Akeg Deng tuo hyökkäysvoimaa Vaajakoskelle

FC Vaajakosken Kakkosen peleihin valmistautuva ryhmä on saanut riveihinsä jälleen uuden tuttavuuden, sillä seura on tehnyt sopimuksen viime kuussa 29 vuotta täyttäneen eteläsudanilaisen Akeg Dengin kanssa. Fyysinen hyökkääjä on pelannut Suomessa jo vuodesta 2004 lähtien ja edusti viime kaudella Kakkosen A-lohkossa Mikkelin Pallo- Kissoja.

”FC Vaajakoski on tullut tutuksi aiemmilla kausilla, kun pelasin vastapuolella Mikkelissä ja Lappeenrannassa. Nyt sain töitä Jyväskylästä ja kyselin päävalmentaja Samilta mahdollisuutta pelata joukkueessa. Ryhmään on ollut helppo liittyä, kun valmentaja otti ilolla vastaan. Meillä on kasassa nuori ja nälkäinen joukkue.” – Akeg Deng

”Todella villi kortti! Tarvitsee treenejä alle, mutta Komeetet-peli jo näytti, että on meille vahvistus. On vahva ja rohkea! Tuo myös pääpelissä meille isoa apua boxipelaamisessa.” – Päävalmentaja Sami Mustalampi

Hyökkääjä itse nostaa parhaiksi puolikseen pelaajana hyvän laukauksen, vahvan pääpelaamisen ja kovan voitontahdon.

Eteläsudanilaisessa Aweilin kaupungissa 1993 syntynyt Deng pelasi jalkapalloa harrastuksenaan jo Afrikassa. Suomeen hän muutti 11-vuotiaana vuonna 2004 ja liittyi mukaan Mikkelin Palloilijoiden juniorijoukkueeseen. Hyökkääjä kiittelee ilmapiiriä eteläsavolaisessa organisaatiossa, jossa hän pääsi nopeasti tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin ja oppimaan suomen kieltä.

Kaikki juniorivuotensa ja ensimmäiset pelinsä myös aikuisten tasolla kausina 2013 ja 2014 Akeg Deng edusti MP:tä. Vasa IFK:n paidassa 2016 pelaaja takoi kuusi täysosumaa 13 Kakkosen ottelussa. Tämän jälkeen pituudeltaan 179 senttimetrinen hyökkääjä on pelannut kolmanneksi korkeimmalla tasolla useamman kauden Mikkelin Pallo-Kissoissa sekä yhden vuoden PEPO:ssa. Kolmosessa hän on vuosien saatossa pukenut ylleen myös Korsnäs FF:n, lappeenrantalaisen FC LaPan ja Imatran Palloseuran edustusasut.

Kausi 2021 MiPK:ssa meni joukkueelta penkin alle ja päättyi putoamiseen. Deng kertoo, ettei joukkuepeli kulkenut toivotulla tavalla. Myös omaa kauttaan hän kuvailee haasteelliseksi. Kaikkiaan hyökkääjälle kirjattiin kesän aikana peliaikaa 11 ottelussa hieman alle 500 minuuttia sekä voittomaali Atlantis FC:n verkkoon pilkulta lisäajan loppusekunneilla.

Tulevaan kauteen hyökkääjä suuntaa energiaa puhkuen ja lähettää terveisiä katsojille. Niihin yhtyy myös päävalmentaja Sami Mustalampi.

”Tervetuloa kaikki meidän peleihin! Tarjolla on hienoja derbyjä ja viihdyttävää futista.” – Deng

”Viime aikaisia vahvistuksia tarvittiin. Tulkaahan katsomaan!” – Mustalampi

Kauden ensimmäinen virallinen ottelu on luvassa tulevana lauantaina 9.4., kun Lahden Reipas saapuu vastaan. Suomen Cupin ottelu alkaa Vehkahallissa klo 18.00 ja tarkemmista järjestelyistä tiedotamme perjantaina.

Alkuperäinen pelaajakuva: Mikkelin Palloilijat