Nähdäänkö Oulussa jälleen FC Vaajakosken juhlat? 17.6.2022 / Teemu Hyvönen Edustusjoukkue - Uutiset otteluennakko La 18.6.2022 klo 18.00 Castren, TN. OTP – FC VaajakoskiSuora lähetys: Ruutu (vapaasti katseltavissa myös ilman tilausta) Sarjaohjelma tarjoaa FCV:lle jo kolmanteen otteluun peräjälkeen vastustajaksi oululaisen joukkueen, kun lauantai-illan ainoassa Kakkosen C-lohkon kamppailussa vastustajana on OTP. Vierailu Pohjois-Pohjanmaan korkeuksille on joukkueelle toinen kahden viikon sisällä. Bussissa istumista kertyy yhteensä lähes 700 kilometrin verran, mutta toivottavasti paluumatkalla saadaan iloita jälleen kolmen pisteen saalista. Hyvät merkit tähän on ainakin olemassa, sillä FC Vaajakoski on vuoden sisällä onnistunut voittamaan kaikki neljä peliään Oulussa. Viime vuonna vierasvoitto irtosi kolmesti samoin lukemin 0-1 ja tämän kuun alussa OLS kukistui ensimmäisen parikymppisen maalitehtailulla 1-3. Mitä lähtökohdista arvelevat keskikentän taitoniekat? Parikymppinen Saboor Salim pelaa Vaajakoskella kolmatta kauttaan. Ylioppilaaksi Schildtin lukiosta tänä keväänä valmistunut laitahyökkääjä onnistui maalinteossa edellisenä kesänä viisi kertaa. ”Joukkue on muuttunut paljon viime kaudesta ja on tullut paljon muutoksia. Meillä on nyt kasassa hyvä ja kilpailullinen jengi. Vielä kun saadaan lisää pelejä ja treenejä alle, alkaa näyttämään hyvältä. Joukkue on onnistunut parhaiten pallonhallinnassa ja ollaan kehitytty siinä paljon alkukaudesta. Omalta osalta kausi on ollut haastava tähän saakka, sillä pelitapamme on muuttunut, mutta koko ajan mennään parempaan suuntaan. Saadaan viikonloppuna kolme pistettä pelaamalla ehjä 90 minuuttia ja olemalla kliinisiä vastustajan boksissa.” – Saboor Salim Aikoinaan JJK:ssa jopa muutamia Veikkausliigapelejä pelannut Janne Kuhmonen palasi täksi kaudeksi Vaajakoskelle. Edellisestä FCV-visiitistä on ehtinyt vierähtää jo kuusi vuotta, mutta tällä kaudella ”Nasu” häärii jälleen punapaitojen keskikentän kapellimestarina ja luottaa uudistuneen joukkueen kehittyvän kentällä askel askeleelta yhtenäisemmäksi. ”Ollaan onnistuttu joukkueena parantamaan oikeastaan tasaisesti joka osa-alueella, mutta etenkin linjan taakse aloitteita on tullut huomattavasti alkukautta enemmän. Oma kausi on sujunut tähän asti ihan tasaisen hyvin. Toki lisää vaarallisuutta ja tehoja haluan myös itseltäni vielä enemmän. Uskon, että pisteet matkaavat Oulusta Vaajakoskelle, jos pidetään sama peli-ilme kuin kahdessa edellisessä ottelussa. Karsitaan vain muutamat puolustuspään helpot virheet pois ja laitetaan paikoista pallot maaliin.” – Janne Kuhmonen Voitto vahvistaisi asemia keskikastin taistelussa Sarjapaikan uusimisen tavoitteekseen asettanut FC Vaajakoski löytyy pohjoislohkon sarjataulukosta kahdeksalla pisteellään sijalta seitsemän. Viidestä vierasottelustaan joukkue on sekä voittanut että hävinnyt kaksi ja pelannut yhden tasapelin. Uusiutunut pelaajapakka on alkukaudesta hioutunut yhtenäisemmäksi reippain harppauksin ja yhteinen sävel on alkanut löytyä. Eniten kehitettävää on tilanteiden rakentelussa ja niiden päättämisessä, jotka ovat toimineet toistaiseksi vain väläytyksittäin. Potentiaalia joukkueelta kuitenkin löytyy, minkä ovat osoittaneet voitokkaat esitykset GBK:ta ja Oulun Luistinseuraa vastaan. Molemmissa FCV takoi maaleja lyhyessä ajassa liukuhihnalta, kun sai hanansa kunnolla auki. ”Hyökkäyspeliä saadaan parannettua luomalla laadukkaampia maalintekopaikkoja ja olemalla röyhkeitä boksissa.” – Salim ”Jotta saataisiin verkko heilumaan tiheämmin, niin haluaisin nähdä meiltä lisää juonikkuutta hyökkäyspäässä sekä enemmän 1 vs 1 -haastoja. Myöskään laukauksia ei olla liikaa nähty.” – Kuhmonen OTP on kerännyt seitsemässä pelaamassaan ottelussa viisi pistettä ja sijoittuu tällä hetkellä kymmenenneksi. Ainoa voitto on tullut Castrenin tekonurmella GBK:sta 3-2, mutta kolme muuta kotiottelua ovat tuottaneet tappiot. Vieraskentällä joukkue on venynyt kahteen tasapeliin ja hävinnyt kertaalleen. Myös OTP on paininut hyökkäys- ja maalinteko- ongelmien parissa, sillä tehtynä on vain viisi osumaa. Jo viidessä kamppailuissa joukkue on jäänyt kokonaan nollille. Viimeisimmässä ottelussa viikko takaperin viimeistelyn tuskaan tuli hieman helpotusta, kun oululaiset karkasivat argentiinalaispuolustaja Paulo Ippoliton ja tehomiehensä Michael Ibiyomin maaleilla Pietarsaaressa kahden maalin etumatkalle. Voitto jäi lopulta kuitenkin saavuttamatta JBK:n kirittyä aivan loppumetreillä tasatulokseen 2-2. FC Vaajakosken joukkueessa tuorein kasvo on Matti Liimatainen, joka viihtyy parhaiten hyökkäävässä keskikentän roolissa tai laiturina. 18-vuotias nuorukainen on edustanut uransa aiempina vuosina eteläsavolaisia seuroja Savon Palloa Pieksämäellä ja Mikkelin Palloilijoita. OTP:sta liikennettä on ollut sen sijaan kahden pelaajan verran ulospäin, sillä alkukaudesta vaille vastuuta jäänyt laitapelaaja Tuomas Niskanen jatkaa pelejään Haukiputaan Pallossa Kolmosessa ja kolmessa ottelussa avauskokoonpanossa ollut Bangaly Koyate Grankulla IFK:ssa. Panda Areenan ensi-ilta tuotti niukan tappion FC Vaajakoski pääsi esiintymään ensimmäistä kertaa tällä kaudella Vaajakosken viheriöllä viikko sitten lauantaina. Tasainen ja fyysinen kamppailu JS Herculesta vastaan tarjosi viihdyttävää jalkapalloa, mutta maalitilanteet olivat molemmilta kortilla. Lopulta yksi osuma riitti varmistamaan täydet kolme pistettä oululaisvieraille. Avaavalla kolmevarttisella FCV hyökkäsi vastustajaansa terävämmin. Pelitilanteissa maalipaikat jäivät puolittaisiksi ja lähimpänä johto-osuma olikin toppari Killian Denoualin 25 metrin tuntumasta laukomasta vapaapotkusta. Voimalla lähtenyt veto suuntautui kuitenkin yläriman kautta yleisurheilukentän puolelle. Jälkimmäisellä puolikkaalla Hercules paransi. Punapaitojen kolmen alakerta selvisi puhtain paperein vierailijoiden hyökätessä pallonhallinnan kautta, mutta muutamat pallonmenetykset kostautuivat lopulta ja oululaiset siirtyivät johtoon reilun tunnin aikoihin. FC Vaajakosken Denoualin, Kuhmosen ja Stéphane Blancin tasoitusyritykset lopussa eivät tuottaneet toivottua tulosta, joten JS Hercules poistui stadionilta 0-1 -voitto hallussaan. FCV TV:n kooste ottelusta OTP tänä vuonna – tuulahdus Etelä-Amerikasta Oulun Työväen Palloilijoiden juuret seurana ulottuvat kauas 1940-luvulle sodan jälkeisille vuosille. Viime vuosina organisaatio on tehnyt uutta nousua korkeammille sarjatasoille jalkapallossa. Visiitti Kakkosessa 2017 päättyi putoamiseen, mutta viime kesänä kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle palannut OTP onnistui hyvin. Alkukaudesta joukkue rimpuili jopa kakkospaikalla SJK Akatemian perässä. Syyspuoliskolla oululaisryhmä hieman kompuroi ja valahti sarjataulukossa FC Vaajakosken taakse viidenneksi. Joukkuetta voi luonnehtia erittäin kansainväliseksi, sillä taustaryhmä koostuu pitkälti argentiinalaisista ja miehistöstä löytyy peräti 16 ulkomaalaista pelaajaa. Muutamalla heistä on toki myös Suomen kansalaisuus. Seuran päävalmentajana aloitti tällä kaudella kokenut 62-vuotias argentiinalainen Dario Labaroni, joka ei ole aiemmin valmentanut kotimaansa ulkopuolella. Omien sanojensa mukaan hän haluaa joukkueeltaan erityisesti salamannopeaa tilanteiden kääntämistä hyökkäyksiksi. Viime vuonna OTP:n päävalmentajan paikka oli varsin tuulinen, kun sitä kesän mittaan ehti kokeilemaan kolmekin eri nimeä. Verkkoon saakka pallon kahdesti ensimmäisissä otteluissa toimittanut kärkihyökkääjä Michael Ibiyomi on oululaisten alkukauden tehokkain viimeistelijä. Isokokoinen 28-vuotias nigerialainen on pelannut Suomessa vuodesta 2015 asti ja pääsarjoissa pelattuja pelejä on kertynyt vyölle jo 140. Veikkausliigassa hän on edustanut Rovaniemen Palloseuraa ja oli Ykkösessä kaudella 2018 sarjan maalintekijätilaston jaetulla kolmospaikalla pyssytettyään AC Kajaanin paidassa 11 täysosumaa. Molempijalkaiselle hyökkääjälle tämä kausi on kolmas peräkkäinen OTP:n väreissä. Oululaisten peliaikakuningas sarjan ensimmäisellä kolmanneksella on ollut pienikokoinen portugalilainen keskikenttäpelaaja Tomás Maldonado, joka tuli joukkueen mukaan kesken viime kauden heinäkuussa. Lähes yhtä paljon vastuuta keskikentällä on saanut myös Alex Oikkonen. Puerto Ricon ja Suomen kaksoiskansallisuuden omistava kokenut ja maailmaa kiertänyt pelaaja on nähty aikoinaan myös Karibianmeren saarivaltion maajoukkuepaidassa. Puolustusosastolla OTP:n johtohahmo on toppari Alexander Jibrin, jonka 188 cm pituisesta varresta löytyy ulottuvuutta. Nigerialainen on pelannut oululaisjoukkueissa jo useita kausia ja kasannut kovia minuuttimääriä jopa Ykkösessä edustaessaan aikaisemmin AC Oulua. Kotimaisista pelureista katseita kannattaa kohdistaa keskikentällä operoivaan kapteeni Jere Aallikkoon, jolta löytyy kokemusta jopa Viron korkeimmalta sarjaportaalta eli Premium Liigasta. Viime kesän kohtaamisissa koettiin vierasvoittoja FC Vaajakoski ja OTP pelasivat historiansa ensimmäiset keskinäiset koitoksensa edellisellä kaudella. Heinäkuun alussa vierailija oli Vaajakosken kentällä parempi loppunumeroin 0-2. Heti alussa oululaisten puolustaja Joona Juntunen lasketteli maalintekosektorille pitäen FCV:n miehistöä pujottelukeppeinä ja upotti pallon sisään. Kotijoukkue hallitsi välillä vahvasti pelitapahtumia, mutta helle ja lyhyt palautumisaika kolme päivää aiemmin pelatusta ottelusta hyydyttivät punaisten hyökkäyshalut. Lopussa FCV:n ottaessa riskiä pystyi OTP vastaiskusta lyömään viimeisen sinetin, kun Jere Aallikon millintarkka veto kiersi vasempaan ylänurkkaan. Uudemman kerran joukkueet olivat vastakkain lokakuussa kauden päätöskierroksella Oulussa. Peli oli pallollisesti FC Vaajakoskelle hankala, mutta puolustaminen toimi erinomaisesti. Ainoa maali nähtiin puolen tunnin tuntumassa, jolloin Peetu Lintisen tarjoamasta kulmapotkusta Santtu Laaksonen pääsi puskemaan vieraat johtoon. 0-1 – tilanne säilyi loppuvihellykseen saakka ja varmisti FCV:n seurahistorian Kakkosen parhaan sarjasijoituksen neljäntenä.
Jälleen voitokas Oulun vierailu 19.6.2022 / Teemu Hyvönen Edustusjoukkue - Uutiset harrison_de_nicolo, matias_sarlin, otteluraportti OTP – FC Vaajakoski 1-2 (0-1)37′ Harrison De Nicolo 0-163′ Matias Sarlin 0-290′ Paulo Ippolito 1-2 Lauantai-illan kamppailu Castrenin tekonurmella oteltiin viileässä ja harmaan kosteassa kelissä. Ennen avausvihellystä vietettiin hiljainen hetki pitkäaikaiseen sairauteen vain 51-vuotiaana menehtyneen Aarno Turpeisen muistoksi. Veikkausliigan legendapelaajien joukkoon valittu Apa edusti kasvattajaseuraansa OTP:ta pääsarjassa 90-luvun taitteessa, kunnes laitapuolustaja siirtyi FC Oulun ja RoPS:n kautta HJK:n paitaan. ”Vaikea alku meille, kun vastustaja pelasi hieman eri tavalla kuin mitä odotettiin. Vaihdettiin ryhmitystä ja sen jälkeen saatiin peli haltuun. Aina kun uskallettiin edetä pallonhallinnan kautta, peli kulki hyvin. Vastustaja oli fyysinen ja tunteet kävivät kuumina, mutta pystyttiin ottamaan henkisesti iso voitto. Tänään meillä oli onnistujia laajalla rintamalla. Erityisesti keskikenttä oli hyvä.” – Sami Mustalampi FC Vaajakoski lähti otteluun varsin tutulla miehityksellä. Vakiokokoonpanosta sivussa oli ranskalaistoppari Killian Denoual. Kamppailu käynnistyi OTP:n vahvalla pallonhallinnalla, mutta FCV:n puolustusosasto onnistui katkomaan kotijoukkueen pyristelyt. Vaarallinen tilanne vieraiden maalilla nähtiin kuitenkin 14 minuutin pelin jälkeen, kun Jere Aallikko tarjoili pallon luukulle. Argentiinalaisen hyökkääjän Juan Ignacio Falconin viimeistely-yritys epäonnistui kuitenkin totaalisesti. Jakson puolenvälin tienoilla myös FC Vaajakoski alkoi saada konettaan käyntiin ja ottikin väkevän kontrollin tapahtumista avauspuolikkaan loppuvartilla. Kovaotteisesti pelannut OTP keskittyi rikkomiseen, johon erotuomari Pietu Niinimäki puuttui laputtaen isäntien pelaajia muutaman kerran. Avausmaalin vaajakoskelaiset iskivät 37 minuutin tuntumassa. Johannes Nykänen taisteli oikealla laidalla väkevästi ja tavoitti boksista Harrison De Nicolon. Australialainen ei saamassaan paikassa erehtynyt, vaan upotti kauden toisen täysosumansa. Hetkeä myöhemmin vierailla oli mahdollisuus kasvattaa johtoaan pilkulta, kun Eero Salmi kaadettiin rangaistusalueen laitamilla. Janne Kuhmosen yritys kimpoili kuitenkin flipperimäisesti italialaismaalivahti Mattia Guarnierin käsien ja kahden tolpan kautta ulos. Jakson lopussa OTP:lla oli vielä paikka tasoitukseen, mutta Falconin sihti maanmiehensä Francisco Risoleon syötöstä oli edelleen hukassa. Toisen puoliajan alku tarjosi melko tasaista ja hetkittäin sekavaakin pelaamista, eikä kummallakaan joukkueella ensimmäisen vartin aikana ollut järin vaarallisia hyökkäyksiä. Tunnin jälkeen FC Vaajakoski kuitenkin iski. Guarnieri sylki Salmen vedon eteensä ja kärppänä paikalla oli Matias Sarlin, joka sysäsi kauden kolmannella osumallaan vieraat kahden maalin etumatkalle. Muutamaa minuuttia myöhemmin Salmi otti taidokkaasti haltuunsa vaihdosta sisään tulleen Ayoub Sadkin keskityksen, mutta laukaus päätyi suoraan maalivahdin syliin. Parin maalin johtoasemassa FCV antoi suosiolla pallonhallintaa kotijoukkueelle. Falcon toimitti pelivälineen verkkoon reilun 70 minuutin kohdalla, mutta tilanne oli paitsio, eikä maalia näin hyväksytty. Kamppailun viimeiset parikymmentä minuuttia etenivät oululaisten kontrollissa. Vaaralliset maalintekopaikat olivat kuitenkin vähissä. Michael Ibiyomi pääsi kokeilemaan pari kertaa molempien laukausten suuntautuessa ohi vasemman tolpan. Aivan loppuun saakka FCV:n nolla ei kuitenkaan säilynyt, kun oululaisten puolustuksesta argentiinalainen Paulo Ippolito säntäsi tekemään kavennusosuman juuri ennen 90 minuutin täyttymistä. Tunteet kiehahtivat kentällä ennen loppuvihellystä ja pahemmin vielä sen jälkeen äityen kunnon torikokoukseksi. Vierasjoukkue pääsi kuitenkin kotimatkalle kolme pistettä rikkaampana. Viisi peliä vuoden sisällä Oulussa ovat tuottaneet FCV:lle täydet 15 pistettä. Aikataulu FC Vaajakosken osalta jatkuu kiireisenä, sillä joukkue jahtaa kauden ensimmäistä kotivoittoaan jo tiistaina Panda Areenalla. Vastustajaksi tuolloin saapuu Vasa IFK, joka on aloittanut tämän kesän pelinsä erittäin pirteästi. FC Vaajakosken kokoonpano2 Niilo Pirttinen5 Mustafa Hussein Zada6 Eetu Kuusrainen7 Eero Salmi10 Antoine Lemarié → 24 Matti Liimatainen 86′11 Saboor Salim14 Janne Kuhmonen19 Harrison De Nicolo → 28 Benjamin Montonen 89′23 Johannes Nykänen → 27 Ayoub Sadki 46′30 Severi Ikäheimo MV33 Matias Sarlin C → 92 Stéphane Blanc 80′