KILPATASON TOIMINTA HAKEE TASOAAN JA SALIBANDY NOSTAA SUOSIOTAAN (Vuodet 2003-2009)

/
Antti Laitinen

Vuosina 2003-2010 seuran kilpatason toiminta haki paikkaansa ja ajanjaksoon mahtui useampia visiittejä II divisioonan ja III divisioonan välillä. Seuran ensimmäinen kausi II divisioonassa pelattiin vuonna 2003 jolloin valmentajana toimi pitkän linjan vaajakoskelainen jalkapallomies Pekka Lohi.

Vuonna 2003 seuran puheenjohtajan tehtävä siirtyi Yrjö Damskäggin neljännen pj-vuoden jälkeen Tommi “Tomppa” Vainiolle joka tätä ennen oli toiminut seurassa valmennustehtävissä. Tompasta muodostui tärkeä idearikas puheenjohtaja joka tulisi toimimaan seuran puheenjohtajana kahteen otteeseen: vuosina 2003-2007 ja uudestaan vuosina 2010-2013 

Tommi “Tomppa” Vainio muistelee ensimmäistä kauttaan seuran puheenjohtajana seuraavasti:

VUODET 2003-2007

Olin liittynyt seuraan poikani Roopen halutessa futaamaan vuonna 1999 ja mukaan mentiin -93 poikien matkaan. Seuraavana vuotena -94 tiimi pullahti omaksi organisaatioksi ja otin siitä joukkueesta hieman isompaa roolia. Mukana Luhangon Harri, Karjalaisen Reima, Kuusiston Ari ja minä, kun mentiin Lasten Urheilun Perusteet kurssille ja koulutuksessa itsemme kilpailtuamme kipeiksi päätimme keskittyä poikien kehittymiseen.

Pari vuotta touhuttiin joukkueen parissa ja sitten 2002 silloinen PJ Ykä tuli juttusille ja kertoi, että PJ paikka olisi vapaana. Hulluna jalkapalloromantikkona mietin sekunnin kymmenyksen ja sanoin jees sen kummemmin miettimättä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tutustuin siinä samassa seuratoiminnan nurjaan puoleen, jossa äänestyksessä ei ollut minulle juurikaan vaihtoehtoja. Demokratia on ihan hyvä systeemi, mutta vaatii sparrausta.

Seura oli hallinnollisesti tilassa, jota kenties hyvin kuvaa sana pukkariseura. Hallituksen? palaverit pidettiin Vaajakosken Liikuntahallin pukuhuoneissa ja kirjanpidon aineistot piilotettiin jokin jäsenen nurkkiin, mihin vain mapit mahtuivat. Tottakai menestys kentällä Edustuksen osalta ei tähän yhtälöön ollut paras mahdollinen, joten jotakin oli tehtävä. Pari vuotta sitten oltiin Vitosessa ja kappas, Kakkonen olisi tarjolla.

FCV:n peliasun värit oli alunperin peräisin Arsenalilta, mutta varustetoimittajalle oli erinomaisen vaikeaa vaatettaa seuran kasvaessa kaikki pelurit samanlaisiin vermeisiin, joten aasinsilloitta siirryn ajatuksessa täysin punaiseen, noh kun en koskaan kävele yksin.

Muistissa on eräs kausi (2005?), jolloin JJK oli samassa sarjassa ja järjestin bussimatkan punaisille Harjun pyhättöön. Busseja taisi olla kolme, eli toista sataa punapaitaa lähti Harjua valloittamaan ja taisi mulla olla siellä poikani rumpu mukana. 

Rahavirtoja piti seuraan saada ja ravit tulivat tutuiksi. FCV piti huolta Killerin ravien järjestyksenvalvonnasta parin vuoden ajan. Kaksaria en saanut kuitenkaan kiinni.

Seura kasvoi ja koin, että seura tarvitsi hallinnollista toimitilaa (2005). Demareiden Urheilutalosta löytyikin ensimmäinen? nurkkaus ja muutama jalkapallosta kiinnostunut harjoittelija, Pasi Helminen ja Vesa Pulkkinen, saatiin tilat täyttämään. Aluksi.

Joku siis piti löytää luotsaamaan punaista laivaa kohti syvempiä vesiä, mutta harvassa olivat ne ihmiset tässä ajassa…

Talviharjoittelu oli vaikeaa toteuttaa ja aloimme suosimaan sählyä liikkumisen ylläpitämiseksi, koska muutakaan mahdollisuutta ei junnuille ollut. Tämä suosiminen kaiketi meinasi koitua futiksen kohtaloksi. 

En osallistunut hirveästi pelaajien hankintaan, koska olin kuitenkin kylällä ja jalkapallopiireissä Jyväskylän seudulla varsin uusi, enkä tuntenut pelureita. Mutta ravintolapiireissä taasen olin meritoitunut tai marinoitunut ja erään ravintolafutisturnauksen jälkeen olimme erään tulevan FCV legendan päässeet sopimukseen, jonka täsmällisistä nyansseista ei tainnut meillä, minulla ja “Puikko” Huismanilla, ollut tarkempaa muistikuvaa. 

Tuohon turnaukseen lainasin kuppilani tiimille FCV:n Edustusjoukkueen paitoja, jotka olivat sitten jonkin kummallisen koukun kautta päätyneet Matsi Barin saunan pukkarin nurkkaan. 

Josta ne löysin 16 h ennen Edarin seuraavaa matsia.

Syyskokouksen (2006) PJ vaali olikin jo demokratiaa parhaimmillaan, kun Salibandy haastoi kokouksessa minut Ari Kuusiston johdolla ja äänestyksen jälkeen päädyttin tasaääniin. Arpa heitettiin ja kolikko laskeutui Urheilutalon alakerran klinkkerilattialle minun hyväksi. 

Oma tilanteeni kuitenkin muuttui hienon syyskokouksen jälkeen, kun aloin yrittäjäksi Ravintola Rosettissa ja luovuin  tulevan kauden puheenjohtajuudesta.

Päävalmentajia minun PJ kautena:

Matti Kautto

Tomi Vänttinen

Ari Nummela

Jari Kuha

Pertti Kastarinen

Mika Järvinen

Järjestys ei ole välttämättä oikea.

Tarina: FCV ED oli menossa Rovaniemelle? pelaamaan Kakkosen matsia ja silloinen PJ A. Kuusisto oli lähdössä matkaan mukaan Jyskän pysäkiltä. Joukkue lähti Vaajakosken nykyiseltä Panda Areenalta liikkeelle ja kaasuttelutteli lähimmästä rampista motarille. Silloinen ED JoJo Risto Jussilainen sai puhelun Äänekoskelle bussiin Kuusistolta, jotta milloin noukkasette minut kyytiin Jyskästä. ..

FCVTV: Mitä voikaan kylähulluus saada aikaan. Tämä ei kestä ikuisesti mutta oli ihan mahtavaa olla sitä perustamassa Kemilän Kallen kanssa. Kiitos Jäppinen (jonka etunimeä ei tiedä kukaan) ja hänen manttelinperijä Otto.

Tarina: Olimme Oulussa vieraspelissä Raatin stadionilla ja normaalisti valmistauduimme peliin. Kuten myös kuvaaja Jäppinen, joka kapusi laitteineen katsomon lipan päälle, joka on korkealla, saadakseen parhaan mahdollisen kuvakulman tärkeälle ottelulle. Kesken matsin alkoi ukkoskuuro maailman lopunlaisella vyöryllä lähestyä kohti pelipaikkaa ja Jäppiselle huutelin huolestuneena kehoituksia tulla alas sieltä lipan päältä. Mutta kuten on tärkeää pitää niistä asioista kiinni, mitkä ovat tärkeitä, ei Jäppinen hievahtanutkaan paikaltaan. Keskellä myrskyä mies ja kamera tekivät FCV:lle sen, mitä kukaan muu ei tekisi. Uskomaton Jäppinen.

Vainion kaudella seuralle perustettiin sen ensimmäinen varsinainen toimisto Vaajakosken Urheilutalon alakertaan. Katutasossa toimi jo tuolloin legendaarinen Ravintola Rosetti jonka yrittäjänä puheenjohtaja Vainio sittemmin toimi vuosina 2007-2013. Urheilutalo on siten näytellyt merkittävää roolia FC Vaajakosken varhaisemmassa historiassa.

Jalkapallon ohella seuran lajivalikoimaan tuli 2000-luvun alkuvuosina vahvasti mukaan myös salibandy, jossa seura menestyi sittemmin vahvasti. Toiminta lähti asteittain liikkeelle salibandykerhoista jo Yrjö Damskäggin kaudella. Rajallisten talviharjoitteluolosuhteiden myötä oli luontevaa ottaa salibandy toimintaan entistä vahvemmin mukaan kun vielä samalla muistetaan Vaajakosken vahvat perinteet salibandyn saralla. Maailman parhaaksi useaan kertaan valitulla Mika Kohosella oli moninainen palloilutausta mukaan lukien vuodet Vaajakosken Pallossa mutta FC Vaajakosken riveissä tämä palloilun monilahjakkuus ei koskaan tullut pelanneeksi.

Sittemmin salibandy kasvoi voimakkaasti jalkapallon rinnalla ja seuraan perustettiin erillinen salibandyjaostonsa. Kahden kannatustaan lisäävän lajin välinen asetelma ei aivan mutkattomasti löytänyt uomiaan tuolloin vielä pitkälti vapaaehtoispohjalta toimineen yhdistyksen arjessa: syyskokouksessa 2006 käytiin jopa voimakasta linjakeskustelua siitä viedäänkö seuraa eteenpäin enemmän jalkapallon vai salibandyn ehdoilla.

Jännitteitä vielä tuolloin pitkälti amatöörivoimin ylläpidetyssä seuratoiminnassa riitti tuolloin myös klassisessa edustusjalkapallon ja juniorijalkapallon välisessä osin todellisessa, osin näennäisessä vastakkainasettelussa jossa oli pelkoja edustusjalkapallon etujen ajamisesta juniorijalkapallon kustannuksella. Sittemmin nämä asetelmat ovat jossain määrin lientyneet kun toimintaa ollaan niin toiminnan kuin taloudenkin tasolla saatu vietyä ammattimaisempaan suuntaan. Toki edustusjalkapallon tavoitteiden kasvaessa tullee myös Vaajakoskella harkittavaksi tulevaisuudessa mahdollisuudet eriyttää juniori ja edustustoimintoja kuten tavallisesti monella jalkapallopaikkakunnalla on tehty toiminnan kasvaessa riittävälle tasolle.