Lauantaina edessä talviklassikko! 25.2.2014 / FCV Edustusjoukkue - Uutiset Talvilomaviikolla harjoitellaan kevyemmin – Lauantaina salibandyn Talviklassikko! FCV:n edustusjoukkue harjoittelee talvilomaviikollakin. Kuitenkin kyseessä on kevennetty viikko, jolloin aivan yhtä kovaa ei mennä kuin muuten alkuvuodesta. Joukkue päättää talvilomaviikon lauantaina 1.3. klo 13.30 Leppäveden liikuntahallilla pelattavaan salibandyn talviklassikkoon, jonka jälkeen on edessä alkuvuoden pölyjen puhdistaminen saunan lauteilla. Talviklassikon alkutahdit lyötiin jo tammikuussa, jolloin joukkueisiin draftattiin jo ensimmäiset pelaajat – joukkueet ovat nimeltään Team Huisman ja Team Järvinen. Kumpikaan joukkueista ei peliä varmastikaan halua hävitä, sillä hävinneen joukkueen pelaajien kukkarot tulevat kevenemään huomattavasti enemmän kuin voittaneen joukkueen. Ottelusta aiheutuvat kulut, saunailta mukaan lukien, tulevat talviklassikon hävinneen osapuolen maksettavaksi. ”Alkuvuoden harjoitusjaksolle talviklassikko tulee olemaan hieno päätös ja samalla saadaan siirrettyä ajatuksia hetkeksi pois isosta pallosta. Ollaan tehty määrätietoisesti töitä alkuvuosi ja nyt on aika heittää ansaitusti hiukan vapaalle. Mitä tulee talviklassikkoon, niin kyllähän tässä lähdetään selvinä altavastaajina haastamaan Team Huismania, joka on jo voittoaan ehtinyt kuuluttaa ympäri kyliä. Meillä ei ole ottelussa muuta kuin voitettavaa, toisin kuin vastustajallamme”, heti maanantaina 3.3. harjoitteluaan jatkavan FC Vaajakosken päävalmentaja Mika Järvinen muistuttaa. Talviklassikkoa pääsee seuraamaan ilmaiseksi, mutta joukkueet toivovat kaikilta katsojilta vapaamuotoista pääsylippurahan lahjoitusta, sillä ottelun tuotto tullaan lahjoittamaan hyväntekeväisyyteen.