FC Vaajakoskella edessä kova haaste hankalassa paikassa

Sarjan toiseksi viimeisenä majaileva FCV saa lauantaina Vaajakoskelle vieraita sarjajohtajan muodossa. Seinäjokelaaset eivät ole toistaiseksi hävinneet vielä yhtään ottelua sarjassa.

Viime aikoina parantuneita otteita esittänyt kotijoukkue on jäänyt kahdessa edellisessä ottelussa viime hetkillä tasapeliin, vaikka voitotkin olisivat olleet tarjolla. Tämä näkyy armotta sarjataulukossa, jossa FCV on sijalla 13. kasattuaan ainoastaan kuusi pistettä. Pohjanmaalta saapuvat vierailijat keräsivät puolestaan 35 pistettä sarjan ensimmäisestä puolikkaasta ja johtavat sarjaa ylivoimaisesti. Rutinoituneet vierailijat ovat pelanneet päin vastoin kuin kotijoukkue ja kääntäneet useammankin ottelun viime hetkillä voitoksi tai tasoihin, kuten edellisessä pelissä FCV:n murskannutta TP-47:ä vastaan.

Vierailijat matkustavat Vaajakoskelle käytännössä parhaalla ryhmällä tukenaan kymmeniä Kloppeja kannattamassa. Kotijoukkueen tilanne sen sijaan näyttää murheellisemmalta. Maalitykki Tomi Karlstedt ja Otto Piili huilaavat korttitilin täyttymisen myötä. Keskikentältä Oden lisäksi poissa ovat myös Niko Leppänen ja edellisessä kotipelissä parhaaksi pelaajaksi valittu Tarkko Savela. FCV:n kauden toiseksi paras maalintekijä Marcus Virtanen ja alakerran Kimmo Tolvanen ovat jo harjoituksissa mukana, mutta eivät ole vielä pelikunnossa loukkaantumisten jäljiltä. Poissaolojen myötä ainakin maalinteon vastuu jää uusille miehille.

Kauden avauksessa SJK voitti lopulta niukasti 1-0, vaikka FCV:lläkin oli omat paikkansa. Nyt toisen kierroksen avauspelissä asetelmat ovat täysin erilaiset. Vastakkain eivät enää ole sarjan ennakkosuosikki ja sen ykköshaastaja, vaan sarjan hyvin suurella todennäköisyydellä voittava joukkue ja kaikin mahdollisin keinoin putoamista vastaan taisteleva joukkue. Etukäteisasetelmat eivät kotijoukkueelle paljoa lupaile, mutta juuri nämä pelit ovat niitä missä joukkueen suunta voidaan korjata pysyvään nousukiitoon. Siitä ei ole epäilystäkään, etteikö FCV taistelisi lauantaina kynsin ja hampain täydestä pistepotista.

FC Vaajakoski – Seinäjoen Jalkapallokerho, lauantaina kello 16 Vaajakosken stadionilla. Ottelussa on varmasti kauden yksi hienoimmista tunnelmista, joten nyt kannattaa tulla kannustamaan kotijoukkue voittoon.