Jatkoon Suomen Cupissa – Myllykoskelta irtosi voitto

MyPa – FC Vaajakoski 1-2 (1-1)

9′ Juho Innanen rp. 1-0
41′ Juuso Sarkkinen 1-1
61′ Paulus Mehtonen 1-2

FC Vaajakoski kykeni nappaamaan voiton Suomen Cupissa pitkästä aikaa, kun joukkue onnistui nousemaan maalin takaa voittoon ja eteni neljännelle kierrokselle. MyPa iski pelin ensimmäisen osuman, mutta vieraat kaksi seuraavaa. Ruuhkaviikon kimpussa painivat joukkueet käyttivät pelaajiston osalta kierrätystä ja olivat muokanneet kokoonpanonsa uusiksi sarja-avaukseensa peilattuna.

Kotijoukkue aloitti pelin pirteästi ja siirtyi kuskin paikalle vajaan kymmenen minuutin jälkeen. Juho Innasta rikottiin rangaistusalueen rajamailla. Nuori hyökkääjä asettui itse pallon taakse pilkkutuomion jälkeen, eikä erehtynyt vaan sijoitti varmasti vasemmalle ohi väärälle puolelle aavistaneen FCV-torjuja Joona Polton.

Avausmaalin jälkeen vaajakoskelaiset saivat Saviniemessä pallollista hallintaa, mutta eivät onnistuneet luomaan kunnollisia tilanteita, vaikka loivatkin painetta hyökkäysalueelleen. Isäntien puolustaminen oli vahvaa ja taistelevaa. MyPa pyrki hyödyntämään vastahyökkäyksissä juoksuvoimaansa ja saikin yhden hyvän paikan, josta joukkueen kapteeni Jari Hassel pyssytti kuitenkin sivuverkkoon.

FC Vaajakosken tasoitus näki päivänvalon avauspuoliskon lopussa. Pelikellossa oli reippaat 40 minuuttia, kun vierailijat onnistuivat erikoistilanteesta. Vasemmalta puolelta tullut kulmapotku tavoitti Juuso Sarkkisen, joka puski vastustamattomasti tilanteeksi 1-1. Hetkeä myöhemmin Miska Verkko pääsi virittelemään laukauksen, joka suuntautui kuitenkin päin myllykoskelaisten maalivahti Eetu Kangaskolkkaa.

Toiselle puoliskolle FC Vaajakoski tuli terävästi ja hallitsi pelitapahtumia. Reilun tunnin aikoihin Paulus Mehtonen viimeisteli lähietäisyydeltä ja siirsi vieraat maalin etumatkalle. Maalia edelsi Lauri Suutarisen hieno esityö.

Tappioasemassa MyPa haki hetkittäin tasoitusta vimmatusti. Myös vierailla oli omat tilanteensa, jotka kuitenkin kotijoukkueen puolustus pystyi peittämään. Myllykoskelaisten yritykset eivät puolestaan suuntautuneet maalipuiden väliin.

Ottelun jälkeen kommentit antoi tällä kertaa vastuuvalmentajan roolissa toiminut Akseli Ruuth:

”Joukkueelle kehuja. Alusta asti oli aistittavissa hyvää energiaa. Olimme ennen peliä juuri oikeassa mielentilassa. Ottelussa tuli kuitenkin shokkialku ja pilkku mypalle, mutta selvittiin siitäkin ja osoitettiin hyvää venymiskykyä ja päästiin kuskin paikalle pallonhallinnan kautta. Onnistuimme vastaamaan MyPan blokkipuolustukseen, kun tilaa ei löytynyt. Tärkeä maali kulmapotkusta loi uskoa ja puoliajalla oli tosi hyvä ja rauhallinen fiilis että tämä hoidetaan.”

”Toisella jaksolla pallonhallinta oli lähes täydellisesti meillä ja palkintona saatiin Pauluksen (Mehtonen) maali. Lopussa pystyttiin mukautumaan siihen kun MyPa painoi päälle. Tosi tyytyväinen jokaisen jätkän panokseen.”

”MyPa antoi hyvän haasteen, joka oli meille juuri sopiva tähän paikkaan.” – Akseli Ruuth

FC Vaajakosken kokoonpano tiistaina

1 Joona Poltto MV
3 Juuso Sarkkinen C
4 Lennart Voikar
11 Saboor Salim
14 Benjamin Montonen → 9 Rasmus Häkkinen 68′
19 Miska Verkko
23 Paulus Mehtonen
24 Matti Liimatainen → 7 Joel Pasanen 59′
27 Lauri Suutarinen
28 Daniel Selin
30 Benno Hanslian → 20 Benjamin Simsek 46′