FCV jatkoi vierasotteluitaan Viitaniemessä – Jälleen voitto 16.6.2014 / FCV Edustusjoukkue - Uutiset Viitaniemen uudella tekonurmella pelattiin perjantai-iltana jo Kakkosen kausilta tuttu derby FC Blackbirdin isännöimänä. Vaajakosken asiantuntijapiireissä ei muistettu Blackbirdin kaatuneen koskaan vieraskentällä, joten siinä oli muutenkin vaikeaksi tiedettyyn otteluun mainio lisähaaste. Ensimmäinen puoliaika sujui tasaisissa merkeissä, vierasjoukkueen onnistuessa luomaan vaarallisimmat maalipaikat. FCV:n vasen laita oli usein vaarallinen. Laitapuolustajana pelannut Niko Kiiveri esiintyi erinomaisesti ja ylempänä laidassa juossut ”Setti” Loutelamio oli tuttuun tapaansa vastustajan puolustukselle aivan liian vikkelä. Setti järjestikin Peetu Lintiselle mainion maalipaikan 15. peliminuutin kohdalla, mutta laukaus nousi yli maalin. Heti perään pääsi yrittämään myös Tomppa Karlstedt, joka sai jalkaansa Toni Pöyhösen keskitykseen väliin, mutta siinäkin pallo suuntautui ohi maalin. Lähemmäksi pääsi Kimmo Huisman, joka katkaistuaan syötön noin kahdessakymmenessä metrissä laukoi pallon voimalla rimaan. Täysosumaa saatiin odottaa 38. minuutille saakka. Tomi Karlstedt sai pallon oikeassa laidassa jalkaansa, harhautti rangaistusalueen rajamailla puolustajan ja viimeisteli takakulmaan. Toisella puoliajalla paikkoja oli moneen otteeseen, mutta ne tuhlattiin järjestelmällisesti. Aivan ottelun viimeisillä sekunneilla pallo saatiin maaliin toiseenkin kertaan. Peetu Lintinen vapautettiin jälleen läpiajoon, eikä mies tällä kertaa erehtynyt, vaan viimeisteli kauden neljännen maalinsa. Kahden maalin lisäksi ottelussa kirjattiin varoituksia. Ensimmäisellä puoliajalla korttia katselivat Pöyhönen sekä Blackbirdin Ojala taklattuaan Settiä kovaa keskialueella. Toisella puoliskolla keltaiset saivat vielä Karlstedt ja Hiltunen ja kotijoukkueelta Kautto, Petrescu ja Kari. Päävalmentaja Mika Järvinen oli kohtalaisen tyytyväinen esitykseen: Tehtiin korjausliikkeitä ja hienosäätöä pelaamiseemme edellisen nihkeän esityksemme jäljiltä. Nyt saatiin taas luotua maalipaikkoja riittävästi tehokkaamman ja suoraviivaisemman pallon liikuttamisen ansiosta. Myös oma puolustamisemme oli hyvin tasapainossa silloinkin, kun vastustaja piti enemmän palloa. Avaus: Salkojärvi; Kiiveri N, Kaakinen, Prami, Virtanen, Hiltunen, Huisman, Lintinen, Setti, Karlstedt, Pöyhönen Vaihdossa: Huvila, Koskinen, Kosonen (-> Pöyhönen ’76), Laaksonen, Nkunda, Frison, Salminen Maalit: 0-1 Karlstedt ’38 0-2 Lintinen ’90+2 Varoitukset: Pöyhönen ’32 Hiltunen ’51 Karlstedt ’65 Seuraava kotiottelu tulevana keskiviikkona 18.6 klo 19 – Vastassa Blue Eyes Team. Tervetuloa!