Toiseksi viimeinen kotiottelu

FC Vaajakoski – FC OPA lauantaina klo 15.00

FCV lähtee jahtaamaan pisteitä jälleen lauantaina, kun vastaan asettuu FC OPA Oulusta. Vaajakoskelaisten edellisestä voitosta on kulunut jo lähes ikuisuus, mutta viime ottelussa TP-47:aa vastaan otteet paranivat jo todella paljon. Paremmalla viimeistelyllä voitoton putki olisi katkennut jo silloin. Jos tänä lauantaina hyökkäyspäässä onnistutaan, on kotivoitto enemmän kuin todennäköinen. Valmentaja Rise Jussilainen haluaakin joukkueen säilyttävän viime ottelussa uudelleen löydetyn iloisen peli-ilmeen, joka tuotti lukuisia maalintekopaikkoja.

Vierasjoukkue FC OPAn tilanne on sarjassa melko tukala. Kakkosen kolmesta lohkosta tippuu tällä kaudella yhdeksän joukkuetta suoraan, ja lisäksi kaksi huonointa neljänneksi viimeistä joukkuetta joutuu ensi kaudeksi Kolmoseen. OPA on tällä hetkellä muiden lohkojen tilanteet huomioonottaen putoajan paikalla, ja voitto auttaisikin joukkuetta todella paljon. Oululaisjoukkue koki menestyksekkään, ykkösdivarikarsintoihin päättyneen viime kauden jälkeen rajuja muutoksia, ja nuori ryhmä onkin kyntänyt sarjan alemmassa osastossa lähes koko kauden. FCV:n ja OPAn kauden 2010 ensimmäinen kohtaaminen Oulussa päättyi kotijoukkueen voittoon numeroin 2-0.

FCV:n viimeiset ottelut ovat sujuneet tappioiden ja tasapelien merkeissä. OPA pelasi edelliskierroksella kotonaan maalittoman tasapelin PK-37:aa vastaan, mutta sitä edeltävässä kamppailussa kaatui niin ikään putoamistaistelua käyvä FC Blackbird. FCV:n soisi palaavan lauantaina takaisin voittokantaan, ja viime ottelun ilmeellä, mutta paremmalla viimeistelyllä voiton luulisi vihdoin irtoavan.

Loukkaantumistilanne on pysynyt ennallaan, eli pitkäaikaispotilaat Huisman, Dahir, Kiiveri, Savela, A. Kuortti, Janatuinen ja Kastarinen ovat edelleen sivussa.