Suomen Cupin otteluun vieraaksi perinteikäs Lahden Reipas 8.4.2022 / Teemu Hyvönen Edustusjoukkue - Uutiset lahden_reipas, otteluennakko, suomen_cup Suomen Cupin otteluun vieraaksi perinteikäs Lahden ReipasLa 09.04.2022 klo 18.00 Vehkahalli: FC Vaajakoski – Lahden Reipas Sisäänpääsy ainoastaan kausikortilla! Kausikortit tarjouksessa viikonlopun ajan: Hinta vain 40€ (norm. 59€). Osta kausikortti verkosta!Aiemmin tilatut kausikortit ovat noudettavissa sisäänkäynnin yhteydessä. Näytäthän saamasi tilausvahvistuksen. Vehkahallissa ei tilanpuutteen takia järjestetä kahviota tai muita yleisöpalveluita.Suora lähetys Ruudussa FC Vaajakoski avaa kauden 2022 viralliset pelinsä Suomen Cupin kolmannella kierroksella, kun vastustajaksi Vehkahalliin saapuu Reipas Lahdesta. Toisensa helmikuussa harjoitusottelussa kohdanneet joukkueet sijoittuivat viime kaudella kumpikin omissa Kakkosen lohkoissaan sijalle neljä, joten odotettavissa on jännittävä taistelu paikasta seuraavalle kierrokselle. Cup palautettiin jälleen uskottavaan muottiin Vuodesta 1955 lähtien pelatun jalkapallon Suomen Cupin uskottavuus oli ollut koetuksella ja suosio hiipunut viime aikoina rajusti. Suomen Palloliitto päätti tehdä asialle jotain ja palautti kilpailun täksi kaudeksi sellaiseen formaattiin, jonka suomalaisen jalkapallon ystävät ovat toivottaneet tervetulleeksi. Alasarjajoukkueillakin on jälleen mahdollisuudet saada kotikentälle vastaansa jopa Veikkausliiganippuja, mikä on Cupin ehdoton suola. Enimmillään Cupiin osallistui 392 joukkuetta kaudella 2005. Tänä vuonna kilpailuun mukaan lähti 314 joukkuetta, joka on suurin osallistujamäärä sitten vuoden 2009. Huhtikuun 7. – 17. päivän välisenä aikana oteltavalle kolmoskierrokselle mukaan liittyy valtakunnallisista sarjoista kuusi Veikkausliigaseuraa, kaikki 12 Ykkösen ryhmää ja kisaan ilmoittautuneet 32 Kakkosen nippua. Alemmista sarjoista mukana on vielä 58 joukkuetta. Jalkapallon Suomen Cupin historian menestynein joukkue on 14 mestaruudellaan HJK. Valkeakosken Haka on päässyt nostelemaan cup-kannua 12 kertaa. Kolmanneksi eniten voittoja onkin saavuttanut FC Vaajakosken lauantai-iltainen vastustaja Lahden Reipas, joka on päässyt juhlimaan seitsemään otteeseen. Lahtelaisten Cup-mestaruudet ovat peräisin seuran menestysvuosilta 60 ja 70-luvuilla. Vuosina 1972-76 Reipas valloitti Cupin jopa viidesti peräkkäin, mihin mikään muu seura ei ole historian saatossa yltänyt. FC Vaajakosken Cup-historiaa Viime vuonna FC Vaajakoski osallistui Kakkosen Cupiin, mutta tie nousi pystyyn heti ensimmäisessä ottelussa toisella kierroksella. Myöhemmin kesällä myös Kakkosen C- lohkon voiton myötä Ykköseen noussut SJK Akatemia osoittautui ylitsepääsemättömäksi vastustajaksi ja vei helmikuun alussa Seinäjoen Wallsport Areenalla pelatun ottelun nimiinsä puhtaasti 4-0. Isäntien avainpelaajaksi nousi kolme maalia alustanut Valtteri Olsbo. FCV TV:n kooste ottelusta Veikkausliigajoukkueen FC Vaajakoski on kohdannut Cupissa kolme kertaa. Vuonna 2006 punaiset etenivät peräti kuudennelle kierrokselle saakka, kun Pietarsaaren Jaro kaatui kotinurmella huikeiden vaiheiden jälkeen 1-0. Voittomaalin teki jatkoajan loppuhetkillä näyttävällä saksipotkulla Tuomas Korpela. Seuraavassa pelissä IFK Mariehamn osoittautui Vaajakoskella vahvemmaksi lopputuloksella 1-4. Myös vuonna 2008 kohdattiin mestaruussarjatason joukkue, kun kesäkuussa viidennellä kierroksella Vaajakoskella vastaan asettui KuPS. Savolaiset olivat tylyjä vieraita ja veivät ottelun 0-3. Varsinaista Suomen Cupia FC Vaajakoski on pelannut viimeksi 2015, jolloin matka jäi kuitenkin lyhyeksi. Avausottelu kolmannella kierroksella Imatran Aviasport Areenalla päättyi lappeenrantalaisen PEPO:n voitonjuhliin lukemin 3-1. Vaajakosken joukkue on kokenut muutoksia FC Vaajakoski suuntaa kauteen uudistuneena ja nuorempana. Myös päävalmentaja on vaihtunut, kun kaksi viimeisintä kautta FCV:n peräsimessä ollut Sami Okkonen lähti hakemaan valmennusuransa seuraavia haasteita joensuulaisesta JIPPOsta. Uutena ykkösvalmentajana toimii mittavan taipaleen JJK:n junioreissa taittanut Sami Mustalampi. Vaajakoskelaisten kokeneemmasta pelaajakaartista moni on ripustamassa nappulakenkänsä naulaan ja viime vuoden avainmiehistöstä muutama pelaaja on tehnyt sopimuksen muualle. Varmistuneita lähtijöitä ovat Julius Järvinen (KPV), Lari Liukkonen (JIPPO), Masa Malen (Reipas), Ville Viljala (JJK) ja Toni Järvinen (PPJ). Viime aikoina liikennettä on ollut mukavasti myös sisäänpäin. Tärkeitä hankintoja FC Vaajakoskelle ovat olleet keskikentälle palaava Janne Kuhmonen, australialais-italialainen hyökkääjä Harrison De Nicolo ja muista Kakkosen joukkueista mukaan tulleet laitapakki Ayoub Sadki ja hyökkääjä Akeg Deng. Jo viime kauden loputtua JJK:sta Vaajakoskelle siirtynyt Eduard Ciriaco vahvistaa joukkueen puolustusta, mutta ei vaihto-opiskelun takia ole käytettävissä alkukauden otteluissa. Lisäksi ryhmään on tullut useita nuorempia pelaajia Jyväskylän joukkueista eri pelipaikoille. Jatkosopimuksen viime kautisesta miehistöstä on solminut 11 pelimiestä. Viime kesänä enemmän pelanneista tärkeitä jatkajia ovat muun muassa joukkueen kaksinkertainen maalikuningas Matias Sarlin, läpimurtopelaajat Saboor Salim ja Eetu Kuusrainen, maalivahti Severi Ikäheimo, puolustajana tunnettu ja keskikenttää tuuraava Niilo Pirttinen ja suuria kehitysharppauksia edellisvuonna kokenut Abenezer Eloranta. Kaikkiaan FCV:llä on kasassa nyt 19 pelaajasopimusta, joten joukkueen rakentaminen jatkuu edelleen. Lahden Reippaan juuret Karjalassa Suomen perinteikkäisimpiin seuroihin lukeutuvan Lahden Reippaan juuret löytyvät jo reilun 130 vuoden takaa nykyisen itärajamme toiselta puolelta Karjalankannakselta. Vuonna 1891 perustettiin urheiluseura Viipurin Reipas, jonka lajivalikoimaan myös jalkapallo tuli nopeasti mukaan. Ensimmäiset virallisemmat ottelunsa seura pelasi 1907, jolloin se voitti heti Viipurin mestaruuden. Seuraavan kahden vuosikymmenen aikana Reipas osallistui cup- muotoisena pelattuihin SM-kilpailuihin, joissa se sijoittui viisi kertaa toiseksi. Noiden aikojen tunnetuin pelaaja seurasta oli August Syrjäläinen, joka pelasi Suomen maajoukkueen maalivahtina Tukholman kesäolympialaisissa 1912. 1940-luku oli viipurilaiselle seurayhteisölle suurien muutosten aikaa, sillä jatkosodan seurauksena edessä oli evakkomatka. Uusi koti löytyi Vesijärven etelärannalta Lahdesta. Jalkapallossa seura saavutti heti kaupungin ykkösaseman pelaten aluksi pääasiassa Suomisarjaa. Lahtelaisten menestysvuosista tähän päivään Todelliset menestysvuodet olivat luvassa sen jälkeen, kun seuran nimi muutettiin 1962 Viipurin Reippaasta Lahden Reippaaksi. Seura saavutti 60- ja 70-lukujen aikana kolme suomenmestaruutta ja valloitti Suomen Cupin peräti seitsemän kertaa. Seuraavat kaksi vuosikymmentä olivat Reippaalle taantuman aikaa ja kaupungin ykkösvaltikka siirtyi FC Kuusysille. Vuonna 1996 Reippaan pudottua Kakkoseen nähtiin Lahdessa parhaana vaihtoehtona kahden kaupungin parhaan seuran yhdistäminen. Tämän tuloksena syntyi FC Lahti, joka pelaa tälläkin kaudella Veikkausliigassa. Lahden Reippaan jalkapallotoiminta miesten edustusjoukkueen osalta heräsi uuteen eloon jälleen vuodeksi 2012. Joukkue peri Salpausselän Reippaan paikan Kolmosesta ja vietti tällä tasolla yhteensä seitsemän kautta. Vuonna 2018 lahtelaiset voittivat oman lohkonsa tappioitta ja nousivat Kakkoseen. Viime kaudella Reipas sijoittui Kakkosessa A-lohkon nelossijalle. Lahden Reipas on tunnettu myös perinteikkäänä kasvattajaorganisaationa. Tunnetuin seuran kasvateista on Suomen kaikkien aikojen paras jalkapalloilija Jari Litmanen, joka teki myös SM-sarjadebyyttinsä Reippaan väreissä 16-vuotiaana 1987. Reippaalla kasassa menestystä tavoitteleva miehistö Kakkosen A-lohkossa pelaavan Lahden Reippaan pelaajapakka koostuu suurimmilta osin mastokaupungin omista kasvateista. Reipas toimii myös FC Lahden Veikkausliigaryhmän farmijoukkueena, joten pelaajaliikennettäkin on kesän mittaan odotettavissa. Vaajakoskelaisesta näkökulmasta ehdottomasti mielenkiintoisin seurattava oranssi- mustien viirupaidoista on 26-vuotias toppari Masa Malen, joka palasi täksi vuodeksi kasvattajaseuransa remmiin. Kolme edellistä kautta Malen lukeutui FCV:n puolustuksen luottomiehiin. Viime kesänä hän toimi myös punapaitojen kapteenina ja valittiin kauden päätteeksi Kakkosen C-lohkon parhaaksi puolustajaksi. Myös keskikentälleen Reipas on saanut pari nimekästä paluumuuttajaa. Onuray Köse palasi Turkin visiitin jälkeen Lahteen. Pienikokoiselta keskikentän pallolliselta johtohahmolta löytyy Suomessa kokemusta niin Veikkausliigasta, Ykkösestä kuin Kakkosestakin. Joona Tapani on puolestaan parhaimmillaan keskikentän puolustavassa roolissa. Muutamina viime kausina hän on kellottanut suuria minuuttimääriä Ykkösessa niin Valkeakosken Hakan kuin tammisaarelaisen Ekenäs IF:n väreissä. Viime vuonna FC Kuusysissä Kolmosessa yli maali per peli tahdilla täysosumia mättänyt Lirinis Haziri on aloittanut tehokkaasti myös Reippaassa. Pelaaja on valmistavissa otteluissa viimeistellyt jo seitsemän maalia. Päävalmentajana Reippaassa toimii toista peräkkäistä kauttaan Tommi Kautonen, jonka mittava pelaajaurakin sai aikoinaan alkunsa samaisesta organisaatiosta. Valmennusvuosinaan edellisenä jouluaattona 50 vuotta täyttänyt ”Auge” on ollut komentamassa useampaa eri Veikkausliigaseuraa sekä luotsannut Suomen alle 21- vuotiaiden maajoukkuetta. Kautosen alaisuudessa FC Lahti voitti Liigacupin vuonna 2013 ja pelaajana hän on päässyt nostelemaan Suomen Cupin voittopokaalia 1995 Myllykosken Pallon riveissä. Keskinäinen harjoitusottelu FCV:n nimiin Lahden Reipas ja FC Vaajakoski pelasivat helmikuussa harjoitusottelun Lahden Mukkulan hallissa. Peli oli kokonaisuudessaan varsin tasainen. FCV:n 0-2-voittoon päättyneessä kamppailussa punaisten parasta antia oli puolustuspelaaminen, joka toimi ajankohdan huomioiden jopa erinomaisesti. Myös vaajakoskelaisten molemmat maalivahdit Severi Ikäheimo ja Antto Mikkonen täyttivät ruutunsa hyvin ja pysäyttivät isäntien muutamat tekopaikat. Harjoitusmatsin avausmaali näki päivänvalon 41. minuutilla. Laitapuolustaja Teemu Roponen vapautti syötöllään Matias Sarlinin, joka sijoitti pallon maalivahdin käden kautta verkkoon. Toinen puoliaika oli FC Vaajakoskelle vaikeampi, kun joukkue vaihtoi tauolla koko pelaavan kokoonpanonsa. Reipas oli lähellä tasoitusta reilun tunnin aikaan, mutta Ahmed Aethen nostoyritys pysähtyi poikkipuuhun. Vieraat onnistuivat tekemään lopulta myös kakkosjakson ainoan maalin. Antoine Lemarié pujotteli vajaan 69. minuutin kohdalla itsensä hyvälle laukaisupaikalle ja laittoi verkot tötterölle. Muissa pelaamissaan harjoitusotteluissa FC Vaajakoski on voittanut KeuPan 2-0, Blackbirdin 3-1 ja Komeetat 1-0. Valmistavien pelien ainoa tappio on tullut JJK:ta vastaan tuloksella 1-2 (0-1). Punaisten tehokkaimmat harjoituskamppailuissa ovat olleet kaksi täysosumaa mieheen viimeistelleet Sarlin, Kuhmonen ja ilman sopimusta oleva ranskalainen Lemarié. Reipas on talven pre-seasonin aikana voittanut kotkalaisen PeKan peräti 9-0, JIPPOn 3-1 ja Atlantiksen 2-1. Häviöt ovat FCV-pelin lisäksi tulleet FC Lahdelle 1-4, Gnistanille 1-2 ja viime lauantaina Hämeenlinnan Jalkapalloseuralle 0-2. Tasatulokseen 2-2 lahtelaiset päätyivät PEPO:n vieraana. Joukkueen tehomiehinä ovat häärineet seitsemästi verkkoon osunut Haziri ja kolme maalia tehnyt Asaad Babiker.