Päästäänkö Vaajakoskella viimein maalien makuun? 30.6.2023 / Teemu Hyvönen Edustusjoukkue - Uutiset hugo_halonen La 1.7.2023 klo 16.00 Panda AreenaFC Vaajakoski – VIFKSuora lähetys: Ruutu+, selostajana Olavi HetemäkiLiput 12/10€Anniskelu ja kioski palvelee Juhannustauko on takanapäin ja FC Vaajakoski saa lauantaina kauden neljänteen kotipeliinsä vastustajakseen Vasa IFK:n. Punanuttujen kausi on alkanut kohtuullisella menestyksellä, mutta edellytykset parempaankin olisivat olleet olemassa. Erityisesti Panda Areenalla on nyt syytä alkaa tehdä maaleja ja raapia voittoja, mikäli tavoite kolmen parhaan joukkoon sijoittumisesta aiotaan saavuttaa. Pelaajista ennakossa kommentoimassa on tällä kertaa keskikentällä alkukaudesta loistanut Hugo Halonen. Vähämaalisissa peleissä ratkaisut syntyvät pienistä asioista FC Vaajakoskella on viimeisimmissä peleissä ollut pienoisia vaikeuksia hyökkäyspäässä. Neljässä edeltävässä ottelussaan punapaidat ovat tehneet vain kaksi maalia ja jääneet kokonaan ilman täysosumaa kolme kertaa. Marginaalisiin seikkoihin ratkesi myös FC Vaajakosken edellinen kamppailu ennen juhannustaukoa, jossa lohkon ykkössuosikki OLS osoittautui Oulussa paremmaksi 1-0 (0-0) -tuloksella. Molemmille joukkueille tarjoutuivat tilaisuutensa, mutta FCV ei kyennyt omiaan hyödyntämään. Kotijoukkueen viimeistelemä osuma oli vasta toinen punavalkoisten verkkoon tehty pelitilannemaali tämän kesän Kakkosessa. FCV TV:n kooste ottelusta OLS-FC Vaajakoski Panda Areenalla FCV on esiintynyt tähän mennessä kahdesti kummankin kamppailun päättyessä 0-0 -tasalukemiin. Ensimmäisen kotiottelunsa Viitaniemessä FCV hävisi Rovaniemen Palloseuralle 1-2 (0-0), joten vaajakoskelaisilla on viime kausi mukaan lukien takanaan jo 14 voitotonta kotimatsia. Kuinka tekemiseen löydetään tehokkuus? Pääpiirteittäin FC Vaajakosken ottelut ovat sujuneet pelisuunnitelman mukaisesti. Välillä vaikeuksia on ollut kuitenkin tilanteiden rakentelussa viimeisten ratkaisujen jäädessä heikoiksi. Ajottain paikoillekin on päästy, mutta ongelmana on ollut silloin maalinteon tehottomuus. Yhdeksästä tehdystä maalista kahdeksan on peräisin vieraskentältä. Vuonna 2005 syntynyt Hugo Halonen liittyi FC Vaajakosken edustukseen täksi kaudeksi ja on noussut heti keskikentän johtohahmojen joukkoon. Maalitilinsä tulevana syksynä 18 vuotta täyttävä lahjakkuus avasi heti ensimmäisessä Kakkosen ottelussaan huhtikuussa OTP:n vieraana. ”Olen viihtynyt hyvin FC Vaajakosken paidassa ja olen pelannut peleissä omalla tasollani omasta mielestäni.” – Hugo Halonen Komeetoissa pelaamisen aloittanut, mutta suurimman osan urastaan JJK:ta edustanut nuori keskikenttäpelaaja pohtii hyökkäyssuunnan pelaamisen tehottomuutta lyhyesti. ”Tarvitaan vielä huolellisuutta viimeisiin ratkaisuihin hyökkäyspäässä, jonka kautta tulee enemmän vaarallisia maalipaikkoja ja sen kautta maaleja.” – Halonen Alkukauden tiiviinä pysyneet keskusta ja puolustuslinja sekä laadukas maalivahtityöskentely ovat taanneet sen, että omasta verkosta palloa vaajakoskelaiset ovat joutuneet kaivelemaan todella harvakseltaan. Kakkosen perussarjasta on pelattuna reilu kolmasosa ja päästettyjä maaleja FCV:llä on vähiten lohkossaan. Joukkueen sijoitus ennen yhdeksättä pelikierrosta on 11 pisteellä kuudes. Lauantaina punavalkoisilta kaivataan vihdoinkin kotivoittoa, jotteivät kärkipään joukkueet onnistu järjestelemään pienoista karkumatkaa itselleen. ”Huolellisella pallolisella pelillä ja kärsivällisyydellä maalien suhteen saadaan kaadettua VIFK lauantaina Panda Areenalla.” – Halonen FC Vaajakoski julkaisi kuluvan viikon aikana myös yhden uuden pelaajahankinnan, kun jo jonkin aikaa joukkueen mukana harjoitellut 26-vuotias Antti Voutilainen allekirjoitti seuran kanssa tätä ja ensi kautta koskevan sopimuksen. Laiturina, laitapuolustajana tai hyökkäävässä keskikentän roolissa viihtyvä pelaaja tuo nuoreen ryhmään aimo annoksen kokemusta ja johtajuutta. Voutilainen tulee olemaan mukana kokoonpanossa jo lauantaina Vasa IFK:ta vastaan, mutta aloittaa todennäköisesti vaihtomiehen roolissa. Tuorein muutos miehistössä on Janne Kuhmosen sopimuksen purkaminen yhteisymmärryksessä pelaajan itsensä aloitteesta. FCV kiittää Kuhmosta ajastaan Vaajakoskella ja toivottaa pelaajalle menestystä tulevaisuuteen. Lauantain kotiotteluunsa FC Vaajakoski pääsee varsin ehjällä miehistöllä. Matias Niemelä kärsii harjoituksissa sattuneesta loukkaantumisesta, joka pitää hyökkääjän sivussa arviolta ainakin muutamien viikkojen ajan. Tarkemmin poissaolon pituus ratkeaa magneettikuvien perusteella. Kokoonpanosta puuttuu loukkaantumisen vuoksi myös Jaakko Björn keskikentältä. Maalivahti Antto Mikkonen on kärsinyt punaisen kortin tuoman pelikieltonsa ja on taas viikonloppuna käytettävissä. Vaasalaisten startti on ollut ailahteleva Kakkosen C-lohkon sarjataulukosta VIFK löytyy heti FC Vaajakosken perästä seitsemänneltä tilalta yhden pisteen lauantaista kotijoukkuetta vähemmän saavuttaneena. Viime kesä joukkueelta oli vertaansa vailla ja tuotti kakkossijan heti Ykköseen nousseen JJK:n kannassa. Kolmeen suomenmestaruuteenkin 1940- ja 1950-luvuilla yltänyt vaasalaisseura eteni tämävuotisessa Suomen Cupissa pisimmälle kaikista Kakkosen C-lohkon joukkueista. Matkan varrella kaatuivat Vitosessa pelaava Seinäjoen Sisu ja Kakkosen joukkueista Rovaniemen Palloseura sekä porilainen FC Jazz. Tie nousi pystyyn kuudennella kierroksella, jolla VIFK haastoi kuitenkin ansiokkaasti Veikkausliigaa pelaavan IFK Mariehamnin taipuen lopulta vain maalin erolla tuloksella 0-1. Kahdeksasta Kakkosen pelistään Vasa IFK on pystynyt voittamaan kolme. Niiden lisäksi sarakkeesta löytyy yksi tasapeli ja neljä tappiota. Vierasotteluissa menestys on ollut laihaa, sillä kolme matkapeliä eivät ole tuottaneet lainkaan pisteitä ja tehtyjä maalejakin niissä on vain yksi. VIFK on ollut viimeistelytuulella viidessä kotimatsissaan, joissa joukkue on pyssyttänyt 12 täysosumaa. Vaasalaisten paras maalintekijä on ollut toista kauttaan sinivalkoisten edustuksessa esiintyvä Shkelqim Xhosa, joka on osunut verkkoon neljä kertaa. Kaksi viikkoa sitten nuori hyökkääjä täräytti hattutempun, kun torniolainen TP-47 jäi Vasa IFK:n jalkoihin 4-0. Xhosaa maalinteossa on tukenut vahvimmin joukkueen tämän kauden huippuvahvistus Jyri Kiuru, jolle maaleja tilastoihin on kirjattu kolme. 23-vuotias sekä kärkipelaajan että laitahyökkääjän roolit hyvin hallitseva Kiuru pelasi edellisenä kesänä Ykköstä Gnistanin väreissä ja häneltä löytyy kokemusta jopa Veikkausliigasta SJK:n paidasta. Kovia peliminuutteja Vasa IFK:sta ovat kellottaneet alkukaudesta edellä mainitun hyökkäyspään kaksikon ohella myös luottopuolustaja Merhawi Birhane ja veräjänvartija Teemu Muurinen. Etiopiassa syntynyt, mutta Suomen kansalaisuudenkin omistava Birhane debytoi vaasalaisorganisaation edustuksessa jo yhdeksän vuotta sitten ja on siitä lähtien edustanut yhtäjaksoisesti samaa seuraa. Aiemmin Kaarinan Poikien maalia Kakkosessa kuuden kauden ajan vartioinut Muurinen pelaa Vaasassa nyt toista kesäänsä. Punaisten kotivoitosta on aikaa – sulkeutuuko ympyrä lauantaina? FC Vaajakoski on edellisen kerran voittanut kotipelinsä lauantaina 16.10.2021, kun Vasa IFK kaatui Viitaniemen kentällä Niko Lohen rangaistuspotkusta lisäajalla tekemällä maalilla 1-0. Sen jälkeen punapaitojen kotisarakkeeseen ei ole voittoja päästy kirjaamaan. Vaasalaisia vastaan FCV on otellut historian saatossa Kakkosessa yhteensä 13 kertaa ja vierasvoitot ovat olleet todella harvassa. Kuudesta kotipelistään vaajakoskelaiset ovat voittaneet neljä ja kahdesti on päädytty tasalukemiin. Vasa IFK ei ole näin kertaakaan pystynyt yllättämään FC Vaajakoskea Keski-Suomeen suuntautuneilla reissuillaan. Viime kaudella Panda Areenalla väännettiin tasapeli 1-1 ja Vaasasta FCV haki pisteet mukaansa Matias Sarlinin pilkulta viimeistelemällä osumalla 0-1. Keskinäisten kohtaamisten ykkösmaalari on ollut jo uransa päättänyt vaasalaisten Andreas Strandvall neljällä maalillaan. FC Vaajakoskelta nykyään FCV Redsissä Kutosessa jäähdyttelevä legendaarinen tehohyökkääjä Tomi Karlstedt on latonut Vasa IFK:n rysään pallon kolme kertaa. Joukkueiden nykyiset pelaajat eivät ole vastakkaisissa peleissä pahemmiten päässeet juhlimaan. Vaasalaisten Filip Hiekkanen on onnistunut kahdesti ja punapaitojen ainoa onnistuja nykyisestä ryhmästä on Sarlin. Löytyykö kentältä lauantaina uusia sankareita ja ratkaisijoita? Näin joukkueet ovat aiemmin pelanneet: 07.06.2009 FC Vaajakoski – VIFK 1-0 (0-0) 06.09.2009 VIFK – FC Vaajakoski 2-1 (2-1) 14.07.2010 FC Vaajakoski – VIFK 2-2 (1-1) 28.07.2010 VIFK – FC Vaajakoski 7-2 (3-0) 02.06.2011 FC Vaajakoski – VIFK 3-0 (1-0) 20.08.2011 VIFK – FC Vaajakoski 5-0 (4-0) 04.05.2019 VIFK – FC Vaajakoski 3-1 (1-1) 21.09.2019 FC Vaajakoski – VIFK 5-0 (5-0) 07.11.2020 VIFK – FC Vaajakoski 4-1 (1-0) 01.07.2021 VIFK – FC Vaajakoski 1-2 (0-1) 16.10.2021 FC Vaajakoski – VIFK 1-0 (0-0) 21.06.2022 FC Vaajakoski – VIFK 1-1 (0-0) 10.09.2022 VIFK – FC Vaajakoski 0-1 (0-0)