FCV murjoi JäPSin! 25.6.2015 / FCV Edustusjoukkue - Uutiset Järvenpäässä kesä oli kastellut nurmen jopa kelvottomampaan kuntoon kuin Vaajakosken keskuskentän, joten joukkueet kohtasivat toisensa tälläkin kertaa varakentällä. Kauden alussa JäPS kävi voittamassa Viitaniemessä tuolloin heikosti pelanneen FCV:n 1-3, mutta joukkue oli sittemmin joutunut viiden ottelun tappioputkeen. Pöytäkirja Maalikooste JäPS hallitsi palloa ensimmäisellä puoliajalla ja loi myös parhaat maalintekopaikat. Kaksi erinomaista puskupaikkaa ja yksi jalkaan pelattu pallo suuntautuivat lähietäisyydeltä roimasti ohi. Babatunde Wusu ei puolestaan lähietäisyydeltä erehdy ja sen sai paikallinen yleisö keskiviikkona huomata. 25 minuutin kohdalla FCV näytti jälleen kykyään vaihtaa pelin painopistettä Santtu Laaksosen käännettyä pallon kauas toiselle laidalle Peetu Lintiselle. Lintinen leikkasi pallon kanssa keskelle, syötti kovaa kohti maalia jonka edessä Wusu teki oikea-aikaisen liikkeen irtautuen toppareista. Pieni ohjaus, pallo maaliin ja peli oli yllättäen 0-1. Toisen puoliajan alkua ei olisi kukaan paikallaolijoista osannut käsikirjoittaa. Kimmo Huisman tuli tauolla kentälle ja ratkaisi ottelun ensimmäisellä kosketuksellaan. Kun kotijoukkue pallotteli keskialueella huolimattomasti, riisti FCV pallon ja Huisman lähetti Tunden läpiajoon, josta tämän tason maalintekijä ei usein erehdy. Wusu ennätti palloon ennen vastaan tullutta maalivahtia ja sai viedä pelivälineen tyhjään verkkoon. JäPS tuntui tästä takaiskusta jähmettyneen täysin, sillä kentällä oli parinkymmenen minuutin ajan vain yksi joukkue. Alle kymmenen minuuttia edellisestä, Huisman käynnisti hyökkäyksen oman päätyrajan tuntumasta syöttämällä juoksupallon laitaan Peetu Lintiselle. Lintinen jätti laitapuolustajan taakseen, rynni rangaistusalueelle ja syötti pallon avopaikkaan Niko Lohelle. Lohi sai siirtää pallon kenenkään estelemättä tyhjään maaliin. Kahden minuutin päästä FCV hyökkäsi taas, mutta nyt hieman pidempään ja lopulta Wusu pelasi pallon 16-alueen rajan tuntumaan Huismanille, joka sijoitti pallon takakulmaan. Viisi minuuttia kului neljännestä osumasta, kun pallo löytyi taas kerran kotijoukkueen rysästä. Lintinen syötti hyökkäyspäässä halki kentän takatolpalle, jonne Wusu oli jälleen unohtunut. Pallo helposti sisään ja loppulukemiksi 0-5, kun 65 minuuttia oli kellossa. FCV teki toisen puoliajan alussa kahdeksassatoista minuutissa neljä maalia. Peetu Lintinen syötti viidestä maalista kolme, Kimmo Huisman teki yhden, syötti yhden ja oli toisessa vahvasti mukana. Babatunde Wusun tehot olivat 3+1. Seuraava ottelu tulevana lauantaina Vaajakoskella Ilves-Kissoja vastaan klo 16. Tervetuloa! 0-5 Niko Lohi teki yhden Wusu oli vireessä