JIPPO vahvempi Joensuussa

JIPPO – FC Vaajakoski 2-1 (1-0)

Vierasjoukkue FCV aloitti ottelun hieman vahvemmin ja sai luotua useamman hyökkäyksen ensimmäisen puolen tunnin aikana. Aivan huippupaikoille ei kuitenkaan päästy. Jakson loppua kohden JIPPO sai otetta pelistä ja teki avausmaalin 35. minuutilla. Matala pallo rangaistusalueen oikeasta reunasta maalille, josta Sauli Kettunen sai siirtää pelivälineen tyhjiin. Maalin jälkeen hallinta siirtyi entistä vahvemmin kotijoukkueelle, joka sai luotua muutaman erittäin vaarallisen maalipaikan lisää. Ottelu jatkui toisella jaksolla tasaisena ja fyysisenä, mistä osoituksena erotuomari Anton Mustosen jakamat viisi varoitusta.

Reilun tunnin pelin jälkeen joensuulaiset onnistuivat toistamiseen. Tälläkin kertaa pallo saatiin FCV:n maalilla pelanneen Roope Järvisen taakse aivan lähietäisyydeltä. FCV haki kavennusta aivan loppuun saakka ja saikin palkinnon viimeisellä mahdollisella hetkellä. Niko Lohi laukoi näyttävästi tolpan kautta sisään viidennellä lisäaikaminuutilla, mutta enempää aikaa ei tuomaristolta herunut ja JIPPO vei pisteet lukemin 2-1.

”Hyvin pelin päällä puoli tuntia, sitten ote katosi ekan jakson lopulla. Toisella puoliajalla kesti liian pitkään päästä kiinni peliin, vaikka lopussa pientä painetta vastustajan maalille saatiinkin luotua. Hyökkäysten päättämiset ja murtavat syötöt aiheuttavat nyt murheita ja syöttöjen laatu kauttaaltaan. Peli-ilme oli kuitenkin hyvä, mutta iso nälkä pelien kääntämiseen on taas löydettävä alkukauden tapaan” -Mika Järvinen

 

 

TallennaTallenna