaajat odottavat vauhdikasta kamppailua

Su 9.7.2023 klo 18.00 Panda Areena
FC Vaajakoski – KuPS Akatemia
Pääsyliput: 12/10€, Kioski & anniskelu
Suora lähetys: Ruutu+

Viime viikonloppuna FC Vaajakoski katkaisi vihdoin 623 päivää kestäneen voitottomien kotipelien sarjansa, kun Vasa IFK kaatui Panda Areenan nurmella. Päävalmentaja Antti Neuvonen uskoi ottelun jälkeen henkisesti helpottavan voiton rentouttavan kotipelaamista jatkossa. Sunnuntaina punapaidat yrittävät kehitellä alkua kotivoittoputkelle. Lohkon kärkijoukkueisiin lukeutuva KuPS Akatemia tulee olemaan FCV:lle kuitenkin kova haaste, mutta samalla myös hyvä mittari.

Neuvonen puolisoineen kokivat perjantaina onnellisen perhetapahtuman, sillä heille syntyi esikoislapsi. FC Vaajakoski esittää sydämelliset onnittelunsa perheelle pienokaisen syntymän johdosta!

Punaiset hyödynsivät vaasalaisten rikkeen ja virheen

FC Vaajakoski on pelannut tähän mennessä neljä kotiottelua, jotka ovat tuottaneet viisi pistettä. Viitaniemessä kamppaillussa kotiavauksessa joukkue taipui lopussa Rovaniemen Palloseuralle 1-2 (0-0), mutta Panda Areenalla tappiota ei ole vielä koettu. Kahden maalittoman tasapelin jälkeen FCV sai pitkästä aikaa nauttia kotivoiton tuomista fiiliksistä, kun VIFK kaatui edellisen viikon lauantaina erittäin jännittävien ja värikkäiden vaiheiden jälkeen 2-1 (1-0).

Kotijoukkue lähti otteluun muuttamalla kenttäryhmityksen muotoon 4-4-2, millä haettiin lisää uhkaa yläalueelle. Tämä tuottikin haluttua tulosta ja vaaranpaikkoja vastustajan päädyssä nähtiin huomattavasti aiempia kotipelejä enemmän.

Maalihanansa FC Vaajakoski aukaisi avausjakson 40. minuutilla, kun maalille rynnistänyttä Hugo Halosta rikottiin takaapäin ja pallo vietiin pilkulle. Rangaistuspotkun tyylikkäästi perille oikeaan yläkulmaan saatteli punaisten kapteeni ja maalitykki Matias Sarlin, jolle maalimerkintä oli jo kauden viides. Sarlin löytyy Kakkosen C-lohkon maalintekijätilastosta ennen kymmenettä pelikierrosta jaetulta kolmannelta paikalta.

Toisella puolikkaalla punapaidat kasvattivat johtolukemiaan Vasa IFK:n epäonnistuneesta purusta, joka päätyi suoraan Jimi Saarikon jalkaan. Saarikko latasi tilaisuuden saatuaan vastustamattomasti ensimmäisen osumansa FCV-paidassa.

Ottelusta muodostui lopulta kiihkeä jännitysnäytelmä, kun VIFK onnistui kavennuksessaan hetkeä myöhemmin. Molemmilla joukkueilla oli myös lopussa paikkansa. Isäntien Miska Verkko onnistui kolisuttelemaan poikkipuuta ja vieraiden mahdollisuudet ehkäisi tiiviisti taistellut FCV-puolustus maalivahti Antto Mikkosen johtamana.

FCV TV:n kooste ottelusta FC Vaajakoski – VIFK

Alakerran viimeiset lukot pohtivat vahvan puolustamisen salaisuuksia

Puoltaväliään lähestyvällä sarjakaudella FC Vaajakoski on kerännyt yhteensä 14 pistettä. Ne riittävät tasaisessa sarjataulukossa yhdeksän kierroksen jälkeen viidennelle tilalle. Kärkipaikkaan ei ole matkaa kuin vain kolmen pisteen verran, mutta toisaalta 11. sijakin takana häämöttää vain neljän pisteen päässä.

Joukkueen alakerta on ollut todella tiivis, eikä vastustaja ole saanut tehtyä FCV:n verkkoon yhtä maalia enempää kuin kertaalleen. Puolustuksen työskentelyä on useimmissa peleissä helpottanut vaajakoskelaisten vahva pallonhallinta. Kuusi omiin päästettyä osumaa on selvästi vähiten Kakkosen C-lohkossa.

Puolustus on ollut tähän asti vahva, koska jokainen pelaaja on tehnyt nöyrästi töitä alaspäin. Puolustuslinja on myös onnistunut pitämään vastustajan hyvin pois vaarallisilta tekopaikoilta.” – Maalivahti Antto Mikkonen

Muuramen Yrityksessä uransa aloittanut Mikkonen torjuu nyt toista kesäänsä FCV-paidassa. Pian 21 vuotta täyttävä veräjänvartija on noussut tällä kaudella joukkueensa ykköstorjujaksi ja aloittanut maalilla kaikissa otteluissa, joissa se on mahdollista ollut. Kaksi peliä meni sivu suun, kun maalivahti kärsi hieman kyseenalaisen punaisen kortin tuomaa pelikieltoa.

Mitä Mikkonen ajattelee edellisenä lauantaina pitkän tauon jälkeen saavutetusta kotivoitosta ja millaisia odotuksia hänellä on sunnuntain kamppailusta Panda Areenalla?

Viime viikonlopun voitto tuntui todella hyvältä ja se varmasti hieman rentouttaa tekemistä jatkossa.

KuPSia vastaan tulee luultavasti vauhdikas peli, koska joukkue tykkää edetä nopeasti pallon saatuaan. Meiltä vaaditaan huolellisuutta pallon kanssa, jotta pisteet jäävät Pandalle.” – Mikkonen

Keskuspuolustaja Lennart Voikar siirtyi punaisten ryhmään täksi kaudeksi Kaakon Kolmosen Haminan Pallo-Kissoista, joka eteni viime syksynä Kakkosen nousukarsintoihin asti.

Olen viihtynyt FC Vaajakosken joukkueessa erittäin hyvin. Treeneissä on ollut hyvä intensiteetti ja myös sopivasti pilkettä silmäkulmassa. Olosuhteetkin ovat erittäin laadukkaat.” – Voikar

Sunnuntaina Voikar on työesteen vuoksi sivussa kokoonpanosta, mutta antoi oman panoksensa tällä kertaa jo ennen peliä kommentoimalla otteluennakkoon. Jyväskylään pelaajan toivat työt. Kesäkuussa 27 vuotta täyttänyt Voikar työskentelee ensihoitajana. Ammatissaan mies pelastaa jopa ihmishenkiä ja jalkapallokentillä vastustajan hyökkäyksiä. Kuinka toppari arvioi joukkueen alkukautta ja erityisesti tiiviinä säilynyttä alakertaa?

Mielestäni alakerta meillä on ollut erittäin vahva, koska meillä on todella hyviä ja taitavia yksilöitä puolustuslinjassa, jotka kaikki osaavat puolustaa myös kollektiivisesti. Jos vastustaja on päässyt pallon kanssa meidän puolustuslinjan ohi, on vastassa vielä Kakkosen kovimmat maalivahdit. Antto ja Santtu ovat ottaneet kumpikin todella hienoja gamesavereita, jotka ovat edesauttaneet pitämään päästettyjen maalien sarakkeen vähäisenä.” – Voikar

Miten tuloksellisesti tasaisia pelejä, joita FC Vaajakoski on yleensä hallinnut, saadaan käännettyä voitoiksi paremmalla prosentilla? Millä eväillä pisteet jäävät sunnuntaina Vaajakoskelle?

Hyökkäyskolmanneksella välillä tuntuu, että pallo polttaa meillä jaloissa. Saatetaan tehdä hätäisiä ratkaisuja pallon kanssa tai valita juuri se väärä syöttö. Malttia ja mielikuvitusta vielä lisää hyökkäyspäähän, niin maaliverkot heiluvat vielä tiuhempaan ja tasapelit kääntyvät voitoiksi.

Sunnuntaina on varmasti viihdyttävä ja vauhdikas peli luvassa, jossa kumpikin joukkue haluaa pallonhallinnan itselleen. Meiltä vaaditaan kurinalaista puolustamista ja omien maalipaikkojen kliinistä hyödyntämistä, jotta voittoputki Panda Areenalla jatkuu.” – Voikar

FC Vaajakoskelta sunnuntaina kokoonpanosta varmuudella puuttuvat Voikarin lisäksi edellisessä ottelussa loukkaantunut Rasmus Häkkinen sekä sairasosastolla jatkavat Matias Niemelä ja Jaakko Björn. JJK-laina Matias Sydänmaa aloitti asepalveluksensa tällä viikolla, eikä viikonloppuvapaita ainakaan heti heru. Lisäksi Veeti Paananen ja Leif Ludwig puuttuvat vahvuudesta sunnuntaina.

Joukkueelta löytyy kuitenkin onneksi leveyttä miehistöstään, joten jalkeille saadaan kilpailukykyinen kokoonpano. Rivejään FCV vahvisti alkuviikosta kokeneella Benno Hanslianilla. Veikkausliigassakin aikoinaan isossa roolissa JJK:ssa ollut 29-vuotias ”Kultajalka” tuo lisää vaihtoehtoja punaisten keskikentän repertuaariin.

Terävästi hyökkäävillä kuopiolaisilla on allaan huippuesitys

Kuopion Palloseuran reservijoukkueen toiminnan jatkuminen oli vaakalaudalla viime vuoden lopussa, kun KuPS Oy päätti luopua akatemiatoiminnastaan. Pelastajaksi tuli lopulta KuPS ry tai toisin sanoen Juniori KuPS, joka otti huostaansa kuopiolaisten Kakkosen farmiryhmän.

Viime kaudella KuPS Akatemia sijoittui Kakkosen A-lohkossa yhdeksänneksi. Nihkeän alun jälkeen joukkue sai ratkaisijakseen täksi kaudeksi Vaasan Palloseuran Veikkausliigaorganisaatioon siirtyneen Justus Lehdon, joka auttoi 11 maalillaan kuopiolaisia säilyttämään sarjapaikkansa.

Kun tätä kautta on takana yhdeksän ottelua, KuPS Akatemia löytyy Kakkosen C-lohkon toiselta sijalta tasapisteissä piikkipaikkaa hallussaan pitävän Oulun Luistinseuran kanssa. Peliesitykset joukkueelta ovat olleet hieman ailahtelevia. Ainakin osittain tämä selittynee vaihtelevalla kokoonpanolla, jossa on välillä esiintynyt merkittäväkin määrä KuPSin edustuksen nuoria tai vähälle vastuulle jääneitä sopimuspelaajia.

Kotiotteluissaan kuopiolaisten akatemiaryhmä on ollut erittäin vahva, mutta vieraskentillä suorittaminen on ollut vaisumpaa. Ainoan vierasvoittonsa joukkue on ottanut paikallisvastustajastaan Elosta. Kamppailu käytiin Kuopion keskuskentällä, joka toimii molempien savolaisjoukkueiden kotiareenana.

KuPS Akatemian valmennuksesta on pääasiassa vastannut Juho Neuvonen. Jyväskylästä aiemman valmennuskokemuksensa hankkinut luotsi ei ole sukunimestään huolimatta kuitenkaan sukua FC Vaajakosken pääkäskijä Antti Neuvoselle. Sunnuntaina keltamustilta valmennusvastuussa on kuitenkin heidän oman ennakkonsa perusteella toinen jyväskyläläisille tuttu nimi Severi Vielma.

Edellisessä ottelussaan KuPS Akatemia murskasi kotonaan GBK:n peräti 6-0 (2-0) keltamustien puhkoessa syötöillään vastustajan puolustuslinjaa mennen tullen. Kentän ykkösnimi oli isäntien Niko Kivijärvi, joka osui itse kahdesti ja teki sen lisäksi esityön kahteen osumaan. Pienikokoinen viime kaudella Kajaanin Hakaa edustanut keskikenttäpelaaja on joukkueensa paras viimeistelijä kolmella maalillaan.

KuPS Akatemiaa ja FC Vaajakoskea yhdistää se, että molemmat ovat yhteistyössä JJK:n kanssa saaneet lainapelaajia kettuorganisaatiosta. Luka Savela ja Arttu Leivonen käväisivät pelaamassa kuopiolaisten väreissä ja FCV:tä edustavat tälläkin hetkellä jo aiemmin mainitut Sydänmaa ja Saarikko.

KuPS Akatemia vastustajana Kakkosessa

KuPS otti KuFu-98:n toiminnan vastuulleen kaudeksi 2022 . Veikkausliigaa pelaavan Kuopion Palloseuran edustusjoukkueen FCV on kohdannut Suomen Cupissa kesäkuussa 2008 Vaajakoskella, jolloin keltamustat vierailijat olivat vahvempia numeroin 0-3.

Näin joukkueet ovat aiemmin Kakkosessa pelanneet:

25.05.2003 FCV – KuFu-98 5-1

27.07.2003 KuFu-98 – FCV 1-4

09.06.2005 FCV – KuPS Akatemia 1-4

20.08.2005 KuPS Akatemia – FCV 3-1

19.05.2016 KuFu-98 – FCV 1-0

04.08.2016 FCV – KuFu-98 1-2

25.08.2019 KuFu-98 – FCV 2-3

07.06.2019 FCV – KuFu98 1-2

09.08.2020 KuFu-98 – FCV 2-2

12.09.2020 FCV – KuFu98 2-2

Ota lukuun myös KuPS Akatemian julkaisema otteluennakko:

https://www.juniorikups.fi/edustus/joukkueet/11616/ottelut/81396?tab=prepuff