Uusi mahdollisuus – toinen derby sunnuntaina Vaajakoskella 4.9.2021 / Teemu Hyvönen Edustusjoukkue - Uutiset Su 05.09.2021 klo 16.00 FC Vaajakoski – JJK Jyväskylä | OSTA LIPUT NYT NETISTÄ! -> | Suora lähetys: Ruutu+, äänessä Olavi Hetemäki & Tuukka Kotimäki Kesä on kääntynyt syyskuukausiksi, mutta mielenkiintoisia pelejä on vielä paljon jäljellä. Seuraavana näistä on tarjolla se herkullisin eli Jyväskylän paikallisvääntö, jossa FC Vaajakoski ja JJK ottavat yhteen toista kertaa reilun viikon sisällä. Tällä kertaa pelataan Vaajakoskella. Kaikki joukkueiden keskinäiset neljä kamppailua tämän ja edelliskauden aikana ovat päättyneet kotijoukkueen nimiin. Viimeksi kettupaidat juhlivat kolmea pistettä Harjulla viime viikon perjantaina. Jatkuuko kotijoukkueiden voittokulku edelleen sunnuntaina moottoritien itäpäässä? Tähän luotetaan ainakin vakaasti Vaajakoskella, mutta JJK-leirissä ollaan asiasta takuulla eri mieltä. ”Lähdetään viikonloppuun luottavaisin mielin. Harjun derby jäi kaikilla hampaankoloon hiertämään ja jokaisella pelaajalla tuntuu olevan entistä suurempi halu voittaa seuraava derby. Jotta JJK kaatuu sunnuntaina, niin meidän täytyy pystyä rauhoittamaan oma peli paremmin kuin Harjulla ja löytää keino murtaa JJK:n tiivis puolustus.” – Teemu Roponen JJK jatkoi Harjun valtiaana Kettunutut ovat olleet kotikentällään ilkeä isäntä vaajakoskelaisille, sillä joukkue on ratkonut kahden kauden aikana kaikki kolme kotiderbyä voitokseen viimeisen kymmenminuuttisen aikana. Viime viikon perjantain kohtaamisen pelillinen anti jäi hieman kevyeksi. Kumpikin joukkue esitti erittäin tarkkaa jalkapalloa, jossa riskit oli minimoitu. Molemmilta aloituskokoonpanosta puuttui lisäksi muutama tärkeä syömähammas. Varsinkin ykköspuolikas tarjosi varovaista ja tunnustelevaa peliä. Kotijoukkue JJK hallitsi palloa ja koetteli rakennella tilanteita vasemmalta puolelta Jonne Porkan ja Jimi Saarikon johdolla. Vartin paikkeilla Tuomas Koppelomäelle rakennettu vetopaikka oli kuitenkin jakson oikeastaan ainoa vaarallinen tilanne. Toisella puolikkaalla ketturyhmä pääsi hivenen paremmille tonteille ja Ville Viljalakin sai venyä pallon tielle tosissaan pariin otteeseen. FC Vaajakoskelle väylät kotijoukkueen maalille eivät auenneet oikein missään vaiheessa kunnolla JJK:n pitäessä linjansa todella tiiviinä, eikä Aati Riihimäellä ollut JJK-maalilla juurikaan haasteita pitää maaliaan koskemattomana. Voittomaalin 1-0 kotijoukkueelle ampui lopulta 89. minuutilla tyylikkäällä vapaapotkullaan 16 metrin rajan takaa Ville Kirvesoja, joka pelasi vakuuttavan ottelun keskikentän pohjalla ollen isäntien ykköshahmo. Hänen ohellaan JJK:n 2004-syntynyt Jimi Saarikko teki jälleen vaikutuksen ennakkoluulottoman kypsillä otteillaan. Myös tilastot paljastavat kettupaitojen olleen niskan päällä, mutta kertovat lisäksi puolin ja toisin todella tarkasta pelaamisesta. 27.08.2021 JJK Jyväskylä – FC Vaajakoski XG 0,86 – 0,27xG per laukaus 0,09 – 0,14Laukaukset 10 – 2Laukaukset maalia kohti 4 – 1Avainsyötöt 3 – 1Onnistuneet avainsyötöt 1 – 0Syötöt 574 – 538Syöttöprosentti 87% – 82%Pallonhallinta 54% – 46%Keskimääräinen pallonhallinnan kesto 20s – 18sEtenemiset boksiin 18 – 5Voitetut kaksinkamppailut 50% – 50% JJK:n kotitaika piti ensimmäisessä derbyssä Isäntien lähtökohdat kotiderbyyn FC Vaajakoski löytyy Kakkosen C-lohkon sijalta viisi 26 pisteellä. Seitsemästä kotiottelustaan joukkue on voittanut kolme, pelannut kolme tasan ja hävinnyt yhden. Joukkueen paras maalintekijä on toista kauttaan punaisia edustava raamikas 21-vuotias keskushyökkääjä Matias Sarlin, jolle on kirjattu kuusi osumaa. Taustalta vahvimmin on tukenut ensimmäiset neljä maalia aikuisten tasolla viimeistellyt Saboor Salim. Pienikokoinen vastustajan puolustuslinjan taustalle hanakasti hakeutuva peluri ei ole juhlinut päämaaleillaan normaalisti edes nuorten sarjoissa, mutta tänä vuonna niitä on syntynyt Kakkosessa näyttävällä tavalla jo kaksi. FCV:ltä löytyy riveistään kaksi lohkon parhaisiin torjujiin lukeutuvaa maalivahtia. Jo viidettä kauttaan Vaajakoskella pelaava Ville Viljala on ollut maalin suulla kymmenessä sarjaottelussa ja Kajaanista saapunut Severi Ikäheimo on ollut torjuntavastuussa viidesti. Suurimmat peliminuutit punaisissa ovat kauden sarjapeleissä keränneet topparin roolissa viihtyvä kapteeni Masa Malen ja keskikentältä maalitilanteita rakenteleva Julius Järvinen, sekä puolustuslinjassa vaihtelevilla paikoilla esiintynyt Aleksi Kaakinen. Kolmatta vuottaan punaisia edustava savolaistaustainen Siilinjärven Palloseuran kasvatti, laitapakin tontilla pelaava Teemu Roponen pohdiskelee loppukolmannekselle kääntynyttä kautta. ”Mielestäni kausi mennyt muutamaa ottelua lukuunottamatta todella hyvin. Ollaan kehitytty joukkueena paljon alkukaudesta. Jos yksittäinen asia pitää nostaa, niin joukkueen puolustuspelaaminen on mielestäni ollut hyvällä tasolla koko kauden. Parannettavaa meillä on ehkä hyökkäystilanteiden tunnistamisessa. Meidän tulisi pystyä hahmottamaan paremmin milloin kannattaa lähteä iskemään nopeasti ja milloin hidastaa.” – Roponen Sairastuvalla olevien pelaajien lisäksi Vaajakoskelta riveistään puuttuvat sunnuntaina Peetu Lintinen, Niilo Pirttinen ja Antoine Lemarié. Palloliiton kurinpitovaliokunta mätkäisi Lintiselle vielä yhden pelin mittaisen lisäsanktion Närpiössä punaiseen korttiin johtaneesta liukutaklauksesta, joka pitää miehen sivussa myös toisesta paikallisderbystä. Pirttisen varoitustili täyttyi puolestaan viime viikon perjantaina Harjulla, joten hänkin joutuu huilaamaan yhden matsin verran pelikiellosta johtuen. Lemarién pelaamista eivät puolestaan säännöt salli, sillä ranskalainen ottelee FCV:n riveissä lainasopimuksella vastustajasta JJK:sta. Sunnuntain kotijoukkueen kausi tilastodatan valossa FC Vaajakoskella käytössään oleva InStat-videoanalytiikka tarjoaa erittäin kiinnostavan katsauksen joukkueen tilastoihin. Viidentoista pelatun ottelun jälkeen keskiarvot eri mittareilla kertovat seuraavaa ja näitä meille kommenteillaan enemmän avaa joukkueen data-analyytikko Tuukka Kotimäki. FC Vaajakosken keskiarvo vs. vastustajan keskiarvo Maalit 1,47 – 0,93xG 1,60 – 1,19xG per laukaus 0,11 – 0,11Maalipaikat 7,0 – 4,5Laukaukset 14 – 11Laukaukset maalia kohti 5,3 – 3,7Avainsyötöt, kaikki 9 – 6Avainsyötöt, onnistuneet 3,9 – 2,4Keskitykset 11 – 10Onnistuneet keskitykset 28% – 21%Syötöt 560 – 437Syöttöprosentti 84% – 79%Pallonhallinta 55% – 45%Keskimääräinen pallonhallinnan kesto 17 s – 14 sKaksinkamppailut 48% – 52%Pääpelikamppailut 48% – 52%Vastustajan hyökkäys 1/3:lle etenemiset 42 – 38Vastustajan boksiin etenemiset 17 – 15Voitetut pallot, koko kenttä 61 – 61Voitetut pallot, vastustajan kenttäpuolisko 14 – 13Menetetyt pallot, koko kenttä 80 – 81Onnistuneet 1v1 -ohitukset, määrä 15 – 21 ”Maaliodottaman pohjalta laskettava pisteodottama on joukkueella tässä vaiheessa kautta 27 pistettä eli pisteen verran todellista saldoa suurempi. Maaliodottama on siis kuvannut joukkueen todellista maalisaldoa varsin hyvin. Joukkueen pallollisen pelin kehittyminen on ollut pitkä, jo edellisinä kausina alkanut prosessi ja tämän kauden saldo siihen liittyvissä muuttujissa on ollut erittäin rohkaiseva. Kauden 15 sarjapelissä olemme voittaneet pallonhallinnan 11 kertaa, syöttöprosentti on ollut vastustajaa parempi 13 ottelussa, maalipaikat olemme vieneet 10 kertaa ja maaliodottaman yhdeksästi. Myös keskimääräinen pallonhallinnan kesto on 17 sekuntia, keskimäärin kolme sekuntia vastustajaa pidempi. Vaikka pallonhallinta pallonhallinnan vuoksi ei ole tavoiteltava asia, kertovat nämä muuttujat pallollisen pelin laadun kehityksestä Olemme myös luoneet seitsemän maalipaikkaa ja 14 laukausta ottelua kohden eli pallonhallinta on johtanut mukavasti maalipaikoille. Maalipaikkojen laadussa ja viimeistelyssä riittää vielä parannettavaa. Maalimäärä voisi olla kärkikahinoissa viihtyvälle joukkueelle isompikin. Kaksinkamppailupelaaminen on ollut kauden aikana yksi heikkouksistamme ja olemmekin voittaneet vastustajaa enemmän kaksinkamppailuita vain kolmessa matsissa. Kuten jo viimeksi tuli todettua, on erikoistilannepuolustaminen ollut laadukasta. Puolustuksen numerot (esim. päästetyt maalit, annettu xG ja maalipaikat) ovat ihan hyvällä tasolla, mutta niissä on vielä liikaa ottelukohtaista ailahtelua. Sunnuntain ottelun suurin kehityskohta Harjun kohtaamiseen on ilman muuta hyökkäyspelin numeroiden selvä parantaminen ja täten maalipaikoille pääsy – nuo numerot olivat kauden heikoimmasta päästä. Puolustuspeli oli sen sijaan tappiosta huolimatta sangen vahvalla tasolla.” – Tuukka Kotimäki Viime vuonna FC Vaajakoski kiri kotonaan voittoon Molempien keskisuomalaisten otteluissa avausmaalit ovat näytelleet tällä kaudella yleensä suurta osaa. Reipas vuosi sitten Vaajakoskella pelatussa derbyssä tilanne oli kuitenkin toinen. Silloin edes kahden maalin etumatka ei riittänyt vierailijalle tuomaan ottelusta pistettäkään. JJK rynnisti monen mielestä jo ratkaisevan tuntuiseen johtoon kakkospuoliskon alussa, kun joukkueen ykkösviimeistelijä Robin Saastamoinen pukkasi tilanteeksi 0-2 illan toisella maalillaan. Avausjakson alkupuolella kärkihyökkääjä oli tehnyt jo jalallaan ottelun ensimmäisen osuman. FC Vaajakoski ei kuitenkaan lannistunut, vaan käynnisti hurjan kirivaihteen heti JJK:n toisen maalin jälkeen. Kimmo Huismanin täsmällisesti ajoitetusta tarjoilusta Matias Sarlin eteni nakkaamaan kavennuksen sisään. JJK:n keskikenttä repeili kakkosjakson kuluessa pahasti ja reilun tunnin kohdalla Peetu Lintinen pääsi tähtäilemään laukaustaan pari kertaa peräjälkeen. Näistä jälkimmäinen painui tolpan kautta perille. Viitisen minuuttia myöhemmin Saku Leppänen käytti tyhjän tilan hyväkseen ja vapautti voittomaalin 3-2 tekoon Valtteri Lohen. Maalivahti Ville Viljala esitti kotijoukkueelta pari huippupelastusta ja myös Santtu Laaksosen otteet molempiin suuntiin olivat vertaansa vailla. FC Vaajakoski nousi voittoon kahden maalin takaa JJK sai urakoida myös derbyjen välissä Kettupaidat joutuivat vielä toisen paikalliskamppailun kynnyksellä pelaamaan yhden toukokuulta siirtyneen rästipelin, jossa se sai torstaina vieraakseen sarjan hännille juuttuneen Kemi Cityn. Kotijoukkue painoi avaavalla puoliajalla päälle, mutta tekeminen oli jokseenkin sekavaa. Alakerrassa sattunut paha lapsus kostautuikin jo kahdeksannella peliminuutilla ja lohkojumbo pääsi yllättäen johtoasemaan. Tasoitus syntyi vajaan 40 minuutin aikoihin, kun alhaalta lähteneellä näppärällä syöttökombinaatiolla tavoitettiin lopulta Tuomas Koppelomäki, joka ei lähietäisyydeltä erehtynyt. Kakkosjaksolla JJK teki merilappilaisista vieraistaan selvää jälkeä, kun jyväskyläläispakasta löytyi uusia ratkaisijoita. Voittomaali tuli heti alkuun pelaavaan kokoonpanoon palanneen konkari Mikko Mannisen kulmapotkusta, jonka juuri ja juuri maaliviivan paremmalle puolelle kotijoukkueen näkökulmasta puski Eduard Ciriaco. Ottelun loppulukemia JJK:n 4-1 -voitoksi kasvattivat vielä pystyjuoksunsa osumaan päättänyt Eeli Liukkonen ja pallon verkkoon laukonut Jimi Saarikko. Sekä Ciriacolle että Saarikolle maalit olivat uransa ensimmäiset Kakkosessa ja Liukkosellekin tämän kauden ensimmäinen. Voitto nosti JJK:n 28 pisteeseen ja lohkon kolmanneksi yhden ottelun enemmän pelanneiden OTP:n ja FC Vaajakosken edelle. Joukkueen vieraspelisaldo ennen sunnuntaista Vaajakoskelle suuntautuvaa minireissua näyttää niin voittoja, tasureita kuin tappioita kutakin kaksi kappaletta. Kettujen alakerta vaikeasti yllätettävissä – Aleksis Lehtonen palasi hyökkäyksen tueksi Omaan verkkoonsa JJK on päästänyt kauden aikana ainoastaan yhdeksän osumaa, mikä on Kakkosessa selvästi pienin takaiskumäärä yhdessä B-lohkossa pelaavan Honka Akatemian kanssa. Aati Riihimäki on pelannut yhtä vaille kaikki ottelut maalin suulla ja torjunut jo kuusi nollapeliä. Hänen ohellaan yli tuhat peliminuuttia papereihinsa ovat sarjakauden aikana kirjanneet puolustuksen tukipilarit Antti Åke, Tatu Hoffrén ja Jonne Porkka. Kuudesti verkkoon osunutta kippari Robin Saastamoista viimeistelyssä ovat auttaneet eniten nuoret Joel Pasanen neljällä ja Vertti Lepo kolmella osumallaan. Myös kokeneemmalla Tuomas Koppelomäellä on tilillään kolme tehtyä maalia. Keskiviikkona JJK julkisti uuden pelaajasopimuksen, kun 23-vuotias Aleksis Lehtonen teki paluun kasvattajaseuraansa. Viime vuonnakin hyökkääjä nähtiin Kakkosen C-lohkossa joensuulaisen JIPPOn väreissä, mutta kausi katkesi ikävään polvivammaan, josta kuntoutuminen on vienyt aikaa kymmenisen kuukautta. Lehtonen murtautui kettuedustuksen pelaavaan kokoonpanoon jo 2014, jolloin seura pelasi Ykkösessä. Vuosien varrella ”Aksu” on esiintynyt useissa eri joukkueissa Suomen kolmella korkeimmalla sarjatasolla, parhaimmillaan jopa Veikkausliigassa Tampereen Ilveksessä 16 ottelun verran kesällä 2017. Tämän kauden ensimmäiset minuuttinsa paluumuuttaja Lehtonen pelasi torstaina, kun hän pääsi tunnustelemaan Harjun nurmelle viimeiselle kympille.