28.7.2022 Otteluraportti FC Vaajakosken kiri puri – Kajaanista voitto loppuminuuttien osumilla Kajaanin Haka – FC Vaajakoski 1-2 (1-0)18′ Miguel Melo 1-087′ Matias Sarlin 1-190+4′ Arttu Loukiainen 1-2 FC Vaajakoski nousi torstai-iltana todella maistuvaan voittoon, kun se pystyi loppuhetkillä järjestelemään kaksi osumaa Kajaanin Hakan verkkoon. Ottelu oli vierasjoukkueelle pitkään haastava. Vaikka puolustaminen onnistuikin paria edellistä kamppailua selkeästi tiiviimmin, oli hyökkäysten rakentelu vaikeaa kotijoukkueen prässätessä väkevästi. FCV kuitenkin […]
27.7.2022 Otteluennakko Kainuusta haetaan ehjää esitystä To 28.7.2022 klo 19.00 Kajaanin liikuntapuisto TN, KajHa – FC VaajakoskiSuora lähetys: Kainuun Sanomat Torstaina FC Vaajakoskelle tarjoutuu tilaisuus pieneen kasvojen pesuun, sillä joukkueen kaksi viimeistä peliesitystä ovat olleet erityisesti puolustamisen osalta todella heikolla tasolla. Kainuussa punaiset ovat vierailleet viimeksi kaudella 2019, jonka päätteeksi Kajaanin Haka putosi Kolmoseen. Täksi kaudeksi kajaanilaiset tekivät jälleen paluun valtakunnalliselle […]