Lennart Voikar ratkaisi maistuvan voiton Torniossa lisäajalla

TP-47 – FC Vaajakoski 0-1 (0-0)

90+3′ Lennart Voikar 0-1

FC Vaajakoski paranteli asemiaan Kakkosen C-lohkon tasaisessa kärkiryhmässä haettuaan kotiintuomisiksi Torniosta lauantaina kolme pistettä. Voitto oli joukkueelle kuluvan kauden viides. Helpolla se ei irronnut tiiviisti pelannutta ja terävästi hyökkäyksiä kääntänyttä kotijoukkuetta vastaan, mutta palkinto tuli lopussa erikoistilanteesta.

Pelin kuva oli aika odotettu. TP prässäsi välillä ylhäältä ja välillä vetäytyi. Vastaiskut olivat odotetun vaarallisia ja he saivat niistä omat paikkansa. Topparit ja maalivahti (A. Mikkonen) pelasivat tilanteet kuitenkin hyvin, joten saatiin nolla pidettyä omissa.” – Päävalmentaja Antti Neuvonen

Pallollisesti tasaisissa merkeissä alkaneen kamppailun ensimmäinen tilanne nähtiin vieraiden päädyssä vajaan kymmenen minuutin kohdalla TP-47:n keskialueen kaksinkamppailuvoiton jälkeen. Aleksi Isomäelle aukesi väylä tekopaikalle, mutta maalivahti Antti Mikkonen pystyi peittämään viimeistely-yrityksen.

Hetkeä myöhemmin FCV:n Miska Verkko kokeili onneaan kauempaa lähteneellä matalalla laukauksella, joka sujahti kuitenkin ohi vasemmalta puolelta. 23 minuutin taiston jälkeen isännät hyökkäsivät nopeasti ja Miika Eskelinen tavoitti keskityksellään maaliahneen Ville Moilasen, jonka aikeet Mikkonen onnistui estämään.

Avausjakson jälkimmäinen puolikas oli tiukkaa ja hieman katkonaista vääntöä, eikä kummaltakaan osapuolelta tahtonut löytyä lääkkeitä tilanteiden luomiseksi. Päätöshetkillä torniolaiset kuitenkin saivat vieraiden pallonmenetyksen jälkeen hyvän hyökkäyksen, jonka kerkesi katkaisemaan lopulta loisto-ottelun pelannut toppari Santeri Suutari.

Toisella kolmevarttisella ensimmäistä vaarallista tilannetta saatiin odotella taas pitkään. Vajaan tunnin aikaan FC Vaajakoskelta Matias Sarlin pääsi laukomaan, mutta kotijoukkueen veräjänvartija Aki Peltokorpi pysäytti pallon. Irtonaiseen pelivälineeseen ei myöskään aivan ajoissa ehtinyt Matti Liimatainen.

Pallokontrollin itselleen saanut FCV kehitteli muutamia puolittaisia tilanteita. Sarlinin ja Hugo Halosen yritykset eivät kuitenkaan tuoneet toivottua tulosta. TP-47:lle kakkosjakson paras paikka tarjoutui 88. peliminuutilla, mutta Luka Liimatta ei saanut jalkaansa väliin voimakkaaseen keskitykseen, vaikka puoli maalia ammotti edessä tyhjänä. Lopullista ratkaisua jouduttiin odottelemaan näin 90. peliminuutin toiselle puolelle.

Pelin lisäajan kolmannella minuutilla Benno Hansliania rikottiin vasemmalla laidalla. Sivuvaparissa pallon taakse asettui Verkko ja suuntasi potkunsa tarkasti boksiin, josta Lennart Voikar nakkasi olkapäällään sisään kolmen pisteen arvoisen osuman oikeaan alaetunurkkaan.

Toisella jaksolla vastustajalla alkoi vähän jalka painaa ja meillä oli ottelussa hallinta. Muutama hyvä maalipaikka saatiin, mutta rehellisesti sanottuna vastustaja sai enemmän. Kenttä oli vähän pienempi mitä ajattelin, joten oli vaikea murtaa vastustajan linjoja. Otetaan kolme pistettä mukaan!

Seuraavan ottelunsa FC Vaajakoski ottelee tulevana lauantaina kotistadionillaan Panda Areenalla, jonne vastustajaksi saapuu GBK. Kokkolalaisjoukkue löytyy sarjataulukosta kolmannelta tilalta, mutta FCV seuraa viidentenä vain kaksi pistettä perässä.

FC Vaajakosken kokoonpano lauantaina

1 Antto Mikkonen MV

5 Hugo Halonen → 31 Eero Säynäjäkangas 88′

6 Viljami Suihkonen

10 Juuso Sarkkinen → 2 Niilo Pirttinen 60′

18 Miska Verkko

19 Santeri Suutari

21 Lennart Voikar

33 Matias Sarlin C

24 Matti Liimatainen → 9 Eero Salmi 60′

92 Jimi Saarikko → 4 Joona Rönkä 78′

96 Matias Sydänmaa → 8 Benno Hanslian 60′