Kotiavauksesta täydet pisteet

Vaajakosken sateisella ja kuoppaisella Keskuskentällä pelattiin jalkapallo-ottelu joensuulaisen SC Riverballin ja FCV:n välillä.

Kotijoukkue sai peliin hyvän alun, kun jo kymmenen minuutin kohdalla hyvässä maalivireessä jälleen oleva Tomi Karlstedt viimeisteli lähietäisyydeltä. Seitsemän minuuttia myöhemmin Toni Pöyhönen teki jo toisen, eikä vierasjoukkue takaiskuista toipunut. Erittäin epätasainen kenttä ei antanut kummallekaan mahdollisuuksia kovin kauniiseen peliin, eikä ensimmäisellä puoliajalla päästy rakentelemaan enempää hyviä maalipaikkoja. Ensimmäisen jakson ainoat lisämerkinnät tulivatkin Riverballin varoituksista, kun Sami Ahonen rikkoi ensin Setti Loutelamiota ja puolen tunnin kohdalla myös Timo Laherto tuli varoitetuksi.

Toisella puoliajalla kotijoukkue sai muutamia hyviä tilanteita aikaan. Kimmo Huisman laukoi 57 minuutin kohdalla erittäin hyvän vapaapotkun kohti vierasjoukkueen etuyläkulmaa, josta maalivahti Juha-Matti Ryynänen sai kuitenkin kudin torjuttua. Maalivahti loukkasi itseään tilanteessa ja tuli sittemmin hoidetuksi pariinkin otteeseen. 69 pelimuutin kohdalla FCV:n Peetu Lintinen vei vierailijoiden viimeisenkin oljenkorren. Lintinen pääsi yrittämään maalin edestä muutamankin kerran, kunnes sai lopulta siirrettyä pallon verkkoon.

Maalin jälkeen kentällä ei suurtekoihin ylletty. Riverball sai pallon kertaalleen korkealla kaukolaukauksella kotijoukkueen ylärimaan, mutta vaarallisia paikkoja ei kumpikaan onnistunut luomaan. Loppulokseksi jäi siis 3-0 ja FCV jatkaa ilman tappioita neljän pelatun ottelun jälkeen.

”Kolme pistettä tuli ja enempää ei voi yhdestä ottelusta saadakaan. Taisi olla tänään jokaisen vastustajamme toiveolosuhteet, vielä muhkurainen kotinurmi hiihtokisojen jäljiltä, sade ja liukkaus, mutta onneksi iskettiin heti alussa tehokkaasti”, päävalmentaja Järvinen kommentoi. ”Jatkossa emme voi tuudittautua siihen, että hoidamme paikallisvastustajamme samanlaisella virkamiesasenteella kuin tänään. Pelaamisen tasapainon on parannuttava ja otteisiin on saatava selkeä ryhtiliike parempaan, sillä ei tässä sarjassa ole luvassa yhtään helppoa peliä.”

FCV:n avaus:

Salkojärvi;
Reuna, Kaakinen, Prami, Virtanen;
Huisman, Kiesilä, Setti;
Karlstedt, Pöyhönen, Lintinen

Vaihdossa:
Suonpää, Koskinen, Kiiveri, Kosonen, Temonen

Maalit:

10’ 1-0 Tomi Karlstedt
17’ 2-0 Toni Pöyhönen
69’ 3-0 Peetu Lintinen