Maalihanat aukesivat kotonakin – GBK kaatui selvin numeroin 9.8.2023 / Teemu Hyvönen Edustusjoukkue - Uutiset otteluraportti FC Vaajakoski – GBK 5-1 (4-1) 8′ Matias Sydänmaa 1-010′ Matias Sydänmaa 2-013′ Felipe Zuca rp. 2-126′ Saboor Salim 3-137′ Santeri Suutari 4-184′ Santeri Suutari 5-1 Alkukaudesta hyökkäystehojensa tuskailleet vaajakoskelaiset ovat saaneet yläkerran pelaamisen nyt muottiinsa. Viime viikonvaihteessa Rovaniemellä joukkue teki neljä maalia ja onnistui keskiviikkona Panda Areenalla viidesti. Alkutahdit murskavoitolle järjesteli Matias Sydänmaa kahdella maalilla ja myös Santeri Suutari osui verkkoon kahdesti. Isännillä oli hetkittäin vaikeuksia GBK:n tilanteen vaihtoja seuranneissa pitkissä palloissa, mutta syvällä boksissa kotijoukkueen puolustustyöskentely oli jälleen elementissään. ”Peli ei ollut ekalla jaksolla niin helppo, mitä lukemat antaa ymmärtää. Oltiin kuitenkin todella tehokkaalla päällä boksissa. Muutama tilanteenvaihto vastustajalla oli, missä he pääsivät murtautumaan meidän boksiin. Puolustajat ja veskari hoiti tilanteet kuitenkin hyvin. Nyt palautuminen käyntiin ja lauantaina uusi peli.” – Päävalmentaja Antti Neuvonen Ensimmäinen maalintekopaikka oli tarjolla sinimusta-asuiselle vierailijalle viidennellä peliminuutilla. Sen alusti Pietro Kytölaakso, mutta brasilialaishyökkääjä Felipe Zuca hukkasi tilaisuutensa Antto Mikkosen hyvään torjuntaan. Vain hetkeä myöhemmin kotijoukkue hemmotteli Panda Areenan yleisöä johto-osumalla. Rajaheiton jälkeen Joona Rönkä vapautti linjasta Matias Sydänmaan, joka siirsi pallon hallitusti verkon perukoille. Sama mies oli asialla jo parin minuutin kuluttua kulmapotkusta, jonka tuottivat terävällä laukauksellaan punaisten kapteenina tänään toiminut Miska Verkko ja tilanteen alustanut laitapuolustaja Juuso Sarkkinen. Lyhyenä versiona annetusta kulmurista Verkko lähetti pelivälineen luukulle ja Sydänmaa puski komeasti kauden viidennellä maalillaan lukemiksi jo 2-0. GBK ei kuitenkaan vaikeasta alusta hätkähtänyt, vaan kavensi maalinumeroita heti 13. minuutilla Felipe Zucan onnistuneella rangaistuspotkulla. Ottelu eteni tämän jälkeen kokkolalaisten komennossa, mutta FC Vaajakosken puolustaminen oli tiivistä. Seuraavakin täysosuma oli lopulta isäntien käsialaa. Matti Liimatainen varasti pallon keskialueella ja tarjoili sen Benno Hanslianille. Tämä teki vasemmalta laidalta tyylikkään esityön luoden maalinsuulle vapaan paikan Saboor Salimille, jolla oli varsin helppo tehtävä ohjata lukemiksi 3-1. Tasaisena jatkuneella avausjaksolla FC Vaajakoski onnistui maalinteossa vielä kertaalleen erikoistilanteen turvin, kun Liimataista rikottiin boksin nurkilla. Hanslianin tarjoilemasta vapaapotkusta Santeri Suutari iski päällään vasemmalta takatolpalta punapaidat jo kolmen maalin karkumatkalle ennen taukoa. Toisen puolikkaan alkajaisiksikin isännille tarjoutui vapaapotku hyvältä sektorilta, mutta Hanslianin suora yritys viuhui hieman yli. Kytölaakson ja vaihdosta kentälle tulleen Petteri Jokihaaran johtamina GBK kykeni rakentamaan vaarallisia hyökkäyksiä, mutta lopullinen tulos jäi näkemättä. Vierailta Aaro Hedman pääsi hyvään tekopaikkaankin pallon suuntautuessa jalasta kuitenkin taivaan tuuliin. Reilun tunnin kohdalla Kytölaakso väläytteli jälleen osaamistaan ja eteni oikealta laukaisusektorille. Kova laukaus tuotti maalivahti Mikkoselle päänpaivaa. Torjuja sai selvitettyä kuitenkin sen onnekkaasti tolpan kautta väljemmille vesille. Päätöskympillä FC Vaajakoski osui vielä kertaalleen jälleen lyhyenä annetun kulman jälkeen. Jimi Saarikko laittoi pallon boksiin ja Suutari puski sen jälleen sisään tehden loppulukemiksi peräti 5-1.Tehotopparillekin osuma oli jo kauden neljäs. FC Vaajakosken pelit jatkuvat Panda Areenalla tulevana viikonloppuna. Silloin virran rannalla vietetään myös Vaajakosken Kohinoita, joiden ohjelmaan olennaisena osana perinteisesti kuuluu FCV:n kotiottelu. Se pelataan Vaajakosken loistavatasoisella nurmella lauantaina klo 16.00 närpiöläistä Kraftia vastaan. FC Vaajakosken kokoonpano keskiviikkona 1 Antto Mikkonen MV C4 Joona Rönkä5 Hugo Halonen → 3 Matias Niemelä 61′8 Benno Hanslian → 92 Jimi Saarikko 60′10 Juuso Sarkkinen11 Saboor Salim → 14 Lauri Rutanen 77′18 Miska Verkko C19 Santeri Suutari21 Lennart Voikar24 Matti Liimatainen → 27 Lauri Suutarinen 61′96 Matias Sydänmaa → 33 Matias Sarlin 72′