Syyskuu avataan kotiottelulla OTP:ta vastaan 2.9.2022 / Teemu Hyvönen Edustusjoukkue - Uutiset La 3.9.2022 klo 15.00 Panda Areena. FC Vaajakoski – OTPSuora lähetys: Ruutu+ Lauantaina FC Vaajakoski pelaa jo kolmannen peräkkäisen ottelunsa oululaisjoukkuetta vastaan, kun kotoisan liikuntapuiston sametille vastustajaksi saapuu sarjapaikkansa puolesta taisteleva OTP. Kummankin joukkueen pelaajisto sekä taustat uudistuivat täksi kaudeksi voimakkaasti ja muutoksia on tapahtunut paljon myös kauden kuluessa, joten kesä on ollut molemmille haasteellinen. Joko kotikirous saadaan murrettua? Kakkosen kaksinkertaista runkosarjaa on jäljellä vielä viiden kierroksen verran. Sen jälkeen lohkon neljä parasta joukkuetta pelaavat keskenään nousukarsintasarjan, mutta näihin karkeloihin FC Vaajakoskella ja OTP:lla ei ole tänä vuonna asiaa. FCV on lohkossaan tällä hetkellä 19 pisteellä seitsemäntenä. Perässä seuraavat pisteen erolla GBK ja kaksi pinnaa takana oleva Kajaanin Haka. Lauantainen vastustaja OTP sijoittuu kymmenenneksi, kun se on 17 ottelussa saanut kasaan 14 sarjapistettä. Vieraskentillä FC Vaajakoski on onnistunut varsin hyvin. Kotiotteluiden saldo on kuitenkin murheellinen. Kahdeksassa kotona pelatussa kamppailussa punaiset ovat yltäneet tasatulokseen Kajaanin Hakan, Vasa IFK:n ja Rovaniemen Palloseuran kanssa, mutta hävinneet viisi muuta. Neljässä viimeisimmässä kotipelissään FCV on jäänyt pisteittä. Joukkue on kaikki kolme Kakkosen lohkoa huomioiden ainoa ryhmä, jolta kotivoitto vielä puuttuu. Ensimmäistä kauttaan Vaajakoskella pelaa 18-vuotias eteläsavolaiskasvatti Matti Liimatainen, joka viihtyy parhaiten hyökkäävän keskikenttäpelaajan tai laiturin rooleissa. Hän aloitti pelinsä kesäkuussa toivuttuaan loukkaantumisesta. ”Olen viihtynyt joukkueessa hyvin. Kaikki on hyviä jätkiä tässä jengissä. Harmittaa toki, että en ole saanut vastuuta kentällä, mitä olin ajatellut. Emme ole olleet kotipeleissä 100%:sti kurinalaisia yhdessä koko joukkueena, siinä syy miksi emme ole voittaneet kotona. Lauantaina voitetaan, kun joka jätkä taistelee FCV- sydämellä!” – Matti Liimatainen Keskiviikkona 20 vuotta täyttänyt maalivahti Antto Mikkonen on Kakkosen tulokaskaudellaan esiintynyt tolppien välissä viidessä ottelussa onnistuen hyvin. Viime lauantaina Oulussa hän pääsi luutimaan vajaat puoli tuntia joukkueen puolustuslinjassa. ”Kotiottelujen ensimmäiset puoliskot ovat olleet meille vaikeita ja olemme päästäneet usein vastustajan johtoon. Tämän takia kotiottelut ovat olleet meille erityisen hankalia ja OTP:tä vastaan pitääkin olla alusta asti hereillä, jotta emme joudu takaa-ajajiksi. Kauden ensimmäinen kotivoitto saavutetaan ehjällä pelillä ja joukkueena pelaamalla jossa jokainen antaa kaikkensa joukkueen eteen.” – Antto Mikkonen Keskinäiset ottelut ovat tuottaneet vain vierasvoittoja Vaajakoskella tämän viikonlopun kilpakumppanit ovat kohdanneet aiemmin vain kerran. Viime vuoden heinäkuussa OTP kävi hakemassa pisteet matkaansa maalein 0-2. Samaisen kauden päätöskierroksellakin nähtiin vierasvoitto, kun FCV masensi Castrenin tekonurmella OTP:n Santtu Laaksosen osumalla 0-1 ja varmisti samalla historiansa parhaan sijaluvun Kakkosessa yltämällä neljänneksi. Myös joukkueiden tämän vuoden ensimmäisestä välienselvittelystä kolme pistettä tarttui vierasjoukkueen haaviin. Kesäkuussa FC Vaajakoski oli Oulussa parempi lukemin 1-2. Ottelu oli erittäin tasainen, kuten tilastotkin osoittavat. Alkuhetket olivat FCV:lle vaikeita, sillä OTP lähti pelaamaan hieman erilaisella taktiikalla mihin vierasjoukkue oli varautunut. Yskähdellen käynnistynyt kone alkoi kuitenkin päästä vauhtiin pelikellon lähennellessä puolta tuntia. Vaajakoskelaisten johtomaalin 0-1 pääsi boksista pyssyttämään Harrison De Nicolo 37. minuutilla. Todella väkevän esityön osumaan teki oikealla laidalla tilanteen loppuun saakka taistellut Johannes Nykänen. Hetkeä myöhemmin FCV:n toinen maali oli lähellä, mutta Janne Kuhmosen rangaistuspotku kimpoili ulos flipperimäisesti maalivahdin käsien ja kahden tolpan kautta. Toisen jakson alku oli hieman sekavaa peliä, kunnes tunnin paikkeilla vieraat iskivät. Eero Salmen laukausta seuranneessa paluupallossa kärppänä paikalla oli Matias Sarlin, joka tyrkkäsi valkoisissa paidoissa pelanneen FC Vaajakosken kahden maalin karkumatkalle. Lopussa OTP sai kontrollia pelitapahtumista, kun vierasjoukkue tyytyi peruuttelemaan ja varmistelemaan voittoaan. Juuri ennen 90 minuutin täyttymistä oululaisten argentiinalaispuolustaja Paulo Ippolito säntäsi rikkomaan FCV:n kuparisen, mutta enempää maaleja ei enää nähty. FCV TV:n kooste ottelusta Elokuu ei lihottanut FCV:n pistepussia FC Vaajakoski pelasi viimeisen kesäkuukauden aikana neljä ottelua, joista kolme ensimmäistä oteltiin Panda Areenalla. Kotiderbyt päättyivät tappioihin JJK:lle 0-2 ja Komeetoille 2-3. Pari viikkoa sitten OLS kävi riistämässä pisteet mukaansa loppuhetken maalilla 0-1 ja samoin lukemin tuli takkiin myös Oulussa JS Herculekselta viime viikonloppuna. Elokuun peliesityksiä joukkueelta voi luonnehtia erittäin ailahteleviksi. Pelaajisto on vaihdellut menneinä aikoina voimakkaasti ja erityisesti alakerta on kokenut muutoksia pelistä toiseen. Monesti peliin on lähdetty puolustuksen ehdoilla. Pari edellistä ottelua ovat olleet lupaavia oman alueen pelaamisen osalta, vaikka molemmissa takaisku onkin lopulta tullut viimeisen kymmenminuuttisen kuluessa. Hyökkäyspelissä kunnon uhka on kuitenkin puuttunut ajoittain pahasti ja viime kuussa FCV onnistui maalinteossa vain yhdessä ottelussa, kun se kiri Komeettojen kolmen maalin johtoa kahdella kavennuksella. ”Joukkueen peliesitykset ovat olleet ailahtelevia läpi kauden. Mukaan on mahtunut hyviä pelillisiä jaksoja mutta myös huonompia. Pelien sisälläkin ailahtelua on liikaa. Parissa edellisessä ottelussa olemme puolustaneet paremmin, eikä vastustajat ole päässeet niin usein vaarallisille maalintekopaikoille mitä aikaisemmin. Hyökkäämisessä riittäisi parannettavaa loppukauden peleissä ja meidän pitää pystyä luomaan enemmän maalipaikkoja. Silloin kun voitamme pallon meidän pitäisi pystyä myös hallitsemaan sitä enemmän, sillä viime peleissä olemme pallon saatuamme usein menettäneet sen nopeasti takaisin vastustajalle ja joutuneet puolustamaan.” – Mikkonen ”Peliesityksemme ovat vaihdelleet aika paljon. Syynä voi olla, että olemme usein muuttanut tapaa miten pelata kauden aikana, niin pelaajat eivät välttämättä ole aivan varmoja kuinka pelata. Lisäksi kielimuuri vaikeuttaa lisää. Olemme olleet hyviä puolustamaan, kun ollaan puolustettu matalassa blokissa, jos ei ihan pelin loppuja oteta huomioon. Paljon parannettavaa on hyökkäyspäässä. Emme saa luotua maalipaikkoja puhumattakaan maaleista.” – Liimatainen Edellisen lauantain esitys Pohjois-Pohjanmaalla oli joukkueelta elokuun paras ja toiveita herättävä, kun lohkon toiseksi paras kotijoukkue JS Hercules kyettiin pistämään lujille. Vaikka kamppailu etenikin kotijoukkueen hallinnassa, oli myös FC Vaajakoskella tilaisuutensa. Lopulliset ratkaisut olivat tarjolla vasta viimeisen kympin aikana siihen saakka maalittomana edenneessä taistossa. Ottelun 82. minuutilla Antoine Lemarién avauksesta Liimatainen pääsi hyvään paikkaan, mutta harmittavasti yritys päätyi ylärimaan. Seuraavasta hyökkäyksestään oululaisisännät rokottivat armotta 1-0 -voittomaalin arvoisesti. FCV TV:n kooste ottelusta Viime viikonlopun vierasreissulta FC Vaajakoskelta puuttuivat pitkäaikaispotilaiden Teemu Roposen ja Abenezer Elorannan sekä armeijaa suorittavien Saboor Salimin ja Eetu Kuusaraisen lisäksi pelikiellossa ollut Ayoub Sadki ja pikkuvammasta kärsinyt kapteeni Matias Sarlin. Ainakin Sadki on taas lauantaina käytettävissä, mutta pelikiellossa on puolestaan korttitilinsä täyteen kerännyt Harrison De Nicolo. Joukkueeseen on saapunut jälleen myös uusi vahvistus, kun keskikentän pohjalla parhaiten viihtyvä 24-vuotias Markus Laihanen vaihtoi Nurmijärven Jalkapalloseuran palokärkipaidoista FCV:n punaväreihin. OTP tarttui tilaisuuteen Perinteikäs Oulun Työväen Pallolilijat pelaa toista peräkkäistä kauttaan Kakkosessa. Viime kausi oli mainio joukkueen sijoituttua FC Vaajakosken taakse viidenneksi, mutta tänä vuonna on ollut vaikeampaa. Kahdeksasta vierasottelustaan joukkue on saavuttanut pisteitä yksi per peli tahdilla, kun kahden tasapelin lisäksi voitot ovat irronneet Komeetoista ja GBK:sta. Viime sunnuntaina kotonaan OTP nappasi sarjapaikan säilyttämisen kannalta elintärkeät kolme pistettä JBK:lta murskanumeroin 4-0, mikä nosti joukkueen putoamisviivan paremmalle puolelle kymmenenneksi. Oululaisten ratkaisijaksi nousi vasta hiljattain ryhmään mukaan liittynyt nigerialaishyökkääjä Balogun Adebowale, joka tehtali ottelussa kaksi maalia. Viimeisimmillä kierroksilla OTP:lla on ollut välillä vaikeuksia saada kasaan täyttä pelaajamiehistöä useiden pelaajien poistuttua ryhmästä heinäkuun aikana. Laina-apuja on saatu Kolmosen PS Kemistä, jonka kanssa oululaiset tekevät farmiyhteistyötä. Alkukaudesta joukkuetta luotsannut argentiinalainen Dario Labaroni ei saanut ryhmäänsä kaivattuun lentoon ja hänen pestinsä päättyi vajaat pari kuukautta sitten. Nykyään penkin päässä on istunut kaupungin pelaajalegendoihin lukeutuva 41-vuotias Titi Essomba, joka tarvittaessa heittää myös pelivermeet ylleen. Maaliensylkijänä OTP:ssa on kunnostautunut kauden edetessä nigerialaiskärki Michael Ibiyomi, jolla on tehtynä viisi osumaa. Kovaotteinen kamerunilaispuolustaja Leonel Etchu on osunut verkkoon kolmesti. Samaan maalimäärään on pystynyt myös toinen puolustuslinjan mies Paulo Ippolito, jolle merkattiin osuma jo joukkueiden avauskohtaamisessa. Peliminuutteja eniten joukkueesta on kerännyt jo pitkään Oulussa viihtynyt 23-vuotias puolustaja Alexander Jibrin, joka on parhaimmillaan pelannut Ykköstä AC Oulun paidassa. Vahvasta kaksinkamppailuvoimastaan tunnettu nigerialainen on myös hyvä hengenluoja ja pidetty persoona joukkueen sisällä. Viime viikonloppuna Jibrin kantoikin käsivarressaan kapteenin nauhaa, kun vakiokipparit puuttuivat kokoonpanosta. Keskikentällä OTP:n johtohahmo on Jere Aallikko, joka toimii normaalisti myös ryhmän kapteenina. Häneltä muutama edellinen ottelu on jäänyt väliin, mutta paluun tositoimiin pitäisi olla lähellä. Kokenut Aallikko on aiemmin pelannut myös Unkarissa ja Virossa, missä hän on saavuttanut jopa maan mestaruuden Levadia Tallinnan riveissä. Keskikentän pelaajista yli tuhanteen peliminuuttiin ovat yltäneet Aallikon ohella Alex Oikkonen ja Roni Savolainen.
Kaksijakoinen ottelu OTP:n isäntänä päättyi pistejakoon 4.9.2022 / Teemu Hyvönen Edustusjoukkue - Uutiset antoine_lemarie, otteluraportti FC Vaajakoski – OTP 1-1 (0-1)22′ Balogun Adebowale 0-161′ Antoine Lemarié rp. 1-1 Kauden yhdeksäskään yritys ei tuonut FC Vaajakoskelle kaivattua kotivoittoa, vaan Panda Areenalla päädyttiin tasatulokseen 1-1. Avauspuolikkaalla niskan päällä ollut OTP meni johtoon reilun 20 minuutin aikaan. Toista jaksoa vahvasti hallinneelta FCV:ltä Antoine Lemarié iski tasoituksen rangaistuspotkusta. Vaikkei kolmea pistettä irronnutkaan, oli yksi pinnakin tärkeä vankistamaan vaajakoskelaisten asemia. Sateen kostuttamalla Panda Areenan nurmella ottelu käynnistyi vierailijoiden hienoisessa hallinnassa. Kuudennella minuutilla Michael Ibiyomi viritteli laukauksen, jonka kuitenkin FCV:n puolustuslinjasta peitti Niilo Pirttinen. Myös FC Vaajakoski sai hetkittäin otetta pelitapahtumista, mutta ensimmäisen parikymppisen aikana vaaralliset tilanteet puuttuivat molemmista päistä. Pelikellon edettyä 22 minuutin paikkeille OTP rakenteli tuloksekkaan hyökkäyksen. Ibiyomi pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta. FCV-torjuja Severi Ikäheimon torjunnan jälkeisestä pallosta karat sisään lakaisi kovaan maalivireeseen päässyt nigerialaishyökkääjä Balogun Adebowale, joka liittyi joukkueen mukaan vasta hiljattain Kolmosen OPS:sta. Johtomaalin jälkeen peli jatkui vahvasti OTP:n komennossa, mutta kotijoukkueen puolustus oli boksissa hereillä ja siivosi keskityspallot väljemmille vesille. Avausjakson lopulla punapaitaiset isännät pääsivät taas paremmin kiinni pallollisesta pelistä. FCV hyökkäsi terävästi 40 minuutin kohdalla. Antoine Lemarién yritys jäi kuitenkin pehmeäksi ja oululaismaalivahdilla Mikhail Ponomarenkolla oli helppo työ liimata pallo haltuunsa. Tauolle lähdettiin vierasjoukkueen maalin johdossa. Ensimmäisen kolmevarttisen aikana FC Vaajakoski ei pystynyt aiheuttamaan kovinkaan suurta uhkaa vieraiden päähän. Parasta antia punaisten hyökkäyksissä olivat ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa olleen Matti Liimataisen sähäkät otteet. Jälkimmäiselle puoliskolle FCV haki uutta energiaa vaihtamalla kentälle Dani Nurmen, KeuPan yhteistyöpelaajan Hugo Puertas Garcian ja Joona Röngän. Pelinhallinta siirtyikin selvästi kotijoukkueelle, kun vieraiden jalka ei liikkunut ykkösjakson tapaan. Kamppailun 54. minuutilla Eduard Ciriacon terävästä syötöstä Puertas Garcialle avautui paikka, mutta veto hieman pienestä kulmasta pysähtyi Ponomarenkon torjuntaan. Tunnin kohdalla Janne Kuhmosen yritys osui OTP:n pelaajan käteen, josta seurauksena oli pilkku. Pallon taakse asettui Lemarié. Ranskalainen sivalsi tasoituksen 1-1 varmasti oikeaan kulmaan. Hetkeä myöhemmin oululaisvieraat hyökkäsivät suoraviivaisesti. Oskari Haanpään vedon nappasi kiinni kuitenkin Ikäheimo. 78. minuutilla kotijoukkueelta Ciriaco pääsi laukomaan kulmapotkun jälkeen, mutta pallo päätyi oikealta ohi. Punaisten seuraavasta hyökkäyksestä Lemarié osui tolppaan. Lopussa FCV haki vielä vimmatusti voitto-osumaa. Sen tekemiseen tilaisuuksia ei kuitenkaan tarjoutunut, joten molemmille joukkueille käsiin jäi yksi piste. Ensi viikon lauantaina FC Vaajakoski taistelee pisteistä Vaasassa lohkokakkosen VIFK:n vieraana. Seuraava kotiottelu on ohjelmassa sunnuntaina 18.9. Tuolloin vieraaksi tulee Närpes Kraft, joka kamppailee vielä pääsystään jatkopeleihin. FC Vaajakosken kokoonpano lauantaina2 Niilo Pirttinen5 Eduard Ciriaco10 Antoine Lemarié14 Janne Kuhmonen18 Miska Verkko24 Matti Liimatainen → 21 Joona Rönkä 46′27 Ayoub Sadki → 7 Dani Nurmi 46′28 Benjamin Montonen → 16 Hugo Puertas Garcia 46′30 Severi Ikäheimo MV31 Eero Säynäjäkangas33 Matias Sarlin C