Edessä reissu napapiirin tuntumaan 22.5.2021 / Teemu Hyvönen Edustusjoukkue - Uutiset Su 23.05.2021 klo 17.00. Keskuskenttä TN, Rovaniemi. RFA – FC Vaajakoski | Suora lähetys: Ruutu+ Sunnuntaina FC Vaajakoskella on sarjaohjelmassaan alkaneen kauden ensimmäinen vieraspelimatka, joka on samalla myös koko kesän pisin. Joukkue saakin nostattaa henkeään ja suunnitella taktisia kuvioitaan bussissa tien päällä yhteensä reilun tuhannen kilometrin verran. Viitaniemen tekonurmella voitolla ja tasapelillä kautensa aloittanut FCV lähtee luottavaisena tavoittelemaan pisteitä myös haastavasta kamppailusta Rovaniemen keskuskentältä. Joukkueiden aiemmissa keskinäisissä taistoissa maalihanat ovat auenneet todenteolla vasta jälkimmäisellä puolikkaalla. Edellisien kausien kolme keskinäistä kohtaamista ovat tarjonneet yhteensä yhdeksän maalia, mutta näistä vain yksi on tehty avausjaksolla. Nuori kaksikko murtautunut aloitukseen Ikäluokkaan 2002 kuuluva Saboor Salim on lunastanut paikkansa vaajakoskelaisten aloituskokoonpanossa harjoituskauden ennakkoluulottomilla otteillaan. Ensimmäiset maalit punavalkonutuissa kovakuntoiselta laitapelaajalta nähtiin kauden avausottelussa pari viikkoa takaperin. Viime kesänä Salim pelasi hajaminuutteja, kun hän pääsi kahdeksassa ottelussa nurmelle pelien loppuvaiheilla. ”Kausi on lähtenyt ihan mukavasti käyntiin, mutta parannettavaa on toki vielä. Lähdetään tietenkin hakemaan kolme pistettä Rovaniemeltä ehjän ja varman pelaamisen kautta.” – Saboor Salim Samaa ikäkuokkaa Salimin kanssa oleva Niilo Pirttinen on niin ikään esiintynyt aloitusmiehistössä ensimmäisissä otteluissa. Aiemmin hänet on totuttu näkemään vasemman laitapuolustajan roolissa, mutta nyt pelipaikka on löytynyt keskikentän pohjalta. Edellisellä kaudella Pirttinen esiintyi kentällä seitsemässä kamppailussa, kunnes harmillinen loukkaantuminen päätti nuorukaisen kauden ennen aikojaan. ”Hyvin on joukkueella kausi lähtenyt käyntiin ja kahdesta ensimmäisestä pelistä neljä pistettä on hyvä saldo. Vielä kun saadaan jalkoja ja pää mukaan toiselle puoliajalle, niin kausi tulee menemään loistavasti. Itsellä uusi pelipaikka tietenkin vaatinut vähän totuttelua, mutta kummiskin olen onnistunut mielestäni ihan hyvin. Sunnuntain Rovaniemen peli tulee varmasti olemaan tiukkaa vääntöä, mutta kyllä me kolme pistettä otetaan matkaan Vaajakoskelle.” – Niilo Pirttinen Viitaniemen kotiotteluista voitto ja tasuri FC Vaajakosken kausi alkoi toissasunnuntaina selvällä kotivoitolla 3-0 (2-0) Kokkolan GBK:sta. Viime viikonloppuna haaste oli jokusen pykälän verran kovempi, kun vieraaksi saapui sarjanousuun tähtäävä Jalkapalloseura Hercules Oulusta. Avausjaksolla kotijoukkue hankkiutui jo kahden maalin karkumatkalle, mutta Hercules kiri lopussa väkisin tasoihin ja pisteet jaettiin näin lopputuloksella 2-2 (2-0). Kauden kynnyksellä punapaitoihin liittynyt Julius Järvinen on esittänyt kahdessa pelatussa ottelussa todella vahvoja otteita. Maalisarake korkkautui auki edellislauantain pelissä, minkä lisäksi keskikentän maestro on alustanut näyttävästi pari osumaa. Myös viime kesän kovin maalintekijä Matias Sarlin avasi tämän kauden maalitilinsä Herculesta vastaan. Avausottelussa Sarlinin parhaat yritykset pysähtyivät tolppaan ja ylärimaan. Hercules-pelin ensimmäisellä nelivitosella FCV tarjoili nopeita ja suoraviivaisia palloja vierasjoukkueen puolustuslinjan taustalle, joista vikkeläkinttuinen hyökkäysosasto pääsi etenemään useampaan hyvään maalitilanteeseen. Punaiset siirtyivät johtoon yhdeksännellä minuutilla, kun Santtu Laaksosen määrämittainen syöttö tavoitti Julius Järvisen, joka hyödynsi paikkansa maltillisella viimeistelyllä. Jakson loppuhetkillä kotijoukkue lisäsi johtonsa kahteen maaliin. Julius Järvisen keskirajan takaa antamasta avauksesta Sarlin rynnisti läpi ja nakkasi pelivälineen hallitusti verkkoon. Vierailijoilla oli ykköspuolikkaalla omat pallonhallintavaiheensa, mutta lääkkeet FCV:n tiiviin muodon murtamiseksi olivat hukassa. Jälkimmäinen puoliaika kuitenkin käänsi tilanteen. FC Vaajakoski onnistui puolustamaan reilun vartin tiiviinä rintamana ja käänsi lisäksi peliä nopeasti vastahyökkäyksiin. Lopulta Herculeksen hallinta tuotti kuitenkin vieraiden kannalta kaivatun lopputuloksen, kun punaisten oikealta puolustuskaistalta löytyi tilaa. Kavennuksen jälkeen mustissa paidoissa pelanneiden oululaisten pallokontrolli oli vielä entistäkin väkevämpää. Tasoituksen Hercules iski lopulta hieman heppoisesti vihelletystä pilkusta 86. minuutilla. FCV:n ykköspiiskuri Sami Okkonen myönsikin pelin jälkimainingeissa, että sekä henkiset että fyysiset voimavarat eivät enää toisella jaksolla riittäneet toteuttamaan toivottua pelisuunnitelmaa. Julius Järvinen oli tyytyväinen siihen, että harjoitellut pystyjuoksut ovat tuottaneet hyvää jälkeä. Pettynyt hän oli kuitenkin joukkueen toisten jaksojen tekemiseen kummankin Viitaniemessä pelatun pelin kohdalta. Pisteet jaettiin kauden toisessa ottelussa Voitto Rovaniemeltä uupuu vielä Pitkät matkat Lapin pääkaupunkiin tulivat tutuiksi FC Vaajakoskelle jo viime vuosikymmenen taitteessa, kun kolmena kautena samassa Kakkosen lohkossa pelasi Santa Claus. Parhaimmillaan punaiset ylsivät 2-2 -tasapeliin syyskierroksella 2011. Sama lopputulos kirjattiin tauluun myös FCV:n ainoasta vieraskohtaamisesta nykyistä rovaniemeläisjoukkuetta vastaan elokuussa 2019, jolloin punapaidat puristivat kahden maalin takaa pistejakoon. Viime kaudella Vaajakoski ja RFA kohtasivat vain kertaalleen koronapandemian laitettua sarjaohjelman uusiin puihin. Yhteenotto nähtiin heti kesän avauksessa, jossa sinipaitainen vierailija osoittautui vahvemmaksi tuloksella 0-2 (0-0). FCV oli pitkään ja hartaasti odotetussa sarja-avauksessaan hermostunut, minkä seurauksena pallolliset ratkaisut olivat turhan hätäisiä ja johtivat ahtaaseen tilaan sekä pallonmenetyksiin. Lopullisesti kotijoukkueen tekemisen lamaannutti RFA:n ykköstykin Jarkko Luiron pikamaali heti toisen puoliajan alussa. Loppulukemat rovaniemeläisille viimeisteli rangaistuspilkulta lisäajalla Rasmus Degerman. Voitto lähti edelliskesänä Vaajakoskelta pohjoiseen Sunnuntain kotijoukkue kolmatta kauttaan Kakkosessa Rovaniemi Football Academy, aiemmalta nimeltään RoPS 2 nousi kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle voitettuaan ylivoimaisesti Pohjois-Suomen Kolmosen lohkonsa 2018. Tulokaskaudellaan Kakkosessa joukkue ylsi heti komeasti kolmannelle paikalle ja uusi saman sijoituksen myös viime vuonna. Tämän kesän tavoitteekseen seura on asettanut selviytyä kuuden parhaan joukkoon. RFA on FC Vaajakosken tapaan ottanut avauskamppailuistaan yhden voiton ja pelannut kerran tasan, joten pisteitä on koossa neljä. Avauskierroksella rovaniemeläiset tasasivat pisteet kotikatsomon edessä sarjanousija OTP:n kanssa 2-2 (1-1). Viime launtaina vastassa oli vieraskentällä toinen oululaisjoukkue OLS, jota vastaan RFA pääsi juhlistamaan kauden avausvoittoaan maalinumeroihin 0-2 (0-1) päättyneessä ottelussa. Pohjoisen porukka onnistui ensimmäiseen otteluun verrattuna tasapainottamaan paremmin hyökkäyspelaamisen ja puolustussuunnan välistä kombinaatiota. OLS oli enemmän kiinni pallossa, mutta hyvä puolustaminen ja tehokkuus maalitilanteissa ratkaisivat voiton rovaniemeläisille. Ykkösessä pelaavan Rovaniemen Palloseuran reservijoukkueen kokoonpano vaihtelee kauden mittaan riippuen paljolti siitä, millaisia apuvoimia kulloinkin on tarjolla kaupungin ykkösseurasta. RFA:n omista sopimuspelaajista erittäin nuoreen ryhmään tuoreen tuulahduksen Veikkausliigakokemusta viime kesältä tuovat keskuspuolustaja Simo Majander ja keskikentän Rasmus Degerman. Anjalankoskelta lähtöisin oleva 24-vuotias Majander suoritti pääsarjadebyyttinsä jo seitsemän vuotta sitten synnyinseudullaan MYPA:ssa. Parikymppisen Degermanin viime vuoden 20 ottelua RoPS:ssa olivat hänelle ensikosketus Veikkausliigan tasolle. Jarkko Luiro on paukuttanut maaleja Rovaniemelle Kakkosessa viime vuodet lähes yksi per peli tahdilla, sillä 32 pelattua ottelua ovat tuottaneet peräti 30 onnistumista. Keskushyökkääjä lukeutuu RoPS:n Ykkösen sopimusnimiin, mutta on ehtinyt avaamaan jo tämänkin kauden maalitilinsä farmiseura RFA:n paidassa sarja-avauksessa. Viime viikonlopun voitto-ottelussa RFA:n molemmista maaleista vastasi 19-vuotias lupaus Roni Pietsalo. Tehoja Rovaniemellä odotetaan myös nuorelta Sampo Alalta. Kovan potentiaalin omaava kärkihyökkääjä on aiemmin pukenut ikäkausimaajoukkueiden paidan päälleen 11 kertaa ja päässyt haistelemaan Veikkausliigan tasoakin parissakymmenessä ottelussa. Keskinäiset kohtaamiset ennen tätä kautta RFA/RoPS 2 – FC Vaajakoski 3 otteluaVoitot 2-0, 1 tasapeli Maaliero 7-2 30.05.2019 FC Vaajakoski – RoPS 2 0-3 (0-0)10.08.2019 RoPS 2 – FC Vaajakoski 2-2 (1-0)13.06.2020 FC Vaajakoski – RFA 0-2 (0-0) Maalintekijät keskinäisissä kohtaamisissa RFAJarkko Luiro 4Janne Ojaniemi, Simo Majander, Rasmus Degerman 1 FC VaajakoskiPeetu Lintinen, Valtteri Lohi 1