FC Vaajakosken kiri puri – Kajaanista voitto loppuminuuttien osumilla 28.7.2022 / Teemu Hyvönen Edustusjoukkue - Uutiset arttu_loukiainen, kajaanin_haka, matias_sarlin Kajaanin Haka – FC Vaajakoski 1-2 (1-0)18′ Miguel Melo 1-087′ Matias Sarlin 1-190+4′ Arttu Loukiainen 1-2 FC Vaajakoski nousi torstai-iltana todella maistuvaan voittoon, kun se pystyi loppuhetkillä järjestelemään kaksi osumaa Kajaanin Hakan verkkoon. Ottelu oli vierasjoukkueelle pitkään haastava. Vaikka puolustaminen onnistuikin paria edellistä kamppailua selkeästi tiiviimmin, oli hyökkäysten rakentelu vaikeaa kotijoukkueen prässätessä väkevästi. FCV kuitenkin luotti itseensä ja lopussa kiitos seisoi. ”Tänään oli kasvojen pesun paikka ja se tehtiinkin. Eka puoliaika oli meille vaikea ja meidän 4-2-3-1 -puoliblokki ei toiminut. Tehtiin toiselle jaksolle 4-4-2 -muutos ja ylhäältä prässi ja päästiin peliin mukaan! Mahtava taistelu jätkiltä. Are on meille hyvä vahvistus.” – Sami Mustalampi Ottelun avausmaali näki päivänvalon kotijoukkueen toimesta 18. minuutilla, kun punavalkoiset eivät onnistuneet siivoamaan Jules Samndan vasemmalta laidalta lähtynyttä keskitystä. Joni Kivijärvi siirsi pallon kajaanilaisten väreissä debytoineelle portugalilaiselle keskikenttäpelaajalle Miguel Melolle, joka latasi vasemman jalan laukauksensa voimalla etukulmasta sisään. Reilun puolen tunnin taiston jälkeen Hakan toinen osuma oli lähellä. Niko Kivijärvi alusti tilanteen Jose Ferreiralle, mutta FC Vaajakosken puolustuksesta Niilo Pirttinen esti maalin syntymisen ehdittyään pallon väliin maaliviivan tuntumassa. Vajaat kymmenen minuuttia myöhemmin Ferreira pääsi yrittämään uudestaan, mutta veto painui hieman vasemman takatolpan ohi. Vieraiden avausjakson vaarallisin hyökkäys koettiin noin minuutti ennen taukovihellystä, kun Janne Kuhmonen viritti tulisen pyssyn kohti kajaanilaismaalia. Maalivahti David Romana oli kuitenkin hereillä ja venytti komean torjunnan. Jälkimmäinen puolisko alkoi FCV:n hienoisessa pallollisessa hallinnassa ja 50 minuutin pelin jälkeen vaihdosta kentälle tulleelle Eero Salmelle tarjoutui paikka. Hyökkääjän yritys kuitenkin epäonnistui. Peli jatkui pitkään molempien osalta hyvin sekavana ja rikkonaisena, eivätkä joukkueet tahtoneet saada aikaan kontrolloitua hyökkäämistä. 69. minuutilla Niko Kivijärvi päätti nousunsa hyvään keskitykseen, josta Ferreiran pusku suuntautui hieman yli. Pitkään näytti jo siltä, että FC Vaajakosken eväät on syöty, sillä joukkue ei päässyt lähellekään hyökkäysmaaliaan. Lopussa alkoi kuitenkin tapahtua. Kamppailun 87. minuutilla Pirttinen tavoitti alhaalta lähteneellä mahtavalla avauksellaan Matias Sarlinin. Tehoviimeistelijä haki hetken sopivaa etäisyyttä ja laittoi sitten kierteisen pallon maalivahdin sormien ja oikean sivutolpan kautta perille. Lisäajalla Stéphane Blancin jalasta lähti todella vaarallinen laukaus kohti oikeaa ylänurkkaa, jonka Romana selvitti vaivoin. Tilannetta seuranneesta kulmapotkusta vierasjoukkue iski voittomaalin. Antoine Lemarién lähettämässä kulmurissa maalilla oli vapaana toppari Arttu Loukiainen, joka ohjasi päällään voitto-osuman heti ensimmäisessä pelissään FCV-väreissä ajassa 90+4 minuuttia. Kauden kuudes voitto nosti FCV:n 19 pisteeseen ja Kakkosen C-lohkon sarjataulukossa sijalle kuusi. Kolme seuraavaa otteluaan FC Vaajakoski pelaa kotistadionillaan Panda Areenalla ja niistä kaksi ensimmäistä ovat Jyväskylän paikallisderbyjä. JJK saapuu vieraaksi keskiviikkona 10.8. ja tiistaina 16.8. vastustajana on Komeetat. Kotipelien putki päätetään lauantaina 20.8., jolloin Vaajakoskella vierailee OLS. FC Vaajakosken kokoonpano torstaina 2 Niilo Pirttinen3 Arttu Loukiainen7 Dani Nurmi → 92 Stéphane Blanc 80′8 Niko Laulainen10 Antoine Lemarié14 Janne Kuhmonen19 Harrison De Nicolo27 Ayoub Sadki → 21 Joona Rönkä 33′28 Benjamin Montonen → 9 Eero Salmi 46′33 Matias Sarlin C → 24 Matti Liimatainen 90+7′70 Antto Mikkonen MV