74 minuutin johto ei riittänyt – KäPa tasoihin lopussa 31.5.2015 / FCV Edustusjoukkue - Uutiset FCV oli vähällä jatkaa virheetöntä vierassaldoaan sunnuntaina Helsingin Oulunkylässä, mutta viime hetken vapaapotkumaali toi Käpylän Pallon tasoihin. Ottelun alku oli vierasjoukkueelta vahva eikä KäPa päässyt luomaan lainkaan hyökkäyksiä. Vaaralliset tilanteet kotijoukkueen päässä johtivat lukuisiin kulmapotkuihin, ja yksi niistä tuotti tulosta jo kuudentoista minuutin jälkeen. Anssi Viren ja Peetu Lintinen pelasivat kulman lyhyenä ja jälkimmäinen keskitti erinomaisesti takatolpalle, josta Joona Ala-Porkkunen puski pallon sisään. Maalin jälkeen kotijoukkue sai pallonhallintaa itselleen yhä enemmän ja sen myötä myös muutaman kohtuullisen paikan. Maalilla pelannut, vielä viime kaudella KäPaa edustanut Tero Velakoski oli kuitenkin viimeisenä lukkona, eikä ensimmäisellä jaksolla enempää maaleja nähty. Mikko Hiltunen ja Joonas Pramin loukkaannuttua avaukseen noussut Joona Ojala raastoivat keskialueella malliikkasti tyrehdyttäen useita hyökkäyksiä alkutekijöihinsä. Toinen jakso eteni tasaisissa merkeissä. Molemmat joukkueet saivat muutamia vaarallisia tilanteita luotua, mutta lähimpänä maalintekoa oli FCV. Santtu Laaksonen pommitti 30 metristä kovaa kohti yläkulmaa, mutta KäPa-maalilla Joose Haavanlammi vastasi komealla venytyksellä. Laaksonen oli toiseenkin otteeseen lähellä maalintekoa, kun Kimmo Huisman keskitti kulmapotkun hyvin ja Santtu puski kohti yläkulmaa. Tällä kertaa maaliviivalla valppaana ollut puolustaja putsasi pallon kuitenkin pois. Santtu Laaksonen oli pariin otteeseen lähellä maalintekoa KäPan Emerik Grönroos väläytti potkutekniikkaansa laukomalla vapaapotkun rimaan hieman ennen 80. peliminuuttia. Kimmo Huisman oli vähällä osua tämän jälkeen kaukaa, mutta maalista vastasi lopulta kuitenkin kotijoukkue KäPa pelikellon näyttäessä jo täyttä aikaa. Joona Ojala rikkoi vaarallisesti noussutta Grönroosia parissakymennessä metrissä, eikä mies tällä kertaa erehtynyt. Viime kaudella HJK:sta KTP:hen siirtynyt taitava vasenjalkainen Grönroos viimeisteli vapaapotkun kauniisti etuyläkulmaan, eikä Velakoskella ollut mahdollisuutta torjuntaan. Pelisuunnitelmassa pysyttiin ja sen mukaisesti olimme kolmessa pisteessä kiinni 85 minuuttia. Taktisesti hyvä ottelu loppua lukuunottamatta. Viikon päästä perjantaina samalla kentällä uusi yritys pitää paketti kasassa koko pelin ajan.Mika Järvinen Pisteet jaettiin tuloksella 1-1, kun FCV:n 74 minuuttia kestänyt johto ei lopulta riittänyt. Seuraava ottelu pelataan samalla stadionilla Gnistanin isännöidessä vaajakoskelaisia tulevana perjantaina.