Esittelyssä nuoret Dani Nurmi ja Joona Rönkä

FC Vaajakoski sai pelaajaryhmäänsä juhannuksen alla kaksi pelaajaa JJK:n B-junioreista. He ovat vuonna 2005 syntyneet Dani Nurmi ja Joona Rönkä, jotka molemmat olivat mukana kokoonpanossa ensimmäisen kerran kotiottelussa Vasa IFK:ta vastaan 21. kesäkuuta. Nyt esitellään heidän tarinansa lyhyesti.

Dani Nurmi

16-vuotias Dani on FC Vaajakosken valmennusryhmään kuuluvan Heikki Nurmen poika. Jalkapallosta lahjakkuus innostui pelejä seuraamalla ja aloitti pelaamisen kaveriensa houkuttelemana Äänekosken Huimassa 4-vuotiaana. Pääosin nuoruusura on kuitenkin edennyt JJK:n juniorijoukkueissa.

Vasemman laitahyökkääjän paikalla pelaava Nurmi nautti alkukesästä JJK:n P17- ryhmässä pelaamisesta ja kuvailee pakan joukkuehenkeä todella yhtenäiseksi. Hän harmittelee kuitenkin sitä, ettei ehtinyt antaa joukkueelle parastaan nivusvamman haitatessa omaa suorittamista.

Pelikuntoon kunnolla tervehtenyt Nurmi päätti kokeilla FC Vaajakosken joukkueessa, sillä mahdollisuudet aikuisten tasolla kettupaitojen Kakkosen edustukseen olivat vähäiset.

”FCV:n joukkueesta heräsi hyviä ajatuksia. Heti otettiin hyvin vastaan ja tekeminen on mielestäni hyvää.” – Dani Nurmi

Inspiraatioita kentälle Nurmi kertoo saaneensa portugalilaiselta Cristiano Ronaldolta, jota hän kuvailee taitavaksi ja vaaralliseksi hyökkäyssuuntaan. Samoja piirteitä nuorukainen osoitti itsekin Kakkosen debyytissä Panda Areenalla vaasalaisia vastaan ja loistokkaan illan kruunasi viimeistelty tasoitusmaali heti ensimmäisessä aikuisten tason kamppailussa.

”Mielestäni se oli ihan hyvä sisääntulo. Pystyin hoitamaan oman roolin tarpeeksi hyvin ja uskon, että siitä oli hyötyä joukkueelle.

Parhaimmat ominaisuuteni ovat nopeus ja hyvä haastaminen 1v1 -tilanteissa hyökkäyssuuntaan.” – Nurmi

Debyyttiä seurasi muutaman viikon sairausloma pienen vamman takia, mutta jälleen viime viikolla Nurmi sai vastuuta vierasottelussa Kajaanin Hakaa vastaan ollessaan ensimmäistä kertaa avausmiehistössä.

Joona Rönkä

Talvella 17 vuoden iän saavuttaneen Joona Röngän peliura alkoi Nurmen tapaan nelivuotisena. Ensimmäinen seura oli hänen isänsä valmentama Pirunkorven Pallo (PIPA) Jyväskylässä, josta tie vei JJK:n junioreihin.

Esikuvakseen pelaaja nostaa suosikkijoukkueensa West Hamin hyökkääjän Michail Antonion. Laidassa joko linkkinä tai puolustajana viihtyvä Rönkä arvioi vahvuuksiksiin kuljettamisen, nopeuden ja syöttämisen.

JJK:n B-nuorissa pelejä jäi alkukaudesta väliin, sillä Rönkä oli parin kuukauden vaihto- opiskelumatkalla Slovakiassa. Pelaamissaan peleissä hän kuitenkin kertoo onnistuneensa hyvin ja kokee olleensa hyödyllinen joukkueelle.

Potentiaalinen nuorukainen on saanut vastuuta FC Vaajakosken paidassa neljässä edellisissä kamppailussa. Viimeisimmässä kotiottelussa hän kellotti täydet peliminuutit GBK:ta vastaan ja avasi tuolloin myös maalitilinsä Kakkosessa.

”Haluan pelata miesten pelejä ja koin tämän olevan paras paikka kehittyä. Joukkue on ottanut minut hyvin vastaan ja alku on sujunut hyvin.” – Joona Rönkä

Hussein Zada ei jatka joukkueessa

Sopimus Mustafa Hussein Zadan kanssa on purettu yhteisymmärryksessä pelaajan kanssa. Hänen uusi osoitteensa löytyy Kolmosta pelaavasta FC Blackbirdistä. Afganistalainen keskuspuolustaja siirtyi Vaajakoskelle huhtikuussa Tampereen Pallo- Veikoista ja debytoi FCV:n väreissä Suomen Cupin ottelussa Lahden Reipasta vastaan. Kakkosessa vastuuta ehti kertyä yhdeksässä ottelussa yhteensä 688 peliminuutin verran.

FC Vaajakoski kiittää ”Mustia” ajastaan joukkueen riveissä ja toivottaa pelaajalle menestystä tulevaan!

Lisää apuvoimia punaiset saavat puolustusosastolleen elokuun puolivälissä, kun Eduard Ciriaco on viimein palaamassa takaisin Suomeen vaihto-opiskelureissultaan. 22-vuotias ”Edu” solmi FC Vaajakosken kanssa sopimuksen viime kauden loputtua. Hän on aiemmin pelaanut Ylöjäven Ilveksessa, Tampereen Ilveksessä ja viimeiset kaksi kautta JJK:ssa. Dominikaanisessa tasavallassa syntyneelle, mutta jo viisivuotiaana Suomeen muuttaneelle Ciriacolle tutuin paikka on laitapakin rooli. Kokemusta löytyy kuitenkin myös topparin tehtävistä.