FC Vaajakosken kiri puri – Kajaanista voitto loppuminuuttien osumilla 28.7.2022 Kajaanin Haka – FC Vaajakoski 1-2 (1-0)18′ Miguel Melo 1-087′ Matias Sarlin 1-190+4′ Arttu Loukiainen 1-2 FC Vaajakoski nousi torstai-iltana todella maistuvaan voittoon, kun se pystyi loppuhetkillä järjestelemään kaksi osumaa Kajaanin Hakan verkkoon. Ottelu oli vierasjoukkueelle pitkään haastava. Vaikka puolustaminen onnistuikin paria edellistä kamppailua selkeästi tiiviimmin, oli hyökkäysten rakentelu vaikeaa kotijoukkueen prässätessä väkevästi. FCV kuitenkin […]
Arttu Loukiainen vahvistaa puolustusta 25.7.2022 FC Vaajakoski saa harvariviseksi käyneelle puolustajaosastolleen kaivattua vahvistusta, kun 19-vuotias Arttu Loukiainen liittyy punaisten mukaan loppukauden kattavalla lainasopimuksella Mikkelin Palloilijoista. Varreltaan peräti 193 senttimetrinen toppari on tällä kaudella pelannut Ykköstä kasvattajaseurassaan MP:ssä ja Kaakon Kolmosta Savilahden Urheilijoissa. Viimeisillä pelikierroksilla FCV:n kapeahko puolustuskalusto on kärsinyt loukkaantumisista, sairasteluista ja pelikielloista. Uuden puolustajan hankinta tuli ajankohtaiseksi viimeistään siinä […]