GBK saapuu mittaamaan FC Vaajakosken päivän kunnon 19.7.2022 / Teemu Hyvönen Edustusjoukkue - Uutiset gbk, otteluennakko Ke 20.7.2022 klo 19.00 Panda AreenaFC Vaajakoski – GBKLiput 12/10€Suora lähetys: Ruutu+ Nähdäänkö Savonmäen kupeessa Panda Areenan viheriöllä ensimmäistä kertaa tällä kaudella kotijoukkueen voitonjuhlat? Se on ainakin punapaitojen selkeänä tavoitteena keskiviikkoiltana syyskierroksen avaavassa ottelussa. Kamppailussa testataan myös joukkueiden fyysisiä voimavaroja, sillä kumpikin ryhmä on ollut tositoimissa vain muutamaa päivää aiemmin. FCV kävi pelaamassa sunnuntaina Pietarsaaressa ja vierailija GBK:lle huilipäiviä väliin on mahtunut yksi enemmän, kun joukkue pelasi edellisen ottelunsa lauantaina. Kevätkierros takana – syyspuolikas edessä FC Vaajakoski on kohdannut kauden aikana nyt kaikki Kakkosen C-lohkon kilpakumppaninsa kertaalleen. Pisteitä joukkue on koonnut 13 ja sarjasijoitus löytyy seiskapaikalta. Sarjaohjelma on toistaiseksi ollut vieraspelipainotteinen, sillä punaisten 11 ottelusta ainoastaan neljä on pelattu kotona. Niukkamaalisissa kotiotteluissa on nähty yhteensä vain viisi osumaa, joista kaksi on ollut isäntien käsialaa. Viitaniemen ja Panda Areenan kamppailut ovat tuottaneet tähän saakka vaajakoskelaisille kolme tasapelipistettä. Paras maalintekijä FC Vaajakoskelta on kahden edellisen kauden tapaan ollut Matias Sarlin, jolle on kirjattu viisi maalimerkintää. Eero Salmi, Harrison De Nicolo ja Ayoub Sadki ovat osuneet kahdesti. Eniten peliaikaa joukkueesta on kellottanut De Nicolo. Yli 800 minuutin edestä vastuuta ovat saaneet myös puolustajat Niilo Pirttinen ja Killian Denoual. Pirttistä ei kentällä keskiviikkona tulla kuitenkaan näkemään korttitilin täyttymisen aiheuttaman yhden ottelun mittaisen pelikiellon vuoksi. Maalitahti FCV:lle on kauden aikana ollut melko maltillinen, mutta omissakaan ei keskimäärin ole pahemmin kolissut. Yli puolet päästetyistä maaleista on tullut hutipeleistä JJK:n vieraana ja viime sunnuntaina Pietarsaaressa, missä kotijoukkue koulutti vaajakoskelaisten puolustusta kuuden kaapin edestä. Päävalmentaja Sami Mustalampi totesikin JBK-pelin olleen joukkueen kauden heikoin esitys ja myönsi valmennettaviensa olleen alakynnessä jokaisella osa-alueella. Jos jotain positiivista ottelusta punaisten kannalta hakemalla haetaan, on se kolme tehtyä maalia. Sadki onnistui viimeistelyssä avausjaksolla kulmapotkutilanteesta ja toisella kolmevarttisella laidasta kärkeen siirtynyt Sarlin osui kahdesti. JBK:n 6-3 -voittoon päättyneessä taistossa FC Vaajakosken riveissä nähtiin myös uusia pelaajia, kun yhteistyöseurasta Keuruun Pallosta mukaan oli saatu espanjalaiset Hugo Puertas Garcia ja Alejandro Guillen. Molemmat esiintyivät samantien avauksessa ja hyökkääjä Puertas Garcia sai alkuhetkillä toimitettua pallon verkkoonkin. Osuma kuitenkin hylättiin paitsiona. Lisäksi toisella jaksolla vaihdosta kentälle tullut elokuussa 19 vuotta täyttävä Eero Säynäjäkangas sai ensimmäiset peliminuuttinsa Kakkosessa. Tilastoja FCV:n otteluiden maaleista FC Vaajakoski Maalit 15Voittomaalit 3Johtomaalit 4Johtoa kasvattaneet maalit 4Avausmaalit 3Tasoitusmaalit 4Ratkaisevat tasoitusmaalit 3Kavennusmaalit 3Erikoistilannemaalit 4Kulmapotkumaalit 3Vapaapotkumaalit 0Rangaistuspotkumaalit 1Ensimmäisen puoliajan maalit 6Toisen puoliajan maalit 9 Vastustaja Maalit 19Voittomaalit 4Johtomaalit 8Johtoa kasvattaneet maalit 7Avausmaalit 7Tasoitusmaalit 1Ratkaisevat tasoitusmaalit 0Kavennusmaalit 3Erikoistilannemaalit 2Kulmapotkumaalit 2Vapaapotkumaalit 0Rangaistuspotkumaalit 0Ensimmäisen puoliajan maalit 7Toisen puoliajan maalit 12 GBK:lla potentiaalia nähtyä parempaan Perinteikäs Gamlakarleby Bollklubb tulee 2024 jo sadan vuoden ikäiseksi. Viime kauden päätteeksi joukkue putosi Kolmoseen, mutta sai säilyttää lopulta sarjapaikkansa Palloliiton nostettua seuran täydennysmenettelyssä virheellisesti takaisin Kakkoseen, eikä kerran heille jo luvattua paikkaa enää lähdetty poiskaan ottamaan. Myös tämän kesän puolivälissä GBK käy taistelua putoamisviivan tuntumassa sijoittuen tällä hetkellä kymmenenneksi. Pisteitä kokkolalaisilla kasassa on yhdeksän. Joukkue on parantanut menoaan kauden edetessä ja otti ensimmäiset voittonsa kahdessa viimeisimmässä kotiottelussa Komeettoja ja JBK:ta vastaan. Kuuden vierasottelun saldona on kaksi tasapeliä ja neljä tappiota. Maaleja punavalkoisia värejä FC Vaajakosken tapaan yllään kantava GBK on päästänyt C-lohkon joukkueista eniten. Vastustajat ovat venyttäneet joukkueen verkkoa 27 osuman verran, joista 17 on peräisin vieraskentiltä. Edellisessä ottelussaan viime lauantaina Oulussa kokkolalaiset joutuivat tunnustamaan paremmakseen kotijoukkueen JS Herculeksen lopputulokseen 2-0 päättyneessä kamppailussa. Kauden ykkösviimeistelijä ryhmästä on seitsemän kertaa pallon maaliin tähdännyt 24- vuotias brassihyökkääjä Felipe Zuca. Kokenut GBK:ta jo vuodesta 2016 saakka edustanut laituri Aaro Hedman on osunut kolmesti. Keskikentällä johtava palanen on Toró. Brasilialainen kärsi alkukaudesta loukkaantumisesta, mutta on viimeisimmillä kierroksilla nauttinut suurta vastuuta kokoonpanossa. Puolustajista eniten peliaikaa on kerännyt toppari ja kippari Teemu Mäki. Sivussa GBK:lta keskiviikkona on ainakin kovaotteinen keskikenttäpelaaja Markus Enlund, joka kärsii pelikieltoa jo kauden seitsemännen varoituksensa seurauksena. Kokkolassa juhli FC Vaajakoski GBK:n vieraana FCV pelasi aivan alkukaudesta ja haki mukaansa täydet sarjapisteet loppulukemin 1-3 (1-0). Erityisesti ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkueen viljelemät pitkät pallot aiheuttivat vaajakoskelaisille hankaluuksia ja pitivät alakerran kiireisenä. Isännät siirtyivät 17. minuutilla johtoon Hedmanin maalilla, jota edelsi FCV:n pallonmenetys keskialueella. Kuten tilastotkin osoittavat, vieraat luottivat läpi ottelun omaan erinomaiseen pallonhallintaansa, vaikka kakkosjaksolle konseptiin tehtiinkin pienoista hienosäätöä. Tulosta tulikin, kun alettiin pelata entistä voimakkaammin ylöspäin ja murtautumisia haettiin vasta ylimmällä kolmanneksella. Lisäksi muutamat vaihdot piristivät vierasjoukkueen otteita. Kokkolalaisista tehtiinkin lopulta selvää jälkeä. Maalinteossa FC Vaajakoskelta pikaisella tahdilla onnistuivat Salmi, Antoine Lemarié ja Sarlin. FCV TV:n kooste ottelusta