Otteluennakko: RoPS/2 – FCV

La 10.8.2019 klo 17.00 Rovaniemi. RoPS 2 – FC Vaajakoski

Tulevana viikonloppuna FCV:llä on edessään kauden pisin vieraspelireissu, kun joukkue matkaa Rovaniemelle RoPS:n kakkosjoukkueen vieraaksi. Vaajakoskelaiset lähtevät haastamaan kotijoukkuetta allaan kaksi voitettua ottelua. Kolmas voitto putkeen Kakkosessa olisi FCV:lle lähes historiallinen temppu, sillä edellisen kerran joukkue on pystynyt vastaavaan kaudella 2010. Vastustaja on lauantaina kuitenkin aivan eri luokkaa kuin kahdessa edellisessä kamppailussa.

FC Vaajakosken parissa viime pelissä keräämät kuusi pistettä ovat nostaneet joukkueen osakkeita myös sarjataulukossa. Viime kierroksella taakse jäi OLS ja FCV:n asema kohentui pykälän verran lohkon seitsemännelle sijalle. Seiskasija voisi realistisesti ajateltuna olla myös loppukauden tavoite. Sekin olisi FCV:n kolmanneksi paras sijoitus Kakkosessa koskaan. Vaajakoskelaiset ovat sijoittuneet lohkossaan kuudenneksi vuosina 2009 ja 2015.

Pisteet jäivät viimein Vaajakoskelle

Viime lauantaina FCV onnistui viimein ottamaan kauden ensimmäisen voittonsa Vaajakosken kentällä sarjajumbo VPS J Akatemian kaatuessa 2-1 (1-0). Ottelu ei ollut kotijoukkueelle mitenkään helppo oman pallollisen pelin ollessa varsin tahmeaa. Maalitilanteita syntyi kuitenkin kohtalainen määrä lähinnä vaasalaisten oman pään sekoilujen tuloksena sekä vaarallisista kulmapotkuista. FCV:n molemmista maaleista vastasi, kukapa muukaan kuin Peetu Lintinen, joka nosti kauden maalisaldonsa jo kahdeksaan. Avausmaali tuli ensimmäisellä puoliskolla rangaistuspotkusta ja toisen maalinsa Lintinen iski 47. minuutilla nopean hyökkäyksen päätteeksi heti vierasjoukkueen tasoituksen jälkeen. Myös Toni Järvinen pelasi vahvan pelin ollen tärkeässä osassa FCV:n molemmissa maaleissa. Juuso Haapasaari sai ottelussa kauden neljännen keltaisen korttinsa ja kärsii näin pelikieltoa tulevan lauantain kamppailussa.

FCV TV:n kooste ottelusta VPS J Akatemiaa vastaan:

Nousija RoPS 2 pelaa tehokasta kautta

RoPS 2 nousi viime syksynä Kolmosesta sarjatasoa ylemmäksi ja pelaa historiansa ensimmäistä kautta Kakkosessa. Joukkuetta veikkailtiin ennen kauden alkua lohkon keskikastiin ja tavoitteekseen seura oli asettanut sijoittumisen kuuden parhaan joukkoon. Näihin peilatessa RoPS 2:n kausi on sujunut tähän saakka erinomaisesti, sillä joukkue nousi viime kierroksella jo lohkon kakkospaikalle ohi KuFu98:n. Rovaniemeläisten vahvuutena on ollut tehokas viimeistely, ja 14 ottelussa joukkue on tehnyt jo 40 osumaa. Pisteitä RoPS 2:lla on kasassa 28.

Hurjan maalimäärän viime kaudella Kolmosessa viimeistellyt Jarkko Luiro on jatkanut maalitehtailuaan rovaniemeläisten riveissä myös Kakkosessa. Kasassa tällä kaudellakin on jo 12 osumaa ja mies lukeutuu C-lohkon parhaisiin kärkipelaajiin. Muista hyökkääjistä maininnan arvoisia ovat RoPS:n edustusjoukkueen nuoret 17-vuotiaat sopimuspelaajat jo Veikkausliigassakin maalitilinsä avanneet Matias Tamminen ja Sampo Ala. Kakkosessa Tamminen on tehnyt neljässä pelaamassaan ottelussa peräti viisi maalia ja Ala on osunut yhdeksässä pelissä neljästi. RoPS 2:n puolustajista nigerialainen Samuel Olabisi on ollut vahva myös hyökkäyssuuntaan viidellä maalilla. Olabisin ohella puolustuksen avainpelaajia joukkueessa ovat MYPA:sta täksi kaudeksi Rovaniemelle siirtynyt Simo Majander ja 19-vuotias RoPS:n oma kasvatti Eerik Kantola.

Edellislauantaina RoPS 2 vieraili Kokkolassa. GBK:n isännöimä kamppailu päättyi maalittomaan tasapeliin. Molemmilla joukkueilla oli muutamia hyviä paikkoja, mutta tällä kertaa edes rovaniemeläisten tehokkuus ei ollut totutulla tasolla.

Kauden ensimmäisessä keskinäisessä RoPS 2 ratkoi toisella puoliajalla

FC Vaajakoski ja RoPS 2 kohtasivat kauden alkupuolella helatorstaina Vaajakoskella. Pisteet lähtivät tuolloin vieraiden matkaan tuloksella 0-3 (0-0). Ottelu oli varsin kaksijakoinen. Ensimmäisellä 45-minuuttisella FCV:llä oli muutamia hyviä maalintekopaikkoja ja pariin otteeseen johto-osumakin oli lähellä vierasjoukkueen puolustajien kuitenkin pelastaessa pallot maaliviivan tuntumasta väljemmille vesille. Toisella puoliskolla ote kääntyi RoPS 2:lle ja vierailijat olivat FCV:tä huomattavasti terävämpiä maalipaikoissaan. Voittomaalin teki Janne Ojaniemi ottelun 73. minuutilla kotijoukkueen pahasta pallon menetyksestä rakentuneesta tilanteesta. Numeroita 0-3:een kaunistelivat lopussa vielä Simo Majander rangaistuspotkusta sekä Jarkko Luiro.

FCV TV:n kooste kauden avauskohtaamisesta:

FCV:n aiemmat pelit Rovaniemellä

RoPS 2:sta vastaan vaajakoskelaiset eivät ole aiemmin pelanneet Rovaniemellä. Kausilla 2009- 2011 samassa Kakkosen lohkossa oli kuitenkin mukana silloinen RoPS:n farmijoukkue FC Santa Claus. Keskinäisissä otteluissa Rovaniemellä toukokuussa 2009 FCV kärsi tappion 4-1 (1-0) Tomi Karlstedtin tehdessä vierasjoukkueen ainoan maalin. Seuraavan vuoden syyskuussa FC Santa Claus oli jälleen parempi ja kotijoukkueen voittolukemiksi kirjattiin 3-0 (2-0). Syksyllä 2011 FCV ylsi tasapeliin 2-2 (0-0). FC Vaajakosken maaleista tuossa kamppailussa vastasivat Jasin Abahassine ja Niko Lohi. Santa Claus linkittyy Vaajakosken historiaan myös muulla mielenkiintoisella tavalla, sillä FCV TV:n ensimmäinen YouTubessa julkaistu kooste on näiden joukkueiden väliltä vappuna 2010 pelatusta ottelusta.