Panda Areenalla nähtiin jälleen pistejako – Niilo Pirttinen avasi maalitilinsä Kakkosessa 9.7.2023 / Teemu Hyvönen Edustusjoukkue - Uutiset niilo_pirttinen FC Vaajakoski – KuPS Akatemia 1-1 (1-1) 11′ Eero Kirjavainen 0-143′ Niilo Pirttinen 1-1 Kauden neljännessä Vaajakosken nurmella pelatussa kamppailussa pisteet jaettiin tuloksella 1-1. Kaksi aiempaa tasuria olivat tulleet maalittomilla tuloksilla, mutta sunnuntaina avauspuolikas tarjosi täysosuman molemmille joukkueille. Ottelun lopussa FCV loi hyvää painetta, muttei kyennyt naulaamaan kamppailua voitokseen. ”Aloitettiin ottelu heikosti ja KuPS oli vahvasti niskan päällä ottelussa. Saatiin kuitenkin parannettua peliä ottelun edetessä ja toinen jakso oli meillä ihan hyvin hallussa. Saatiin riittävät paikat voittaa ottelu, mutta vielä oltaisiin voitu luoda maalipaikkoja enemmänkin. Pelin rakenne on kuitenkin hyvää, joten nyt voidaan keskittyä yksityiskohtaisemmin siihen, miten tietyt pelitilanteet pitää ratkaista. Kohta puolet sarjasta pelattu ja ollaan viisi pistettä kärjestä. Tässä on mahdollisuudet mihin vain.” – Päävalmentaja Antti Neuvonen Alussa kumpikaan joukkue ei onnistunut luomaan järkevää pallokontrollipelaamista. Ensimmäinen vaaranpaikka kuopiolaisten päässä nähtiin muutaman minuutin jälkeen Niko Kivijärven harhasyötön seurauksena, mutta Jimi Saarikon ratkaisuun väliin ehti vieraiden Eemil Räsänen. Seuraava virhe sattui isäntien maalivahti Antto Mikkoselle, jonka syötön kymmenen minuutin kohdalla vastustaja onnistui katkaisemaan. KuPS Akatemia ei jättänyt tilaisuuttaan hyödyntämättä. Parilla hallitulla syötöllä vierailijat järjestelivät paikan Eero Kirjavaiselle, jolla oli helppo työ laittaa kamppailun avausosuma verkkoon. Maali oli Kirjavaiselle kauden kolmas. Parinkymmenen minuutin jälkeen FC Vaajakoski kehitteli kaksikin hyökkäystä. Ensin Niilo Pirttinen tarjoili tilaisuuden heti ensimmäisessä matsissaan avauksessa olleelle Benno Hanslianille, jonka kokeilu kaarsi kuitenkin vasemmalta selvästi ohi. Heti perään Hanslian itse toimi arkkitehtinä, mutta Eero Salmen pusku sujahti oikean tolpan juuresta yleisurheilukentän heittopaikkojen puolelle. Taisto eteni seesteisenä aina avausjakson loppuminuuteille saakka, kun molemmat joukkueet onnistuivat rikkomaan toistensa pallollista pelaamista tiiviillä keskialueen puolustamisella ja voimakkaalla prässillään. Lopulta FCV kuitenkin onnistui tasoitusmaalissaan. Saarikko esitteli vasemmalla laidalla harhautuskuvioitaan. JJK-lainan lähentelyt katkaisi kuopiolaistorjuja Miilo Pitkänen, mutta irtopalloon heittäytyi punaisten Pirttinen onnistuen puskullaan muuttamaan taukotilanteeksi 1-1. Neljättä kauttaan vaajakoskelaisia edustavalle laitapuolustajalle maali oli ensimmäinen tällä tasolla 54. Kakkosen ottelussaan. Jälkimmäisen puolikkaan FCV aloitti terävästi. 52. peliminuutilla todella vahvan ottelun pelannut Saarikko pujotteli itsensä tekopaikalle kulman jäädessä kuitenkin turhan pieneksi, eikä punapaidoista myöskään kukaan muu ehtinyt laitapelaajan tarjoilemaan palloon. Kotijoukkue oli jakson edetessä niskan päällä, mutta KuPS Akatemia onnistui kehittelemään pari vaarallista hyökkäystä. Niissä sankariksi nousi punapaitojen toppari Santeri Suutari, joka katkoi savolaisten yritykset huippusuorituksillaan. Taiston 82. minuutilla FC Vaajakoski hyökkäsi nopeasti vasemmalta kaistalta. Vaihdosta kentälle tullut Matti Liimatainen alusti paikan Matias Sarlinille, jonka vedon näppeihinsä liimasi kuitenkin kuopiolaistorjuja Pitkänen. Lopussa KuPS joutui vajaamiehiseksi, kun kahdesti varoitetun Joni Kivijärven täytyi jättää kenttä. Lisäajalla paras tilaisuus tarjoutui FCV:n Antti Voutilaiselle, jonka laukauksen eteen heittäytyi kuitenkin Veeti Heiskanen. FC Vaajakoski jatkaa pelejään parin viikon päästä Torniossa. Seuraavan kerran joukkueen otteita Panda Areenalla päästään todistamaan heinäkuun viimeisenä lauantaina kokkolalaista GBK:ta vastaan. FC Vaajakosken kokoonpano sunnuntaina 1 Antto Mikkonen MV 2 Niilo Pirttinen → 4 Joona Rönkä 70′ 5 Hugo Halonen 6 Viljami Suihkonen 8 Benno Hanslian → 11 Saboor Salim 76′ 9 Eero Salmi → 7 Antti Voutilainen 46′ 10 Juuso Sarkkinen 18 Miska Verkko 19 Santeri Suutari 33 Matias Sarlin C 92 Jimi Saarikko → 24 Matti Liimatainen 76′