FC Vaajakoski taisteli tasapelin sarjajohtajaa vastaan

FC Vaajakoski – HJK Klubi 04 2-2 (1-1)

19′ Saboor Salim 1-0
22′ Art Berisha 1-1
63′ Lennart Voikar 2-1
86′ Emil Ingman 2-2

FC Vaajakoski palasi yhdeksän hävityn ottelun jälkeen takaisin pistekantaan Ykkösessä, kun se pystyi haastamaan ryhdikkäästi sarjan piikkipaikkaa hallussaan pitävän HJK:n kakkosjoukkueen Panda-areenalla. Vieraiden kauden ensimmäinen tappiokaan ei ollut kaukana, mutta lopussa helsinkiläiset onnistuivat viimeistelemään tasoituksen.

Hyvä esitys meiltä ehdottomasti. Päästiin antaa varsinkin ekalla jaksolla hyvää painetta Klubin alakertaan ja sitä kautta erikoistilanteista maalintekopaikkoja. Toinen jakso varsinkin johtomaalin jälkeen oli selviytymistä. Siinäkin kuitenkin pääsääntöisesti puolustettiin hyvin. Vähän tietysti harmittaa, että tämä on neljäs peli putkeen, missä meille tehdään lopussa maali/maaleja. Kuitenkin yhdeksän peliä putkeen tappioita, niin otetaan tästä pelistä tasuri mukaan ja katseet kohti lauantaita.” – Päävalmentaja Antti Neuvonen

Kamppailu käynnistyi kelta-asuisten vieraiden pallollisella hallinnalla. Mitään järin vaarallista ei alkuhetkillä kuitenkaan ollut luvassa, sillä FCV onnistui selvittämään Klubin pari keskitystä väljemmille vesille. Kotijoukkue oli pakotettu ensimmäiseen pelaajavaihtoonsa jo vajaan kymmenen minuutin kohdalla, kun Rasmus Häkkinen loukkaantui.

Ensimmäisen kunnollisen laukauksensa vieraat saivat aikaan vartin tuntumassa, mutta kippari Matias Ritarin veto kiersi vasemmalta ohi. Muutamaa minuuttia myöhemmin FC Vaajakoski siirtyi yllätysjohtoon. Keltaisten epäonnistuneen avauksen jälkeen Saboor Salimille avautui hieman varkain paikka, jota pelaaja ei jättänyt hyödyntämättä.

Kauaa kotijoukkue ei ehtinyt johdostaan nauttia, sillä heti perään pallo jäi pyörimään isäntien boksiin ja Art Berisha sijoitti hallitusti kauden kuudennella osumallaan tilanteeksi 1-1.

Reilun puolen tunnin aikaan Klubi 04:lle sattui pallonmenetys keskialueelle, jonka seurauksena Matias Sydänmaalle tarjoutui laukaisupaikka. Vieraiden veräjänvartija Alex Remula ehti kuitenkin saamaan kätensä väliin maata pitkin tulleeseen kutiin. Seuranneesta kulmapotkusta maalintekoa pääsivät yrittämään vuoron perään Matti Liimatainen ja Lennart Voikar. Tulosta ei kuitenkaan tullut.

Heti perään nähtiin vaarallinen tilanne toisessa kenttäpäädyssä. Sen järjesteli Ville Vuorinen, jonka keskityksen Toivo Mero pukkasi ylähirteen. Avausjakson loppuhetkillä Merolle tarjoutui vielä toinen mahdollisuus, mutta maalilla Vilho Tuokkola esti pelastuksellaan helsinkiläisten johto-osuman.

Myös toisen puoliajan alkajaisiksi Mero pääsi laukomaan. Jälleen Tuokkola osoittautui etevämmäksi ja venyi huipputorjuntaan. Rajusti päälle painaneet vieraat yllätettiin hiukan yli tunnin kohdalla toistamiseen. Genc Kovaqi antoi syötön ja Voikar tykitti pallon voimalla Remulan kautta maalin kattoon.

Osuman jälkeen vieraiden pallollinen kontrolli jatkui vahvana. Punavalkoiset kamppailivat väkevästi ja puolustus pystyi pitämään Klubi 04:n poissa parhailta sektoreilta. Lopulta muutama minuutti ennen täyttä peliaikaa sarjakärjen pelillinen hallinta tuotti kuitenkin tulosta. Ritari vapautti maalintekopuuhin Emil Ingmanin, joka laittoi pelivälineen sisään tasoittaen numeroiksi 2-2.

Lisäajalla molemmille joukkueille siunaantui vielä mahdollisuus voittomaalin tekemiseen. Ensin Ingmanin pusku suuntautui poikkiriman väärälle puolelle. Pallonriiston jälkeen myös FCV sai oman paikkansa Veikko Janhusen johdolla, jota peleihin loukkaantumisensa jälkeen palannut Antti Voutilainen ei onnistunut kuitenkaan hyödyntämään. Näin pisteet Vaajakoskella jaettiin maalilukemin 2-2.

Taistelut jatkuvat Panda-areenalla lauantaina. Vastus tulee silloinkin olemaan todella kova, sillä vieraisille saapuu sarjakakkonen Kokkolan Pallo-Veikot.

FC Vaajakosken kokoonpano keskiviikkona

25 Vilho Tuokkola MV

2 Niilo Pirttinen

3 Juuso Sarkkinen C

4 Lennart Voikar

5 Hugo Halonen

9 Rasmus Häkkinen → 17 Genc Kovaqi 9′

11 Saboor Salim → 21 Antti Voutilainen 73′

12 Matias Sydänmaa → 10 Veikko Janhunen 52′

14 Benjamin Montonen

22 Joona Rönkä

24 Matti Liimatainen → 15 Aaro Paappanen 73′