Rovaniemeltä tuliaisina komea vierasvoitto

RoPS – FC Vaajakoski 1-4 (0-3)

20′ Santeri Suutari 0-1
25′ Matias Sydänmaa 0-2
29′ Benno Hanslian 0-3
61′ Saboor Salim 0-4
65′ Tomas Varhi 1-4

FC Vaajakoski onnistui viimein kaatamaan Rovaniemen Palloseuran. Joukkueiden aiemmat kahdeksan kohtaamista olivat päättyneet tätä ennen viidesti RoPSille ja kolme kertaa tasapeliin. FCV:n voitonmarssin alustivat launtaina Juuso Sarkkinen ja Miska Verkko kulmapotkuillaan, joiden jälkitilanteista punavalkoiset karkasivat avausjaksolla tavoittamattomiin.

Kokonaisuudessaan erinomainen esitys. Rovaniemi ei ole helppo paikka millekään joukkueelle, mutta meidän hyökkääminen oli tänään monipuolista ja tehokasta.” –Päävalmentaja Antti Neuvonen

Lauantaisen iltapäivän taisto eteni pääasiassa vieraiden komennossa, mutta vastustajalla oli omat vahvat hetkensä. Alussa peli aaltoli ja myös RoPS onnistui luomaan teräviä vastahyökkäyksiä, mutta niiden päätteeksi Riku-Veli Niskan laukaisuyrityksistä voima jäi uupumaan.

Ensimmäiset 20 minuuttia oli hurlumheimeininkiä ja mentiin päästä päähän. Molemmilla joukkueilla oli vähän ongelmia puolustamisessa, mutta onneksi me saatiin ensimmäinen maali. Sen jälkeen meidän puolustaminen parani huomattavasti ja RoPSilla oli vaikeaa. Sinä aikana saatiin tärkeät maalit erikoistilanteista ja tilanteenvaihdosta.” – Neuvonen

Ottelun avausosuma näki päivänvalon 20. peliminuutilla, kun Juuso Sarkkisen oikealta lähettämän kulmapotkun jälkitilanteesta Santeri Suutari puski ensin ylähirteen ja sysäsi sen jälkeen paluupallon verkon perukoille.

Muutamaa minuuttia myöhemmin RoPSin maaliverkko venähti uudestaan ja jo toistamiseen kulmapotkun jälkimainingeissa. Tällä kertaa kulman tarjoajana oli vasemmalta Miska Verkko. Pallo jäi kimpoilemaan boksiin ja palautui Verkolle, joka tavoitti Matias Sydänmaan puskemaan FC Vaajakosken johtolukemiksi 0-2.

Vain tovi tästä, punavalkoiset pääsivät juhlimaan jo kolmatta kertaa. Saboor Salim taisteli pallon pois vastustajalta ja terävän vastahyökkäyksen päätteeksi Benno Hanslian pääsi laukomaan Sydänmaan alustuksesta tilanteen 0-3:een.

Avausjakson loppukolmanneksella siniasuinen kotijoukkue sai pelistä hallintaa hetkittäin, mutta FCV:n kivenkova oman pään pelaaminen oli jälleen kerran toimivaa ja tauolle lähdettiin vieraiden komeassa johtoasemassa.

Kakkospuolikas alkoi Rovaniemen Palloseuran pienoisessa painostuksessa. RoPSilta Aapo Savolainen väläytteli hyökkäysnopeuttaan, mutta yrityksen varmasti tukki vieraiden maalivahti Antto Mikkonen. Juuso Polvi toimitti pelivälineen jopa verkkoon asti tilanteesta, jota oli kuitenkin edeltänyt kotijoukkueen rike.

Kun isännät eivät tilaisuuksiaan hyödyntäneet, oli FC Vaajakosken aika iskeä tunnin pelin jälkeen. Mikkosen vapaapotkun ja Eero Salmen tavoittaman pääpallon jälkeen Saboor Salim varasti pallon RoPS-puolustukselta, irtaantui maalintekoon, eikä erehtynyt läpiajossaan. Numerot olivat FCV:lle jo 0-4.

Rovaniemen Palloseura onnistui kuitenkin kaventamaan hetkeä myöhemmin. Pitkä avaus alhaalta tavoitti joukkueen ykkösviimeistelijän Tomas Varhin, joka nosti pallon tyylikkäästi yli Mikkosen. Maali oli Varhille jo kauden kahdeksas. Osumat illan aikana jäivät lopulta tähän ja FC Vaajakoski pääsi juhlimaan komeaa vierasvoittoaan.

”Toisen jakson alku oli meille haastava. Selvittiin kuitenkin siitä ilman takaiskuja ja saatiin helpottava neljäs maali tilanteenvaihdosta. RoPSin maali tuli pitkällä pallolla linjan taakse. Sen jälkeen muutettiin vaihdolla sitten vähän ryhmitystä, että saataisiin RoPSin pitkille palloille enemmän miehiä. Sen jälkeen saatiin rauhoitettua oma peli ja RoPSin tilanteet jäivät vähiin.” – Neuvonen

Seuraavalla viikolla FC Vaajakoski urakoi sitten toden teolla kotikentällään Panda Areenalla, jonne vieraaksi saapuvat keskiviikkona GBK Kokkolasta ja lauantaina Kraft Närpiöstä.

FC Vaajakosken kokoonpanolauantaina

1 Antto Mikkonen MV C
2 Niilo Pirttinen
4 Joona Rönkä
5 Hugo Halonen
8 Benno Hanslian → 3 Matias Niemelä 70′
10 Juuso Sarkkinen
11 Saboor Salim → 14 Lauri Rutanen 66′
18 Miska Verkko
19 Santeri Suutari
24 Matti Liimatainen → 27 Lauri Suutarinen 71′
96 Matias Sydänmaa → 9 Eero Salmi 30′