Perhe toi Tunden Keski-Suomeen 12.8.2014 / FCV Edustusjoukkue - Uutiset Vuonna 2001 Keski-Suomeen saapunut Babatunde Wusu palaa Suomen kentille vuoden tauon jälkeen. Kesken edelliskauden Arabiemiraattien Al-Khaleejiin siirtynyt Wusu on solminut FC Vaajakosken kanssa loppukauden kestävän sopimuksen. Tyttäremme aloittaa koulun ja tahdoimme siksi palata Jyväskylään, Wusu valoitti yllättävää siirtoaan. Veikkausliigassa 116 ottelussa peräti 42 maalia tehnyt kärkipelaaja on ollut ilman seuraa toukokuusta lähtien, joten joukkueharjoitukset ovat tulleet tarpeeseen. Peliminuutit ovat tärkein asia, mutta Vaajakoskelle oli mukava tulla. Joukkueessa on todella hyvä henki ja kaikki ottivat minut hyvin vastaan. FC Vaajakoski on ollut erinomaisessa vireessä läpi kauden, eikä joukkue ole kokenut ensimmäistäkään tappiota kahdessatoista pelaamassaan ottelussa. Nousu sarjaporrasta ylöspäin Kakkoseen on loppukauden luonnollisena tavoitteena. Meillä on hyvä mahdollisuus nousuun ja voin tuoda omalta osaltani ammattimaisuutta joukkueen tekemiseen. Vaadin aina itseltäni ja muilta pelaajilta paljon. Haluan myös aina auttaa keskisuomalaisia joukkueita joten olen erittäin onnellinen saadessani tähän mahdollisuuden.