Kotiavaus päättyi maalittomaan tasatulokseen

FC Vaajakoski – Kajaanin Haka 0-0

Pienet loukkaantumiset ja sairastelut olivat hieman verottaneet FC Vaajakosken kokoonpanoa Viitaniemen kotiavaukseen. Aloituksessa nähtiinkin uusina niminä esimerkiksi maalivahtina Antto Mikkonen ja puolustuksessa Niko Laulainen, joille ottelu oli samalla Kakkosen debyytti.

”Ikävä fiilis jäi pelistä, tuntuu jopa tappiolta. Pelattiin paremmin 11vs11 -peliä, emmekä osanneet hyödyntää yhden miehen ylivoimaa järkevästi. Hallittiin palloa omalla kenttäpuoliskolla ja laidoissa. Emme päässeet Kajaanin muodon sisään, josta olisi tullut murtautumiset. Nyt hätäiltiin ja vedettiin pitkää palloa. Täytyy tosin sanoa että KajHa puolusti hyvin ja tiiviisti. Ensi viikko treenataan ja lähdetään kohtamaan derbyyn JJK.” – Sami Mustalampi

Vaikka peli käynnistyi Kajaanin Hakan hallinnalla, pääsi kotijoukkue parin tekopaikkansa myötä nopeasti juoneen mukaan. Ensin Stéphane Blanc laukoi vaarallisesti, mutta vieraiden torjuja Paavo Jarva venytti tilanteen kulmaksi. Heti perään Eero Salmi oli lähellä tehdä identtisen osuman kuin viime sunnuntaina Kokkolassa. Mikkosen avauksesta nuori hyökkääjä pääsi päineen väliin palloon ennen Jarvaa, joka kuitenkin lopulta selvitti tilanteen.

Ottelun 22. minuutilla vieraiden näkyvin pelaaja João Varela pääsi kokeilemaan laukaustaan, mutta Mikkonen oli tiellä. Dramatiikkaa kentällä koettiin hetkeä myöhemmin, kun Blanc vapautti maalintekoon Harrison De Nicolon. Rangaistusalueen ulkopuolelle vastaan tullut Jarva joutui kaatamaan FCV:n australialaispelaajan ja seurauksena tästä oli suora ulosajo. Tämä tuntui sotkevan myös kotijoukkueen kuvioita, eikä lupaavan vaiheen jälkeen miesylivoimalla tahdottu saada juurikaan kunnon tilanteita.

Vajaamiehisenä pelanneen Hakan puoliajan paras tilanne syntyi 35. minuutilla, jolloin Yves Samnda tavoitti keskityksellään Eduardo Barrosin. Portugalilaisen voimakkaan puskun Muuramen Yrityksen kasvatti Mikkonen pysäytti kuitenkin naamallaan. Takareisivammasta kärsinyt Samnda joutui myös jättämään kentän kesken ottelun, kun jalka ei kestänyt kuin vajaat 40 minuuttia. Jakson lopussa punaisille aukesi pitkän tovin jälkeen hyvä paikka, mutta De Nicolo ei onnistunut puskussaan Blancin keskityksestä.

Toiselle puoliskolle FC Vaajakoski vaihtoi sisään Ayoub Sadkin ja Akeg Dengin, jolle Mikkelistä Keski-Suomeen saapuneelle hyökkääjälle ottelu oli ensimmäinen punapaitojen kokoonpanossa. Kakkosjakso oli ensimmäiseen verrattuna huomattavasti tarkempaa pelaamista. Haka puolusti vahvasti alhaalta, mutta muutoin joukkueen vajaamiehisyys ei voimasuhteissa pahemmin erottunut.

Kajaanilaiset antoivat kotijoukkueen hallita palloa iskien terävästi vastahyökkäyksillä. Tunnin kohdalla FCV:llä oli loistava tilaisuus iskeä johtomaali, mutta Jarvan tilalle maalin suulle vaihdettu Kalle Kemppainen venytti jalallaan päivän kovimman torjunnan De Nicolon yrityksestä. 66. peliminuutilla kotijoukkueella oli vapaapotku kohtuulliselta etäisyydeltä. Killian Denoualin kokeilu oli varsin hyvännäköinen, mutta karkasi kuitenkin hivenen yli maalin katolle.

Hieman hätäisesti pelanneen FC Vaajakosken hyökkäysyritykset päättyivät lopussa turhan
usein paitsioihin tai huolimattomiin ratkaisuihin ja väsymys näytti väkisin hiipivän joukkueen puseroon. Yksi tilanne kuitenkin vielä syntyi, kun vaihdosta kehiin tullut Abenezer Eloranta keskitti ja Matias Sarlin pääsi puskemaan. Pallo päätyi kuitenkin jälleen
maalin katolle.

Kun FCV ei onnistunut murtamaan KajHan puolustusmuodostelmaa, eivätkä vieraiden vastaiskuja johtaneet Varela, Barros ja Kenedy Santos onnistuneet rakentamaan maaliin johtanutta paikkaa päädyttiiin maalittomaan tasatulokseen. Illan erikoisuutena voidaan mainita se, että Kajaanin joukkueelta peräti neljä eri pelaajaa ehti olla kapteenina. Ulosajetulta Jarvalta kipparin nauhan peri Samnda ja hänen loukkaannuttua sen otti haltuunsa Tuomas Nurkkala. Kun Nurkkala vaihdettiin toisella jaksolla kentältä pois, kapteenin roolin otti Tatu Mäki.

FC Vaajakoskella on ohjelmassaan seuraavana kolme vierasottelua, mutta kaksi ensimmäistä niistä pelataan Jyväskylässä. Vuorossa on nimittäin kaksin kappalein kaupungin derbyjä. JJK isännöi Vaajakoskea ensi perjantaina ja maanantaina 30.5. FCV vierailee Comets Parkilla, jolloin kotijoukkueena on sarjanousija Komeetat.

FC Vaajakosken kokoonpano
1 Antto Mikkonen MV
2 Niilo Pirttinen
8 Niko Laulainen
9 Eero Salmi → 7 Akeg Deng 46′
10 Antoine Lemarié
11 Saboor Salim → 27 Ayoub Sadki 46′
19 Harrison De Nicolo
28 Benjamin Montonen
33 Matias Sarlin C
35 Killian Denoual
92 Stéphane Blanc → 4 Abenezer Eloranta 69′